Avainsana-arkisto: romaani

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Burnoutin jälkeen haussa: merkityksellinen työ – Kikuko Tsumuran palkittu kirjauutuus puhuttelee uupunutta nykyihmistä

Unelmoitko joskus työstä, jossa ei tarvitsisi ajatella? Kun tietotyöläinen on uupumisen partaalla aivot janoavat lepoa ja mieli kaipaa selkeitä työtehtäviä. Kikuko Tsumuran Unelma helposta työstä -romaanin päähenkilölle on käynyt juuri näin, jonka seurauksena nainen etsii työtä, johon olisi lyhyt työmatka ja mahdollisimman yksinkertaiset tehtävät.

”Vaikkapa sähkölinjalla sirkuttavien varpusten tai risteyksen läpi ajavien punaisten autojen laskeminen voisi sopia? // Lähes huomaamaton työ, jonka määrittely työksi oli jo kyseenalaista, olisi hyvä. // Lisäksi työ saisi olla sellainen, että pystyisin tekemään sitä yksin.”

Hyvinvoiva työyhteisö on monesti jopa palkkaa arvokkaampi

Naisen ensimmäinen pesti on valvontakamerakuvan tarkkaileminen, ja se osoittautuu varsin vaivalloiseksi tehtäväksi. Naisen vaihtaessa työstä toiseen saamme seurata mitä erikoisimpia työtehtäviä, kuten elämänohjeiden laatimista riisikeksipakkauksiin. Jokaisen uuden työn myötä nainen antaakin yhä enemmän itsestään ja voimavaroistaan työlle.

Siirtyessään työhön, jossa on mukavaa lounasseuraa ja toisiaan tukeva työyhteisö hän huomaakin, että työkaverit saattavat parhaimmillaan olla voimavara.

”Tsumura osoittaa, että merkityksen ja oikean jännityksen voi löytää mitä yllättävimmistä paikoista.”

Publishers Weekly

Työ kannattaa valita mielekkyyden mukaan – ei arvovaltaisten titteleiden perusteella

Uuden työuran edetessä käy yhä selvemmäksi, että kenties nainen etsiikin helpon työn sijaan jotain paljon tärkeämpää.

Erään työn yhteydessä nainen tapaa vanhainkodin sosiaalityöntekijänä toimineen miehen, joka on yllättäen kadonnut työpaikaltaan elääkseen mahdollisimman yksinkertaista elämää.

”Työpaikalla hän oli ollut esimiesasemassa ja kantanut paljon vastuuta. Sugai oli aina vastannut yksin laitoksen asukkaiden, näiden perheiden ja häntä myöhemmin aloittaneiden kollegoiden murheista. Sugailla oli ollut paljon stressiä eikä hän ollut koskaan kertonut eteenpäin yksityiskohtia häneen turvautuneiden huolista, vaan kantanut kaiken yksin.”

Unelma helposta työstä on Japanin arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla palkitun kirjailijan Kikuko Tsumuran kansainvälinen läpimurto. Kirja oli Time-lehden 100 kirjan listalla, jotka jokaisen pitäisi lukea vuoden aikana.

Äänikirjan lukee Karoliina Niskanen.

Kikuko Tsumura syntyi 1978 Osakassa, Japanissa. Ensimmäisessä työpaikassaan valmistumisen jälkeen hän kärsi työpaikkakiusaamisesta, minkä vuoksi hän irtisanoutui, kouluttautui uudelleen ja etsi uuden työn. Tsumura on voittanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja, kuten Ryūnosuke Akutagawa- ja Noma-palkinnot.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Oinassalmen sotatarinoista syntyi jännitysromaani, joka paljastaa talvisodan taistelujen rajuja yksityiskohtia

Eino Launosen tositapahtumiin perustuva kirja kertoo pienen suomalaisjoukon sitkeästä taistelusta Venäjän ylivoimaa vastaan Oinassalmen linjan pitämiseksi.

Marraskuun 30. päivänä 1939 venäläiset sotajoukot vyöryivät laajana rintamana Suomen rajan yli. Ilomantsi oli tärkeä tienristeys, joka ei saanut joutua vihollisen haltuun. Suomalaisten 450 miehen vahvuisella pataljoonalla oli vastassa vahvasti aseistettu, lähes 20 000 sotilaan divisioona. Sitkeästi taistellen ja viivyttäen suomalaiset joutuivat perääntymään ensin Möhköön ja siitä edelleen Oinassalmen vesistölinjalle.

”Nyt on viimeiseen mieheen saakka taisteltava Oinassalmen linjan pitämiseksi. Se on nyt kohtalon kysymys. Sen menettäminen olisi lopullisen tuhon alku.”

Lopen uupuneille joukoille saatiin vähitellen vahvistuksia, ja vihollisen eteneminen kohti Ilomantsin kirkonkylää onnistuttiin pysäyttämään. Heikosti varustetut reservijoukot ja linjojen taakse suunnatut tuhoamispartiot yrittivät vielä vallata Möhkön takaisin. Samaan aikaan kuitenkin vihollispataljoona saartoi suomalaisten linjat ja katkaisi Taivallammen kohdalla yhteydet Ilomantsiin. Alkoi raju taistelu elämästä ja kuolemasta.

Tositapahtumiin pohjautuva romaani perustuu suomalaisten ja venäläisten sotilaiden haastatteluihin ja kertomuksiin. Pääosaan nousee kokenut rajakersantti Aarne Pynnönen.

Eino Launonen (s.1952) on kuopiolainen, eläkkeellä oleva rikosylikonstaapeli, joka harrastaa muun muassa sotahistoriaa. Oinassalmen linja pitää on hänen esikoisromaaninsa. Aikaisemmin Launonen on kirjoittanut novelleja eri julkaisuihin sekä näytelmien käsikirjoituksia.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Denise Rudbergin tuoreimmassa romaanissa Vieras joukossa Ruotsin tiedustelupalvelu tukee Suomen taistelua Venäjää vastaan

Toiseen maailmansotaan sijoittuvan historiallisen romaanisarjan odotettu kolmas osa muuttui ajankohtaiseksi.

Lisää on pakko saada. Sen tietää jokainen Liittolaiset-sarjan lukija. Sarjan kolmas kirja Vieras joukossa kertoo siitä, miten uusi sotasuunnitelma vaikuttaa Elisabethin, Signen ja Iriksen työhön tiedustelupalvelussa. On kesä 1941, ja Ruotsin puolueettomuus on vaarassa. Karlaplan-aukion reunamilla, talossa numero neljä, on työ täydessä vauhdissa. Naiskolmikko selvittää koodeja ja oman elämänsä kiemuroita sodan hiipiessä yhä lähemmäs Ruotsin rajoja.

”Mitä mieltä neiti Herrman on Suomesta? Tekeekö Suomi oikein tukiessaan Saksaa?

– Suomalaiset tekevät sen mikä heidän on tehtävä. Suomi taisteli ankarasti talvisodassa ja on saanut osakseen kovaa kohtelua joka taholta. Mielestäni meidän on vaikea asettua Suomen asemaan. Mutta jos Suomen puolustus pettää, saamme Venäjän lähimmäksi naapuriksemme. Olen kiitollinen siitä, että Suomi pitää pintansa. ”

Elisabeth Herrman, Vieras joukossa

Vieras joukossa on Tukholmaan sijoittuva vakoojaromaani toisen maailmansodan tapahtumista. Todellisiin tapahtumiin ja paikkoihin perustuva Liittolaiset-sarja on kunnianosoitus viime vuosisadan teräville, vahvoille naisille. Elisabethin, Signen ja Iriksen henkilöhahmojen esikuvat ovat kirjailijan omassa suvussa.

”Mielenkiintoinen, helppolukuinen ja ajatuksia herättävä kirja.”

Erika, lukija

Kirjan on suomentanut Anu Koivunen ja äänikirjan lukee Meri Nenonen.

Teos on Denise Rudbergin historiallisen romaanisarjan kolmas itsenäinen osa. Aiemmin sarjassa ilmestyneet: Salainen koodi, Vaarallinen yhteys. Kirjasarjasta on tekeillä tv-sarja.

Denise Rudberg
Kuva: Anna-Lena Ahlström

Denise Rudberg (s.1971) on Ruotsin menestyneimpiä kirjailijoita, jonka Marianne Jidhoff -dekkareita on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

”Hyvä esimerkki siitä, miten kirjallisuus auttaa meitä kohtaamaan omat aaveemme” – El País

Arvostetun nykykirjailijan Luiz Ruffaton uusin romaani kuvaa eristyksen vaikutuksia ja riittämättömyyden tunteita.

Vakavasti sairas ja perheensä hylkäämä Oséias palaa kotikaupunkiinsa Brasilian Cataguasesiin kahdenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Hänen sisarensa vain 15-­vuo­tiaana tekemä itsemurha varjostaa yrityksiä luoda jälleen toimivat suhteet toisiin sisaruksiin, joista kukin elää omassa maailmassaan. Kaikkia henkilöitä leimaa yksinäisyys, mutta eniten Oséiasta, joka yrittää epätoivoisesti sovittaa menneisyyden teot ja tekemättä jättämiset.

Vaistomainen, hypnoottinen romaani miehen paluusta lapsuudenkotiinsa

Päättyy myöhäinen kesä kertoo kuudesta päivästä Oséiaksen elämässä Ruffatolle tyypilliseen hengästyttävään, kuumeiseen tyyliin. Samaan aikaan romaanin voi tulkita heijastavan brasilialaista yhteiskuntaa, jossa luokkien välinen keskusteluyhteys on katkennut ja ihmiset ovat ajautuneet törmäyskurssille keskenään. Teos on väkevä kuvaus eristyksen vaikutuksista ja riittämättömyyden tunteista – päivistä, jolloin ymmärtää kaiken lopullisuuden.

”Kiehtova, rohkea ja viisas kirja”

-Lynn Stegner, kirjailija

Kirjan on suomentanut Tarja Härkönen. Brasilian matkailuministeriön kulttuuriyksikkö, Brasilian kansalliskirjaston säätiö ja Brasilian ulkoministeriö ovat tukeneet kirjan kääntämistä.

Luiz Ruffato on yksi Brasilian arvostetuimmista nykykirjailijoista. Hän syntyi Cataguasesissa, pienessä teollisuuskaupungissa ja työskenteli nuoruutensa erilaisissa hanttihommissa auttaakseen perhettään. Hän joutui myös näkemään katujen todellisuuden kodittomana São Paulossa.

Ruffaton teoksia on julkaistu 13 kielellä. Into on julkaissut suomeksi myös teokset Rutosti hevosia (2014), Tekokukkia (2015) ja Lissabonissa muistin sinut (2018).

Kirjan käännöksen tukijat
Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Kirjailijablogi: Laura Gustafsson: Elämä yltäkylläisyyden jälkeen

Tämän viikon Innon kirjailijablogin vieraana on Laura Gustafsson. Gustafsson käsittelee riemastuttavasti ryöpsähtelevässä uutuusromaanissaan Rehab nykyihmistä, joka hukkuu tavaran ja merkityksettömyyden mereen. Ryönän ja roskan läpi purjehditaan maailmaan, jossa tavaran, kulutuksen ja hyvinvoinnin ei ole pakko kytkeytyä yhteen.

*

Kirja on helpointa kirjoittaa, jos sanat pystyy osoittamaan jollekulle: jos tuntee tarvetta kommunikoida jotakin sanomatta jäänyttä eikä pysty puhumaan henkilölle suoraan. Kirjoittamisen kautta kykenee olemaan mielikuvitusyhteydessä häneen, jolle haluaisi puhua, ja käsittelemään suhdetta tekstissä – vaikka sitten hyvinkin etäännytetysti.

Kuva: Velda Parkkinen

Romaaniin voi toki myös luoda henkilöhahmon, johon projisoida tunteitaan. (Kirjailijat ehkä ovat hieman surullista porukkaa. Niitä lapsia, jotka uskovat olevansa muita fiksumpia, mutta eivät saa sanaa suustaan silloin kun pitäisi.)

Rehabin kirjoittaminen ei ollut helppoa. Se oli usein epätoivoista rynkyttämistä, ruudun tuijottamista juhannuksena saaressa, vaikka olisi ollut kiinnostavia ihmisiä ympärillä, yksityiskohtien loputonta hiomista, kunnes koko yksityiskohta on hinkattu pois typeränä ja tarpeettomana. Kiusallisia tilanteita, kun kumppanin entinen puoliso muutti juuri siihen maantieteelliseen pisteeseen, josta kertomus alkaa. Hyvin yksinäistä touhua, koska kirjan maailma tuntui tekovaiheessa niin kummalliselta ja hahmottomalta, ettei siitä voinut puhua kenellekään. Henkilöhahmoistakaan ei ollut seuraa, sillä aloin uskoa heihin vasta aivan viimehetkillä.

En kyennyt osoittamaan Rehabia kenellekään. Halusin käsitellä suhdetta ihmistä laajempaan entiteettiin: markkinatalouteen ja mukavaan, ihanaan elämään, jonka kapitalismi mahdollistaa pienelle olentojen eliitille, johon itsekin lukeudun. Ristiriitaa, kun ymmärtää, että hyvän elämän pitäisi merkitä jotain muuta kuin se tässä tilanteessa merkitsee, eikä pysty uskottelemaan itselleen, että se kestävämpi versio hyvästä elämästä olisi aidosti houkutteleva. Kenties kuntoutuksessa ei kuulukaan olla hauskaa.

On selvää, että meidän liianhyvinvoivien on arvioitava suhteemme hyvinvointiin uudelleen. Hyvinvointimme perustuu jatkuvasti kasvavaan velanottoon. Velkaa otetaan tulevaisuudelta, sitä otetaan muilta maanosilta, muilta olennoilta, eikä sitä ole aikomuskaan maksaa takaisin. Tämä velka ei ole rahaa, olisikin – rahahan on pelkkä sopimus. Sen sijaan maa, vesi ja ilma ovat olemassa tai olematta ihmisten sopimuksista riippumattomia.

Rationaalinen eläin ei missään nimessä ylikuluttaisi luontoa, koska ymmärtäisi sen johtavan ennemmin tai myöhemmin omaan sukupuuttoon.

Mutta kun hyvinvoiminen on niin kivaa ja helppoa ja on tylsää luopua kivoista ja helpoista jutuista. Luulen, että juuri ajatus luopumisesta on ongelma. Syntyy kuvitelma askeesista, joka aiheuttaa tuskaa ja hampaidenkiristelyä mutta jolla voi sentään saada hyväksyntää lajitovereiltaan. Ihmiset pitävät kaupanteosta. Pitäisi luopumisen sijaan saada tilalle. Entä kun kaikkea on jo helvetti liikaa?!

Näen suhteen tavaraan ja muuhun ihmistekoiseen olennaisena pohdittaessa olemistamme maailmassa. Meillä on paha tapa kehittää pakkomielteitä ja addiktoitua itse keksimiimme tai jalostamiimme asioihin: peleihin, lääkkeisiin, shoppailuun, alkoholiin, sokeriin, elektroniikkaan, vauhtiin, rakastumiseen, ihmissuhteisiin, kemikaaleihin, rahaan, urheiluun jne. Addiktio supistaa maailmankuvaa. Ehkä koko läntinen kulttuuri on silkkaa addiktiota, sillä maailmankuvamme on kaventunut katsomaan ainoastaan sitä, minkä olemme itse kyhänneet. Annamme animistisia merkityksiä puhelimille, vaatteille, kulttuurin tuotteille, mutta muut eläimet ja kasvit miellämme koneen kaltaisina. Näkemättä jää oikeastaan kaikki, mikä todella olisi elämän kannalta tärkeää.

Riippuvuutemme on pohjimmiltaan riippuvuutta öljystä. Edullinen, ihanasti pirskahteleva polttoaine on viimeisen sadanviidenkymmenen vuoden rakentanut maailman sellaisena kuin sen tällä hetkellä tunnemme. Öljy tuo meille ravintomme: intensiivinen maataloustuotanto pyörii öljyn voimalla. Öljy vie meidät lähi-Prismaan ja kaukaisiin maihin. Öljyyn verhoamme öljyiset tavaramme ja jopa öljyllä marinoidun, öljyä mikromuovin muodossa sisuksissaan kantavan itsemme. Öljyn poraaminen ja räjäyttely polttomoottorissa on ihmiskunnan lyhytnäköisimpiä ideoita, mutta samalla öljy asettaa meidät suhteeseen niin pitkän ajan kanssa, että sitä tekisi mieli kutsua ikuisuudeksi. Moottoreissa kupliva aine on peräisin muinaisista olennoista, se on hapettomiin olosuhteisiin, oikeaan lämpötilaan ja riittävän paineen alle pujahtanutta orgaanista ainesta; elämän kiertokulusta karannutta hiiltä, joka nousee poltettaessa ilmakehään ja viimeistelee oman kuoleman kiertokulkunsa. Ei ole ihme, että öljyyn liitetään monissa yhteyksissä noituus tai musta magia. Mutta noituuden toimija ei ole ihminen. Ihminen on vain se onneton, joka manasi suuren muinaisen takaisin maan pinnalle.

Tavaroiden taikamaailmassa syvä aika kohtaa Marie Kondon, tuon aineettoman enkelin, joka paljastuikin antikristukseksi kun ryhtyi kauppaamaan kotinsa tyhjentäneille opetuslapsilleen uutta kamaa. Kyllä, minä menin Sokokselle ja hypistelin hänen siunaamiaan säilytysratkaisuja enkä poistunut ennen kuin omistin niistä muutaman ja ne tekivät elämästäni paremman. Hetkonen. Sokos? Prisma? Kuulostaa kaupalliselta yhteistyöltä. Ei ole. Minulle on puhuttu näistä tietyistä postmoderneista mieskirjailijoista, joita en ole lukenut. Joku heistä namedroppaili hienoja tuotemerkkejä tekstiinsä ja loi tällä tavoin nousukkuutta henkilöhahmoon ja hänen maailmaansa. Tämä oli kai jotenkin uraauurtavaa. Halusin lätkiä omaan tekstiini mahdollisimman arkisia tuotemerkkejä, niitä, jotka yhdistävät maassamme varakkaat ja köyhät, brändejä, joiden äärelle me kaikki kokoonnumme.

Munuais- ja maksaliiton (!) nettisivulla sanotaan: ”Kuntoutuminen tarkoittaa, että oppii elämään aktiivista ja itselle merkityksellistä elämää uudessa tilanteessa.” Rehabia kirjoittaessa halusin tutkia, mikä on nykytila, josta pitäisi kuntoutua, ja miten olisi mahdollista nauttia aivan toisenlaisesta olemisesta. Kulttuurimme ongelma on levittäytyminen. Syvänteistä vapautetut ikivanhat henget sallivat meidän luoda pitkiä laahuksia ja suunnattomia airueita ajallisesti, paikallisesti ja sitä mukaa mielellisesti. Vaikutuksemme kumuloituu kaoottisesti: emme omasta pisteestämme näe, millaisia sykäyksiä energiaintensiiviset tekomme ovat saaneet ja saavat liikkeelle.

Kari Hotakainen oli huolissaan siitä, vaikuttaako äänikirjan konsepti siihen, miten kirjailija kirjoittaa kirjansa (kuin kirjan kirjoittaminen olisi jotenkin pyhä muuttumaton?!). Itse olen juuri lakannut ajattelemasta sitä, miten kirjoittamani asiat ja ilmiöt (ja tuotemerkit) kääntyisivät vieraalle kielelle ja toisen maan kulttuuriin. Olen alkanut uskoa paikallisuuteen, paikallaan pysymiseen, kommunikointiin omasta paikastaan käsin. Tai suin, korvin, tuoksuin, kylkiviivan avulla, miten nyt mieliikään kommunikoida.

Kirjailijakuva: Velda Parkkinen

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Laura Gustafssonin Korpisoturi on julkaistu

Laura Gustafssonin odotettu Korpisoturi on vihdoin saatavilla Innon verkkokaupasta! Helsingin Sanomat arvio Gustafssonin kolmatta romaania hyvin myönteisesti: Gustafsson on kylvänyt romaaniinsa teemoja ja ajatuksia monesta eri ilmansuunnasta. Niiden lopullinen tulkitseminen jää lukkorpisoturi-rgbijan omille harteille, eikä tienviittoja väännetä rautalangasta. Hienosti toimii myös kirjailijan kieli, joka soi kauniisti ja tyylikkään tiiviisti. HS, 14.8.2016

Korpisoturi on kertomus Ahmasta, maailmanloppua odottavasta  miehestä, joka muuttaa erakoksi Itä-Suomen syrjäseudulle. Ahma aikoo seistä omalla maallaan ase kädessä, ja turvautua varmuusvarastoonsa. Yhteiskunta romahtaa kuitenkin nopeammin kuin hän osaa odottaa tai toivoa. Valta on niillä, jotka sen ottavat. Vaikka mies on itsenäinen, säälimätön ja omavarainen, naisista ei kuitenkaan valitettavasti niin helpolla pääse. Korpisoturi katsoo suomalaisen yhteiskunnan nykytilaa, ja tutkii tuoreella tavalla sitä, mitä oikeastaan on isänmaa ja suomalaisuus.

Kirjailija Laura Gustafsson. // Kuva: Markus Sommers
Kirjailija Laura Gustafsson. // Kuva: Markus Sommers

Laura Gustafsson (s. 1983) on helsinkiläinen kirjailija ja näytelmäkirjailija. Esikoisteos Huorasatu (2011) nousi Finlandia-ehdokkaaksi ja on julkaistu Saksassa ja Ranskassa ja kääntyy parhaillaan turkiksi. Toinen romaani Anomalia (2013) on ilmestynyt myös ranskaksi. Laura Gustafsson on Terike Haapojan kanssa Flow Festivalin 2016 vuoden taiteilija. He kokoavat parhaillaan Helsingin Suvilahteen Museum of Nonhumanity – Epäihmisyyden museota. Näyttely on esillä 2.-29.9.2016.

Laura Gustafsson: KORPISOTURI
Into kauno, 258 sivua, sidottu

 

Jaa tämä: