Avainsana-arkisto: Ulla

Kuva: Kuva: Antti Kurko

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Koskinen , Ulla

Ulla Koskinen on historiantutkija, kirjoittaja ja perheenäiti, jota on aina kiinnostanut elämä entisaikojen Suomessa, erityisesti ajanjaksolla keskiajalta 1800-luvulle. Kiehtovinta on hänen mielestään selvitellä, miten esivanhempamme elivät, olivat ja ajattelivat aivan erilaisessa elinympäristössä kuin mihin itse olemme tottuneet. Koulutukseltaan Koskinen on filosofian tohtori ja työskennellyt tutkijana Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa. Hän on harrastanut matkailua, taiteita ja sukututkimusta, joskin viime aikoina enimmäkseen selviytymistä neljän lapsen kanssa.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Lehtonen, Ulla

Tietokirjailija-toimittaja Ulla Lehtonen (1927–2018) tunnettiin valovoimaisena luennoitsijana ja tv-sarjojen ja radio-ohjelmien tekijänä.

Hän kirjoitti peräti 13 kirjaa ja sai niistä mm. Warelius-palkinnon sekä lukuisia ympäristöpalkintoja. Lisäksi Lehtonen teki vuosikymmenten ajan satoja lehtijuttuja sanoma- ja aikakausilehtiin, mm. Kotipuutarha-lehteen.

Lehtonen oli luonnonmukaisen kotipuutarhaviljelyn uranuurtaja (pikkuhiljaa myös sana ”luomu” tuli kieleemme). Hän oli luonnonkasvien käytön, puutarhakasvien viljelyn, terveellisen kasvisravinnon sekä ekoasumisen asiantuntija, jonka luomupuutarhassa ja ekotalossa vieraili tuhansia ihmisiä.

Lehtonen paitsi popularisoi tutkimustietoa myös antoi vinkkejä tutkijoille, ja hänessä yhdistyikin tieteellisen tiedon hallinta ja käytännönläheinen neuvonta – jopa vapaaehtoinen, ilmainen puhelinneuvonta oli hänelle kunnia-asia, ja vuosien ajan hänelle soiteltiinkin ympäri Suomea.

Laaja-alaisen ravintotietämyksensä Ulla Lehtonen kokosi oppaaseen Syö itsesi terveeksi – 100 kotimaista puutarhakasvia ruokana ja rohtona. Hänen kirjoituksissaan yhdistyvät vahva omakohtainen kokemus ja tutkimustieto niin kasvien käytöstä ja terveysvaikutuksista kuin niiden viljelystäkin.

Jaa tämä: