Avainsana-arkisto: Risto Isomäki

Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Vieraskynä, Yleinen

Monien maiden hallituksien tapa ajatella rahaa on pahasti vanhentunut

Stephanie Keltonin nopeasti klassikon aseman saavuttanut teos Alijäämämyytti selittää miksi.

Stephanie Keltonin Alijäämämyytti, (The Deficit Myth – The Modern Monetary Theory and the Birth of People’s Economy) saattaa lukuisien arvovaltaisten talousasiantuntijoiden mukaan olla tärkein nykyaikaisista rahajärjestelmistä koskaan kirjoitettu kirja.

Alijäämämyytti on vaikuttanut erityisesti Yhdysvalloissa rahajärjestelmään liittyvään keskusteluun todennäköisesti enemmän kuin yksikään toinen teos.

Brysselissä samansuuntaisia ajatuksia esittäneen Mariana Mazzucaton teokset saattavat löytyä vielä hiukan useampien komissaarien, ministerien ja europarlamentaarikkojen pöydältä kuin Stephanie Keltonin kirja.

Yhdysvaltain senaatin budjettikomitean pääekonomistina toimineen Keltonin mielestä useimpien maiden hallitukset suhtautuvat vanhanaikaisesti rahan käyttöön. Hallitukset toimivat ikään kuin rahayksiköt olisi edelleen sidottu kultakantaan, vaikka raha on nykyään käytännössä keskuspankkien tai yksityisten pankkien tyhjästä synnyttämää eli niin sanottua fiat-rahaa.

Se, pystyvätkö hallitukset nykyaikaistamaan tapaansa ajatella rahaa, saattaa ratkaista muun muassa Euroopan unionin sekä julkisen terveydenhuollon ja sosiaaliturvan tulevaisuuden.

Valtiontaloutta ei pidä ajatella kuin yksityistä kotitaloutta

Kelton sanoo, että valtiontaloutta ei saisi ajatella yksityisen kotitalouden antaman mallin kautta. Yksityinen kotitalous ei voi elää yli varojensa. Sen täytyy ansaita kaikki se raha minkä se käyttää ja maksaa velkansa takaisin.

Modernin rahateorian eli MMT:n mukaan valtion jolla on oma keskuspankki ei kuitenkaan tarvitse ansaita omia rahojaan ennen kuin se voi käyttää ne sellaisiin tarkoituksiin, joihin valtion täytyy rahaa käyttää, kuten esimerkiksi sairaanhoitajien palkkoihin, muuhun julkiseen terveydenhuoltoon, opetukseen, työttömyys- tai sosiaaliturvaan tai hyvälaatuisen tieverkoston ylläpitämiseen.

Nykyaikaisessa taloudessa valtio, jolla on oma keskuspankki, pystyy nimittäin tuottamaan itse tarvitsemansa rahan. Se pystyy luomaan rahaa tyhjästä ja lainaamaan rahaa itseltään, eli omalta keskuspankiltaan.

Silloin kun valtio lainaa rahaa itseltään eli omalta keskuspankiltaan, sen ei tarvitse maksaa lainaamistaan rahoista korkoa eikä sen myöskään tarvitse koskaan maksaa itseltään “lainaamiaan” rahoja takaisin. Sen täytyy vain huolehtia siitä, ettei se tuota liikaa rahaa, niin että rahan arvo inflatoituu. Vakavan inflaation uhatessa valtion täytyy päin vastoin kerätä osa rahasta pois markkinoilta esimerkiksi kiristämällä verotusta.

Esimerkiksi Japanin valtionvelka oli vuonna 2019 noin 96 000 Yhdysvaltain dollaria asukasta kohti, kaksi kertaa enemmän kuin Yhdysvaltojen asukasta kohti laskettu valtionvelka ja 240 prosenttia Japanin bruttokansantuotteesta.

Koska Japani on velkaa omalle keskuspankilleen, se ei ole ongelma, sillä lainaa ei tarvitse koskaan maksaa takaisin.

Jos valtio yrittää maksaa omalle keskuspankille omaamiaan velkoja väkisin takaisin, ikään kuin raha olisi edelleen sidottu kultakantaan, se aiheuttaa Stephanie Keltonin mukaan helposti taloudelle erittäin suuria ongelmia.

Valtionvelan raju lyhentäminen johtaa lamaan

Kelton tuo esille unohdetun tosiasian, joka on myös Suomessa ja Euroopassa hyvin ajankohtainen: valtionvelan nopea lyhentäminen johtaa aina lamaan.

Yhdysvallat on historiansa aikana lyhentänyt valtion velkaa merkittävällä tavalla kuusi eri kertaa, eli vuosina 1817-1821 (29%), vuosina 1823-1836 (100%), vuosina 1852-1857 (59 %), vuosina 1867-1873 (27%), 1880-1893 (57 % ja vuosina 1920-1930 (36 %).

Jokaisella kerralla seurauksena on ollut lama. Näin on Keltonin mukaan tapahtunut siksi, että aina kun valtio säästää, sen säästämät varat ovat poissa jostakin muualta eli talouden muilta toimijoilta: yhtiöiltä, yksittäisiltä kansalaisilta ja kansalaisyhteiskunnan toimijoilta. 

MMT:n mukaan nykyaikaisessa maailmantaloudessa tarvitaan velkaa ottavaa valtiota, jotta talouden pyörät pyörisivät.  Kun raha oli sidottu kultakantaan, lainojen takaisin maksussa oli oma ideansa. Mutta silloin kun kyseessä on valtion oman keskuspankin tyhjästä luoma fiat-raha, sen takaisin maksaminen aiheuttaisi laman täysin tarpeettomasti, ilman vastaavaa hyötyä.

Euroalueen erityinen tilanne

Stephanie Kelton nuhtelee Euroopan unionia samasta asiasta, mistä myös useat taloustieteen nobelistit ovat sitä kritisoineet: Euroalueen jäsenmaat luopuivat euroalueeseen liittyessään vapaaehtoisesti omista valuutoistaan ja keskuspankeistaan ja samalla mahdollisuudestaan kattaa suuri osa kuluistaan itse tuottamallaan rahalla.

Tämän seurauksena euroalueen maat joutuvat nykyään lainaamaan tarvitsemaansa rahaa yksityisiltä pankeilta ja maksamaan näistä lainoista korkoa. Sitä paitsi niiden on pakko jossakin vaiheessa maksaa yksityisiltä pankeilta lainaamansa rahat takaisin.

Tämä on johtanut euroalueen maiden nopeasti pahenevaan, aitoon velkaantumiseen ja nopeasti syveneviin taloudellisiin vaikeuksiin:

Euroalueen jäsenmaiden on yhä vaikeampi ylläpitää hyvälaatuista terveys- ja koulutusjärjestelmää sekä työttömyys- ja sosiaaliturvaa.

Tilanne saattaa tulevaisuudessa kärjistyä merkittävästi, ellei Euroopan keskuspankki ala järjestelmällisesti toimia niin kuin oikea keskuspankki ja “lainata” jäsenmailleen euroja, joita näiden ei koskaan tarvitse maksaa takaisin.

Menettely kielletään Euroopan unionin sopimuksissa, mutta Euroopan keskuspankki rikkoi jo kieltoa pakon edessä antaessaan jäsenmailleen käytännössä ilmaista koronaelvytysrahaa.

Koko Euroopan unionin tulevaisuus voi jatkossa riippua siitä, jatkaako Euroopan keskuspankki koronapandemian aikana käynnistämällään linjalla vai palaako se takaisin aiempaan ajatteluunsa. 

Näistä syistä on hyvin todennäköistä, että Modernia rahateoriaa koskevat keskustelut tulevat jatkossa olemaan eurooppalaisen politiikan keskiössä. Ukrainan sodan aiheuttama inflaatio on vaikeuttanut asiaan liittyvän keskustelun käymistä, sillä MMT:n mukaan nopeutuneen inflaation aikana taloudessa kiertävän rahan määrää ei saa lisätä vaan sitä pitäisi ennemminkin vähentää.

Risto Isomäki

on kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

Risto Isomäen muistelmat: merkittävä katsaus suomalaisen aktivismin historiaan

Isomäki vie lukijan aitiopaikalle kansalaisyhteiskunnan kultakauteen, jonka aikana suomalaisten käynnistämät operaatiot muuttivat maailmaa. Mitä nykyvaikuttajat voivat oppia 80- ja 90-luvun aktivisteilta?

Suomi oli 80-luvulla kokoaan paljon suurempi vaikuttaja

Kirjailija Risto Isomäki on toiminut läpi elämänsä aktivismin ytimessä. Maailmanparantajan muistelmissa hän nostaa esiin kahden värikkään vuosikymmenen ajalta joukon jännittäviä mutta käytännössä unohdettuja tarinoita: Miten suomalaiset maakuntalehdet ja kansalaisjärjestöt olivat vähällä onnistua yhdessä perustamaan Bangladeshiin yhden kolmannen maailman suurimmista rokotetehtaista? Miten 101 suomalaista kansanedustajaa ja Miljoonasade-yhtye auttoivat pelastamaan 18 miljoonaa hehtaaria sademetsää? Miten suomalaisten kansanedustajien nälkälakko ratkaisi taistelun kehitysavusta Prosenttiliikkeen voitoksi? Isomäki osallistui itse näihin ja lukuisiin muihin kansalaiskampanjoihin, joita koskevia arkistoja hän onnistui säilyttämään.

”1980-luvulla vaikuttaneet nuoret maailmanparantajat olivat monella tapaa kadehdittavassa asemassa suhteessa sekä edeltäviin että myöhempiin aktivistien sukupolviin. 1980-luvulla ei tarvinnut kantaa omasta toimeentulostaan suurtakaan huolta. … Tämä kaikki antoi nuorille ihmisille nykyistä suuremman vapauden miettiä, mitä he halusivat omalla elämällään tehdä.”

Suomessa vuodet 1979–2004 olivat kansalaisjärjestöille erityisen vaikuttavaa aikaa: tiivis yhteistyö Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kansanliikkeiden kanssa pelasti lukemattomia ihmishenkiä. Kansainvälisesti Suomi pystyi näyttelemään huikeasti kokoaan suurempaa roolia, ja kotimaassa mobilisoitiin kaikkien aikojen laajimpia vetoomuksia, mielenosoituksia ja kansalaiskampanjoita.

Maailman muuttuessa aktivistin perusluonne säilyy

Millaista oli toimia väsymättä kaaoksen masinoimassa maailmassa, ja miten se vaikutti Isomäen näkemyksiin oikeudenmukaisuudesta ja mahdollisuuksista parantaa maailmaa? Ketkä kaikki olivat mukana luomassa näitä menestystarinoita? Isomäen muistelmat tarjoavat mielenkiintoisen aikamatkan aina Turusta Indonesiaan, jonka varrella lukija saa mm. seurata, kuinka suomalaiset aktivistit saattoivat vaikuttaa jopa Neuvostoliiton kaatumisen. Mitä someaktivisti voivat oppia näiltä kansalaisyhteiskunnan kultakauden vaikuttajilta?

”Yhä useammat meistä tyytyvät nykyään kommunikoimaan somen kautta vain hyvin samanmielisten ihmisten kanssa. Me emme enää edes yritä emmekä halua tavoittaa ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla, koska se ei kuitenkaan johtaisi mihinkään. Käytämme kaiken aikamme ja energiamme saarnaamiseen valmiiksi käännytetyille, vaikka hyvin tiedämme, ettei siitä ole mitään varsinaista hyötyä.”

Maailmanparantajan muistelmat on puuttuva pala suomalaista historiankirjoitusta, josta soisi kouluissakin opetettavan. Se myös inspiroi lukijaa yksilötason aktivismiin. Niitä, jotka haluavat todella muuttaa maailmaa eivätkä tyytyä tekemään pelkkiä eleitä, Isomäki rohkaisee toimimaan kaaoksen laidalla ja pienessä maailmassa. Siellä kaikki jännittävä ja uutta luova aina tapahtuu, kirjoittaa Risto Isomäki.

Maailmanparantajan muistelmat kaupoissa 2.3. sekä e- ja äänikirjapalveluissa. 

Äänikirjan lukee Jukka Pitkänen.

Risto Isomäki (s. 1961) on laaja-alainen ja arvostettu kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti. Hän on julkaissut yli 20 romaania ja tietokirjaa. Sarasvatin hiekkaa (Tammi 2005) oli Finlandia-ehdokas ja voitti Tähtivaeltaja- ja Kiitos kirjasta -palkinnot. Romaanista tehty sarjakuva voitti Sarjakuva-Finlandian. Isomäen kirjoja on käännetty lähes 20 kielelle, ja hänelle on myönnetty myös European Science Fiction Associationin palkinto. Vuonna 2020 Risto Isomäelle myönnettiin Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto. 

Seuraa somessa: @ristoisomakiofficial

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

Kevään 2023 kirjauutuudet vahvistavat hyvinvointia poikkeustilanteessa

Kevään 2023 kirjat käsittelevät hyvinvointia yksilön tasolla ja uutta maailmanjärjestystä. Mitä opimme historiasta? Miten kehittää tasa-arvoista yhteiskuntaa ja resilienssiä epävarmuuden aikana?

Kevään 2023 katalogi

Kevään elämäkerrat kertovat yhteisöllisyyden merkittävästä voimasta. Maailmanparantajan muistelmissa Risto Isomäki vie lukijan aitiopaikalle kansalaisyhteiskunnan kultakauteen, jonka aikana suomalaisten käynnistämät operaatiot muuttivat maailmaa. Pekka Herlevin tarina Semmosta touhua puolestaan kertoo Sanna Seiko-Salon kirjoittamana hetkessä elämisestä, periksiantamattomuudesta, yllättävistä kohtaamisista – ja ennen muuta ilosta ja rakkaudesta.

Mikä on menestymisen mitta ja miten valtion velkaantuminen lisää hyvinvointia?

Talouskeskustelu käy kuumana ja perinteisesti menestystä on mitattu rahassa. Moona Laakson kirjassa Menesty kuin mies – Rahasta, maineesta ja myyteistä 11 suomalaista miestä kertoo, miten he ovat niittäneet menestystä, mainetta ja mammonaa, sekä millainen vaikutus ja merkitys niillä on ollut heidän elämäänsä. Stephanie Keltonin Alijäämämyytti muuttaa käsitystämme siitä, miten voimme parhaiten hoitaa vakavia ongelmia, kuten köyhyyttä, työttömyyttä, terveydenhuoltojärjestelmän ongelmia ja ilmastonmuutosta modernin rahateorian avulla.

Hyvinvointikirjat pureutuvat ihmissuhteisiin, vanhemmuuteen ja tasa-arvoon

Helen Thomson auttaa lukijaa parantamaan elämänlaatuaan tieteen avulla. Fiksaa elämäsi lisää itsetuntemusta ja auttaa löytämään uusia puolia itsestämme sekä toisista ihmisistä. Darravapaa-yhteisön perustajien, Laura Wathénin ja Katri Ylisen luoma käsikirja puolestaan toimii ystävänä ja motivaattorina matkalla raittiiseen arkeen. Darravapaa–kirja auttaa jäsentelemään omaan alkoholinkäyttöön liittyviä ajatuksia ja löytämään uusia tapoja rentoutua tai nollata pitkän työpäivän jälkeen. Feelgood-genressäkin aiheena on vahvasti palautuminen. Camilla Davidssonin romaani Pikkuinen unelmien kaksio on tarina rakkaudesta, uskalluksesta ja itsensä löytämisestä.

Ruotsalainen koomikko Bianca Kronlöf kirjoittaa hauskasti ja oivaltavasti tunteista, seksistä, väkivallasta ja maskuliinisuudesta kirjassaan Kirjeitä miehille. Sari-Marika Durchman kertoo uudessa teoksessaan ADHD:sta parisuhteessa ja kuinka sen tuomat haasteet voidaan tunnistaa ja minimoida. Kirja sisältää käytännön harjoituksia, haastatteluja ja lukuisia oivalluksia, joiden avulla arkea voi parantaa ja suhdetta vahvistaa. Saara Henriksson ja Aino-Maija Leinonen pohtivat, millaista on hyvä vanhemmuus tämän hetken Suomessa. Laiskan vanhemman opas käy läpi vanhemmuuden värikkäät vaiheet ja tuo kaivattua rentoutta ja myönteisyyttä vanhemmuuskeskusteluun.

Sosiaalipsykologi Sari Kuusela avaa kirjassaan Vaikutuksen alaisena puolestaan ihmissuhteiden merkitystä yhteisön toiminnassa ja kuvaa sitä, miten puheilla ja suhtautumisella vaikutetaan mielipiteisiin. Kirja myös tarjoaa keinoja yhteistyön parantamiseen ja hankalissa tilanteissa toimimiseen.

Käsittämättömän äärellä

Venäjään erikoistunut toimittaja Luke Harding analysoi tarkasti Ukrainan sodan seurauksia. Sodan mainingit kantautuvat voimakkaina Ukrainan ja Venäjän rajojen ulkopuolelle, ja onkin tärkeää ymmärtää, miten tilanne Ukrainan etulinjassa vaikuttaa meihin kaikkiin. Hyökkäys sisältää ennen kuulemattomia tarinoita uutisotsikoiden takaa ja käy läpi kahden hyvin erilaisen johtajan, Volodymyr Zelenskyin ja Vladimir Putinin, taustat. Kirjassaan Populismin anatomia Matti Mörttinen ja Yannick Lahti avaavat populismin piirteitä ja ventävät, mistä on kyse aikamme leimallisimmassa poliittisessa ilmiössä.

Pekka Visuri ja Heikki Talvitie kertovat dramaattisista käänteistä Kylmän sodan päätöksen kulisseissa. Ariana Neumann kertoo juutalaisen isänsä pakomatkasta natsien hallitsemasta Prahasta kirjassaan Kaikki isäni salaisuudet. Tositarinoiden lisäksi keväällä ilmestyy Denise Rudbergin Liittolaiset-sarjan neljäs osa, Tehtävä Berliinissä, jossa koodinmurtajanaisten tiedustelutehtävät toisen maailmansodan aikaan käyvät yhä vaarallisemmiksi.

Murhamysteerejä Suomesta ja maailmalta

Antto Terras johdattaa lukijan syvälle Neuvostoliiton ja Venäjän rikolliseen maailmaan, jossa eletään ja kuollaan omien sääntöjen mukaan. Verinen Venäjä -kirjaan on valittu kymmeniä tositapahtumia, joiden kautta tulevat tutuiksi myös yhteiskunnalliset olot. Gregg Olsen ja Rebecca Morris kirjoittavat Murha perheessä -kirjassa vangitsevasti yhdestä vuosituhannen hämmästyttävimmästä katoamisesta ja perhesurmasta, joka järkytti koko Yhdysvaltoja. Mikko Pennanen puolestaan syventyy Tulilahden murhamysteeriin, ja kertoo kuuluisasta kahden naisen 60 vuoden takaisesta kylmäverisestä murhasta, joka on edelleen selvittämättä.

Dekkarikevät tuo Anna Karolinan Ebba Tapper -sarjan toisen osan Kukaan ei ole puolellasi sekä Antti Vihisen kirjan Sininen enkeli, joka on koukuttava tarina kansainvälisen yrityksen rikkeistä.

Lapsille huumoria ja vaikuttamista

Naomi Klein selittää nuorille kirjoittamassaan kirjassaan Näin pelastamme planeetan, miksi maapallo tarvitsee apuamme ja miten jokainen voi osallistua maailman muuttamiseen. Jane Wilsherin ja Louise Lockhartin Visuaalisesti näyttävä Uskomaton tietokirja on vastaus aktiivikysyjien tiedonnälkään. 500 kysymystä ja vastausta sisältävä kirja vastaa esimerkiksi siihen, mikä on maailman suurin kone ja mistä avaruus alkaa.

Koirakamut-sarjan neljännessä osassa koirakaverukset valloittavat valkokankaan, ja Hurja jengi puolestaan pyristelee dinojen kynsissä. Hannu Laakson suositun luontosarjan uusimmassa osassa Me lintuset seikkaillaan telkänpoikasten matkassa.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset

Risto Isomäelle elämäntyöpalkinto ja Jouko Aaltoselle ja Seppo Sivoselle palkinto esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta

Tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäelle on myönnetty Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto. Jouko Aaltonen ja Seppo Sivonen palkittiin esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta kirjassaan “Orjia ja isäntiä – ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla”.

Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto on myönnetty tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäelle. Palkintoperustelut ovat: “(Palkinto annetaan) erittäin merkittävästä ja pitkäaikaisesta tiedonjulkistamisesta myös taiteen ilmaisukyvyn keinoin maan, meren ja ilmaston tulevaisuuden puolestapuhujana.

Isomäki on julkaissut kirjan vuodessa viimeisten 25 vuoden aikana. Hänen teostensa lajikirjo on laaja; teosten joukossa on tieteiskirjallisuutta, romaaneja, esseitä, pamfletteja, oppaita ja tietoa esittelevää tietokirjallisuutta. Isomäelle tyypillisesti lajityypit kohtaavat ja risteävät myös jokaisen teoksen sisällä.

Isomäen toiminnan ja tuotannon kantavana teemana on ympäristön tuhoutuminen ja ilmastonmuutos. Hän yhdistää teoksissaan tutkimustietoa science fictionille tyypillisiin mielikuvituksellisiin juonenkulkuihin. Kirjat tarjoilevat lukijoille elämysten ja jännityksen ohella tietoa elämisen edellytyksistä: meristä, puista, jäätiköistä ja eläimistä.

Isomäki liikkuu sujuvasti eri maanosissa, eri aikakausissa ja näiden lisäksi myös todellisuuden ja fiktiivisten maailmojen välillä.”

Risto Isomäen viimeisin romaani Vedenpaisumuksen lapset ilmestyi syyskuussa 2020. Teos on itsenäinen jatko-osa vuonna 2005 ilmestyneelle Finlandia-ehdokkaaksikin yltäneelle Sarasvatin hiekkaa -menestysromaanille.

Palkinto esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta puolestaan on myönnetty dokumenttielokuvaohjaaja, tuottaja ja tutkija Jouko Aaltoselle ja yleisen historian dosentti Seppo Sivoselle teoksesta Orjia ja isäntiä — ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla.

“Jouko Aaltosen ja Seppo Sivosen teos Orjia ja isäntiä kuvaa pientä Saint-Barthélemyn saarta Karibialla 1700- ja 1800-lukujen taitteessa. Tuo Ruotsin pieni siirtomaa on etenkin Suomessa vähän tunnettu asia. Vielä vähemmän on tunnettua, että ruotsalaiset ja myös monet suomalaiset osallistuivat orjakauppaan.

Teos Orjia ja isäntiä kuvaa elämää siirtomaasaarella elävästi ja mukaansa tempaavasti. Teoksen tietoaines on vankasti dokumentoitua.

Kirjassaan Aaltonen ja Sivonen muistuttavat, ettei orjuus ole tänä päivänäkään kadonnut historian hämärään. Arviolta 40 miljoonaa ihmistä työskentelee tehtaissa, kutomoissa, ompelimoissa tai seksityöntekijöinä edelleen orjuuden kaltaisessa asemassa. Me korkean elintason maissa elävät pidämme etuoikeutenamme nauttia orjatyövoimalla tuotetuista edullisista hyödykkeistä, aivan kuten maanmiehemme kaksisataa vuotta sitten.”

Orjia ja isäntiä oli myös Kanava-palkintoehdokkaana vuonna 2019.

Palkitsemisperustelut voi lukea kokonaisuudessaan osoitteesta: https://tjnk.fi/fi/ajankohtaista/tiedonjulkistamisen-valtionpalkinnot-jaettiin-elamantyopalkinto-tietokirjailija-risto

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset

Runkkarin käsikirja, Roast, Rehab ja Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa -menestysteoksen odotettu jatko-osa Vedenpaisumuksen lapset

Finlandia-ehdokkaiden uutuusromaanit ja rosoiset tietokirjat käynnistävät Innon syksyn.

Risto Isomäki palaa 3.9. ilmestyvässä Vedenpaisumuksen lapset -romaanissaan Finlandia-ehdokkaana olleen Sarasvatin hiekan (2005) teemoihin ja tapahtumapaikkoihin. Itsenäinen jatko-osa on optimistinen ja kaunis tarina, vaikka juoni on hyytävän jännittävä. Jäätiköiden sulaminen pohjoisilla merialueilla käynnistää lähitulevaisuudessa yllättävän ja nopean luonnonilmiöiden ketjun, joka uhkaa ihmiskunnan selviytymistä. Trillerimäisten tapahtumien lomassa pohditaan myös ihmistä ikuisesti askarruttaneita kysymyksiä. Onko kaikki tärkeä keksitty vasta nyt ja voiko se mikä on kerran tai ehkä useamminkin tapahtunut, tapahtua myös uudestaan?

Risto Isomäki (s. 1961) on kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti. Hän on julkaissut yli 20 romaania ja tietokirjaa, joita on käännetty lähes 20 kielelle. Hänelle on myönnetty myös European Science Fiction Associationin palkinto.

15.9. ilmestyvä Rehab on Laura Gustafssonin viides romaani. Esikoisteos Huorasatu oli vuoden 2011 Finlandia-palkinto- ja Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokas. Gustafsson käsittelee riemastuttavan runsaana ryöppyävässä, Itä-Helsingin Vuosaaren Taivastaloon sijoittuvassa Rehab-romaanissaan nykyihmistä, joka on hukkunut materian tulvaan ja erillisyyden harhaan. Kumman uhraisit mieluummin: oman mukavuutesi vai lapsesi tulevaisuuden?

Laura Gustafssonin (1983) aikaisempia romaaneja Huorasadun (2011) lisäksi ovat Anomalia (2013), Korpisoturi (2016) ja Pohja (2017). Gustafsson on myös taiteilija ja saanut työparinsa Terike Haapojan kanssa Mediataiteen valtionpalkinnon.

Viime viikolla ilmestynyt Ina Mikkolan Runkkarin käsikirja on saanut haltioituneen vastaanoton. Yli 300-sivuinen tietokirja on suunnattu ennen kaikkea nuorille, mutta myös vanhemmat lukijat voivat kasvattaa seksuaalista älykkyysosamääräänsä kirjan avulla. Selkeää ja informatiivista rakennetta rytmittää värik­käät Alessandra Bernardin kuvitukset, jotka antavat teok­selle toisen ulottuvuuden. Suorapuheista kirjaa aiheesta on selvästi kaivattu.Antto Terraksen Roast – Suomen starat kaikilla mausteilla johdattaa lukijan roast-kulttuurin armottomiin syövereihin. Itsensä peliin laittamiseen ja omalla kustannuksellaan nauramiseen on osallistunut jo toistasataa suomalaista staraa aina poliitikoista Jari Sarasvuohon ja kirkkoherroista Juha Mietoon. Tuoreessa kirjassa avataan heidän salaisuutensa.

Antto Terras vierailee Akateemisen Kirjakaupan Kirjojen yössä Helsingissä to 20.8. klo 21.30 ja Sammakon kirjakaupassa Turussa pe 21.8. klo 16.

Jaa tämä:
Uutiset

Yhdysvaltalaiset tutkijat ehdottavat napa-alueiden sulamisen pysäyttämistä tuulimyllyjen avulla

Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa -romaanissa esittämästä ajatuksesta on tullut yksi ihmiskunnan vakavasti otetuista hätävarasuunnitelmista. Yhdysvaltalaiset tutkijat esittävät, että Jäämeren kelluvien jäiden, Grönlannin mannerjäätikön sekä pohjoisten ikirouta-alueiden ja merenpohjan metaaniklatraattien sulaminen voitaisiin estää pystyttämällä merijäälle 10 miljoonaa pientä tuulimyllyä. Tuulimyllyt pumppaisivat talvisin jään alta vettä, niin että se jäätyisi. Tällöin kelluvien merijäiden paksuus ja pinta-ala kasvaisivat. Suurempi osa Jäämerestä pysyisi jäiden peittämänä ja voimakkaasti heijastavana läpi kesän.

Maailman johtaviin yleistajuisiin tiede- ja teknologialehtiin kuuluva New Scientist nostaa idean näkyvästi esille 31. elokuuta ilmestyneessä numerossaan.

Rowan Hooperin kirjoittama artikkeli Arctic rescue squad toteaa, että arktisten alueiden soista, ikiroudasta ja merenpohjan klatraattiesiintymistä voi pian vapautua niin paljon hiilidioksidia ja metaania, että ihmisen omat päästöt saattavat muuttua merkityksettömiksi.  Lisäksi jään peittämien alueiden supistuminen lämmittää ilmastoa voimakkaasti.  Arktisten alueiden suilamista ei kuitenkaan välttämättä enää ole mahdollista pysäyttää vain päästöjä vähentämällä, vaan se saattaa edellyttää myös toisenlaisia toimenpiteitä.  

New Scientistin artikkeli luonnostelee kolme erilaista hätävarasuunnitelmaa ja nostaa jääpeitettä vahvistavat ja laajentavat tuulimyllyt varteenotettavimmaksi vaihtoehdoksi. New Scientistin mukaan vettä jääkannen alta ylös pumppaavia tuulimyllyjä on hiljattain ehdotettu hätäratkaisuksi myös Etelämantereen sulamiseen.

Ajatuksen on esittänyt ensimmäisenä kirjailija Risto Isomäki vuonna 2005 ilmestyneessä, kymmenelle kielelle käännetyssä romaanissaan Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005).  New Scientistin juttu ei mainitse, että idean ensiesiintyminen on tapahtunut tieteisromaanissa jo 14 vuotta aikaisemmin.  

Isomäen romaanissa hallitukset yrittävät pysäyttää arktisten alueiden sulamisen 200 000 suuren, vahvistetuille merijäälautoille pystytetyn tuulimyllyn avulla. Steve Deschin ja muiden Arizonan yliopiston tutkijoiden ehdottama hanke puhuu kymmenestä miljoonasta pienemmästä tuulimyllystä.

“Kaksi noihin aikoihin esittämistäni B-suunnitelmista, joiden avulla arktisten alueiden sulaminen voitaisiin hätätilassa pysäyttää, on nyttemmin noussut tiedeyhteisön piirissä varteenotettaviksi luokiteltujen ehdotusten joukkoon”, sanoo Isomäki. “Toinen on ylimääräisen merijään tuottaminen tuulimyllyjen avulla ja toinen on pohjoisten metsien heijastavuuden parantaminen lehtipuiden ja lehtikuusien osuutta lisäämällä sekä kasvattamalla metsissä suuria puita aiempaa harvemmassa.”

“Tärkein tuolloin tekemäni ehdotus eli talviaikaisen pilvipeitteen vähentäminen napa-alueilla on valitettavasti edennyt selvästi takkuisemmin.  Tiedeyhteisö puhuu edelleen pelkästään pilvipeitteen lisäämisestä ja pilvien muuttamisesta voimakkaammin heijastaviksi, vaikka napa-alueilla talviaikaisen pilvipeitteen vähentämisellä olisi vielä paljon suurempi viilentävä vaikutus.  En tiedä miksi tämä idea lyö itsensä läpi niin hitaasti.  Ehkä talvisten pilvien lämmittävä vaikutus on itsestään selvyys ainoastaan ihmisille, jotka elävät hyvin kaukana pohjoisessa. Kuten suomalaisille”, pohtii Isomäki.

Isomäen viimeisin kirja Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen (Into, 2019) keskittyy suomalaisten yritysten, yliopistojen ja kansalaisjärjestöjen kansainvälisesti merkittäviin ilmastoprojekteihin. Isomäki kirjoittaa parhaillaan myös Vedenpaisumuksen lapset -nimistä romaania, joka on “eräänlainen jatko-osa” Sarasvatin hiekalle.

Risto Isomäki (s. 1961) on laaja-alainen ja arvostettu kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti. Hän on julkaissut yli 20 romaania ja tietokirjaa. Sarasvatin hiekkaa (Tammi 2005) oli Finlandia-ehdokas ja voitti Tähtivaeltaja- ja Kiitos kirjasta -palkinnot. Romaanista tehty sarjakuva voitti Sarjakuva-Finlandian. Isomäen kirjoja on käännetty lähes 20 kielelle, ja hänelle on myönnetty myös European Science Fiction Associationin palkinto.

Risto Isomäki kertoo, miten Suomi voi auttaa koko maailmaa vähentämään päästöjään ja tulla kansainväliseksi sankariksi Turun Kirjamessuilla huomenna perjantaina 4.10. kello 13.50 Jukola-salissa.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

Maito, liha ja ilmasto: Risto Isomäen uutuuskirja julkistetaan 31.5.

Into Kustannus julkistaa Risto Isomäen kirjan Meat, milk, and climate Gaudeamus Kirja & Kahvissa (Vuorikatu 7, Helsinki) ti 31.5. klo 14.00. Isomäkeä haastattelee tilaisuudessa Animalian toiminnanjohtaja (vs) Mai Kivelä.

Uudessa kirjassaan tietokirjailija Risto Isomäki käsittelee lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden vaikutuksia ilmaston lämpenemiseen.Isomäki tekee yhteenvedon uusien tutkimusten tuloksista sekä tuo esille alueita, joihin tutkijat eivät ole vielä osoittaneet mielenkiintoa. Isomäen uusi kirja on perusteellinen analyysi aiheesta, jossa yhdistyy eläinten hyvinvointi, julkinen terveydenhoito sekä yritykset vähentää järvien, jokien ja matalien merialuiden saastumista.

FAO:n mukaan nautakarja ja muut maatilojen eläimet aiheuttavat 18% kasvihuonepäästöistä. Muiden organisaatioiden, kuten Worldwatch-instituutin, mielestä jopa 50% kasvihuonepäästöistä on ihmisen toiminnan aiheuttamaa. Risto Isomäki selvittää uudessa kirjassaan Meat, milk, and climate mikä on totuus näiden lukujen välissä.

Kirjassaan Isomäki väittää, että sekä Worldwatch-instituutti että FAO ovat laskelmissaan jättäneet huomioimatta useita tärkeitä, suoraan lihantuotantoon liittyviä kasvihuonekaasujen lähteitä.  Tällaisia unohdettuja mutta käytännössä varmasti ainakin osittain karjankasvatukseen liittyviä kasvihuonekaasupäästöjä ovat Isomäen mukaan esimerkiksi matalien merialueiden typpioksiduulipäästöt sekä rehevöityneiden tekoaltaiden, järvien ja jokien metaanipäästöt.  Myös monien karjankasvatukseen liittyvien maankäyttömuotojen maaperän ja puuston hiilivarastoja pienentävä vaikutus puuttuu Isomäen mukaan virallisista tilastoista.

Näiden perusteella Isomäki toteaa, että lihantuotannon aiheuttamien kasvihuonekaasupäästöjen täytyy olla merkittävästi suurempia kuin tähän asti on ajateltu, ja että ilmastonmuutoksen torjuminen ei välttämättä onnistu vähentämättä liharuuan kulutusta.

https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/meat-milk-climate/

https://kauppa.intokustannus.fi/isomaki-risto/

Jaa tämä: