Lataa alkuperäinen kuva ▼

Uusi kirja Remusta ja Hurriganesista, myös Hurriganes-olut tekee paluun!

Tiedote. Julkaistu: 08.10.2014

”Olen teoksesta ylpeä. Tässä on järkeä. Monessa jutussa ei nykyään ole. Tämä kouraisee syvältä.”
– Remu Aaltonen

Petri Laukan Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa on kirja Suomen kovimmasta rockpumpusta ja 70-luvun kulttuuri-ilmapiiristä. Kirja julkaistaan keskiviikkona 15.10. Tavastialla klo 13. Paikalla tekijän lisäksi Remu Aaltonen ja Ile Kallio.

70-luvun iskusanoja olivat poliittinen tiedostavuus, vasemmistolaisuus ja edistyksellisyys. Hurriganes sen sijaan lauloi: “Skuugi darling just tyttö my pylly” ja halusi ennen kaikkea tehdä rahaa. Myös media hullaantui Hurriganesista, ja välillä lehtien sivuilla yhtyettä oltiin viemässä aina Yhdysvaltoihin asti.

Hurriganesin merkitys suomalaisessa rock-kulttuurissa on kiistaton. Kiitos yhtyeen tinkimättömän asenteen rock alettiin ottaa muunakin kuin vain farkunsinisen nuorison villityksenä. Omalla toiminallaan Hurriganes muuttikin 70-luvun kulttuuri-ilmapiiriä vapaammaksi.

Kirja perustuu Petri Laukan väitöskirjaan Kekkoslovakian kuninkaat. Hurriganes 1970-luvun suomalaisen kulttuurin tuotteena, tekijänä ja nostalgiana.

15.10 Tavastialla lanseerataan myös Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan uusi Hurriganes-olut. Mauri Kunnaksen Nyrok City -kuvituksella varustettu vaalea lager jatkaa kymmenisen vuotta sitten lanseeratun Hurriganes-oluen tarua entistä syvemmin sävelin.

Petri Laukka ja Remu Helsingin kirjamessuilla:
Perjantaina 24.10. Laukan bändi Skuugi Darlings feat. Remu Cafe Mascotissa (Neljäs linja 2, Helsinki) Liken ja Sammakon Iltamessussa.

Sunnuntaina 26.10. klo 12–13 Petri Laukka ja Remu musiikkimessujen Backstage-lavalla. Haastattelijana Timo K. Forss.

Sunnuntaina 26.10. klo 14.30–15 Petri Laukka, Remu ja Ile Kallio Rosebudin osastolla 6b99.

Kirjan tiedot:
Petri Laukka: Remu & Hurriganes Kekkoslovakiassa
ISBN 978-952-264-320-9
260 sivua, sidottu, ovh 32 euroa

>> Lataa painokelpoinen kansikuva
>> Lataa kirjalijan kuva

Arvostelukappaleet
arvostelukappaleet@kurvinkirja.fi

Lisätiedot:
Esko Juhola
040 750 8264
esko.juhola@intokustannus.fi

Ari Häkkinen
040 546 0235
ari.hakkinen@intokustannus.fi

Jaa tämä: