Lataa alkuperäinen kuva ▼

Toisenlaisen maailman manifesti – Attac 10 vuotta

Pamfletti julkaistaan torstaina 19.5 klo 18.00 Kansallisteatterin Lavaklubilla (Läntinen teatterikuja 1, Helsinki).

Kirjoittajina Tuomas Ylä-Anttila, Mikko Sauli, Hanna Kuusela, Teppo Eskelinen, Matti Ylönen, Henri Purje, Mikael Böök, Anita Kelles, Johanna Perkiö, Jouko Kajanoja, Lauri Holappa, Jussi Ahokas ja Heikki Patomäki. Pamfletistit kehittelevät toisenlaista talouspolitiikkaa, poikkikansallisia veroja, uutta julkisten palvelujen mallia, perustuloa ja globaalia demokratiaa.

klo 19.00 Sijoittamisen avoimuus ja hallintarekisteri -paneeli: Timo Harakka (Yle), Tuomo Pietiläinen (HS) & Esko Kivisaari (Finanssialan keskusliitto).

Arvopaperikaupan sääntöjä uudistetaan. Asiaa valmistellut työryhmä on huolissaan Suomen arvopaperimarkkinoiden kilpailukyvystä ja Helsingin pörssin toimintaedellytyksistä. Ehdotus ns. hallintarekisterin laajentamisesta on kuitenkin saanut monet arvostelemaan uudistusta. Esimerkiksi useat toimittajajärjestöt ovat vastustaneet hanketta. Mistä on kyse? Muuttuvatko toimittajien tiedonsaantimahdollisuudet, jos uusi laki menee läpi eduskunnassa? Onko Suomesta tulossa veroparatiisi, vai
onko uudistus vain osa kansainvälistä kehitystä?

Paneeli ja pamfletti ovat osa Suomen Attacin 10-vuotistilaisuutta.

Ohjelma

18.00 Attacin uusi pamfletti julkaistaan (Into Kustannus).

18.30 Vielä kerran! Kevään menestysnäytelmä Eduskunta on jo jäänyt pois ohjelmistosta, mutta vielä ei ole myöhäistä. Näyttelijä Jari Hanska esittää hulvattoman kohtauksen hallintarekisteristä Lavaklubin lavalla. Jos et tiennyt, mikä on hallintarekisteri, tämän jälkeen tiedät.

19.00 Täyttä asiaa! Sijoittamisen avoimuus ja hallintarekisteri -paneeli. Keskustelijoina Timo Harakka (Yle), Tuomo Pietiläinen (HS) & Esko Kivisaari (Finanssialan keskusliitto). Yleisössä kommentoimassa kansanedustajia eri puolueista.

Paratiisillista musiikkia:

n. 20.45 Folk Rock -laulaja Kanerva. http://www.myspace.com/kanervan/music
n. 21.45 Liljan Loisto Duo, Yona ja Puppa J. ruokkivat kaukokaipuuta esittämällä Karjala-aiheisia vapauslauluja reggaesävelin.http://www.myspace.com/liljanloisto
Dj Launis.

Attacin 10-vuotisjuhlat järjestetään yhteistyössä Voima-lehden ja Into Kustannuksen kanssa.

Lue lisää hallintarekisteriuudistuksesta:
Helsingin Sanomat
YLE
Voima

Mika Rönkkö
050 4362170
mika.ronkko@mondediplo.fi 

Jaa tämä: