Avainsana-arkisto: Neuvostoliitto

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Mitä voimme oppia kylmän sodan päättymisestä välttääksemme nykyisen konfliktin leviämistä?

Kylmän sodan päättyminen sujui rauhanomaisesti, mutta päättäjät kokivat useita uhkaavia tilanteita, jotka olisivat saattaneet johtaa katastrofiin.

Kirjassa Kylmän sodan päätös: draamaa Helsingissä, Moskovassa ja Berliinissä diplomaatti Heikki Talvitie ja professori Pekka Visuri tarkastelevat tapahtumia1980-luvun puolivälistä 1990-luvun alkuvuosiin Suomen valtiojohdon näkökulmasta. Miten hyvin päättäjät olivat selvillä kansainvälisestä kehityksestä ja mitä päätöksistä seurasi? Suomen osalta erityisen tärkeää oli tarkkailla tapahtumia Moskovassa ja Keski-Euroopassa.

Kirjoittajat kuvaavat tapahtumia ja arvioivat niitä uusimman tutkimustiedon valossa sekä samalla kertovat, miltä asiat näyttivät henkilökohtaisesti koettuina. He ovat hyödyntäneet erityisesti ulkoministeriölle lähetettyjä raportteja ja äskettäin tutkimuskäyttöön avattua Mauno Koiviston arkistoa.

Talvitie ennusti jo 1990-luvulla venäläisen nationalismin nousua

Suurlähettiläs Heikki Talvitie toimi suurlähettiläänä Moskovassa vuosina 1988–1992, joten hän kykeni lähietäisyydeltä näkemään Neuvostoliiton hajoamisen ja Venäjän nousun. Näin hän arvioi tilannetta Moskovasta 3.10.1990 lähetetyssä raportissa ”Saksa on yhdistynyt. Minkälainen on tulevaisuuden suurvalta itärajallamme?” seuraavasti:

”Olin tänään 3.10. niin kuin useat kollegani, onnittelukäynnillä Saksan suurlähetystössä. Saksan yhdistyminen ja Berliinin uusi asema palauttavat todellisuuteen osaltamme vanhan kolmion Helsinki−Moskova−Berliini. Saksa tulee täyttämään Keski- ja Itä-Eurooppaan jäävää taloudellista ja poliittista tyhjiötä. Neuvostoliitto vetäytyy ja vetäytyessään muuntuu luoden rajoilleen ja sisälleen tyhjiöitä. Ei ole vielä arvioitavissa, minkälainen on tulevaisuuden suurvalta itärajallamme. Kommunistinen ideologia tulee kuitenkin menettämään johtavan asemansa myös itäisessä naapurissamme. Venäläinen nationalismi tulee pitkälti korvaamaan sen voimalatauksen, jonka ideologia on antanut Neuvostoliitolle.”

Saksa tasapainoili vastuun ja omien poliittisten lähitavoitteidensa välillä

Suomalaisten kannalta pahin uhkakuva oli Neuvostoliiton ajautuminen samanlaiseen sisällissotaan, joka parhaillaan riehui Jugoslaviassa. Pekka Visuri seurasi erityisesti Saksan yhdistymiseen johtaneita tapahtumia sekä vallanvaihdoksia itäblokin maissa ja on tutkinut Suomen valtiojohdon päätöksentekoa. Suomen Bonnin-suurlähettiläs Kai Helenius raportoi tilanteesta 22.1.1991:

”Liittohallitus tasapainoilee Baltian maiden suuntaan tuntemansa vastuun ja omien poliittisten lähitavoitteidensa välillä. – – Gorbatshov vakuutti puhelimitse Kohlille, ettei linja muutu. Liittokanslerinvirasto arvioi kuitenkin konservatiivien, KGB:n ja armeijan, lisäävän valtaansa. – – Saksan Neuvostoliiton-politiikan tunnettuja lähitavoitteita ovat 2 + 4 -sopimuksen ja yleissopimuksen ratifioinnin toteutuminen ja neuvostovoimien siirtyminen pois Saksan alueelta. Kaukotavoitteita ovat Neuvostoliiton reformiprosessin tukeminen, hyvien, erityisesti taloussuhteiden luominen Neuvostoliittoon, mikä antaa Saksan teollisuudelle mahdollisuuden aikanaan hyödyntää Neuvostoliiton raaka-ainevaroja, sekä yhteisen eurooppalaisen talon rakentaminen.”

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kylmän sodan aikana oli menestystarina

Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton sopimusta keskikantaman ydinaseiden poistamisesta vuodelta 1987 on pidetty ratkaisevana askeleena kylmän sodan päättämiseen johtaneille toimille. Suomi onnistui sodan jälkeen verraten nopeasti vakiinnuttamaan asemansa itsenäisenä valtiona, ja sen puolueettomuuspolitikka sai vähitellen yhä enemmän tunnustusta. Lopulta 1990-luvun puolivälissä voitiin määritellä, että ”Suomi on yhteiskunnaltaan ja taloudeltaan vakaa Pohjoismaa ja Euroopan unionin jäsenmaa, joka ei kuulu sotilasliittoon ja jolla on hyvät suhteet kaikkien naapurimaidensa kanssa”.

Voidaanko koetun kylmän sodan ajalta saada oppia, jonka avulla uusi konfliktitilanne olisi mahdollista hallita niin, ettei se johtaisi laajaan aseelliseen selkkaukseen? Presidentti Koivisto saneli mietteitään ulkopolitiikasta muistioon 24.1.1991:

”Yleisesti tilanne Neuvostoliitossa on menossa huonoon suuntaan. Jeltsin ei ole mikään vaihtoehto. Konservatiivinen linja voimistuu. Taloudellinen tilanne vaikeutuu. – – Kysymys on siitä, mikä Suomea pitää kasassa, kun vaikeuksia kokenut sukupolvi ohenee ja tilalle tulevat sukupolvet, jotka eivät ole kokeneet sotaa eivätkä oikeastaan mitään vaikeuksia. Kysymys on siitä, mikä on yleinen linjamme. Sen on pidettävä myös tulevaisuudessa, myös silloin kun paineet kasvavat.”

Pekka Visuri (s. 1942) on professori, valtiotieteen tohtori ja eversti. 1990-luvulta alkaen hän toimi tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa ja EU-hankkeissa Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa hoitaen samalla dosentuuria Maanpuolustuskorkeakoulussa. Tietokirjailijana Visuri on julkaissut lukuisia teoksia, joista tuoreimmat ovat Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939–1940 (yhdessä Eino Murtorinteen kanssa, Docendo, 2019) sekä Mannerheim ja Heinrichs – marsalkka ja hänen kenraalinsa (Docendo, 2020).

Heikki Talvitie (s. 1939) on toiminut suurlähettiläänä Belgradissa, Moskovassa ja Tukholmassa. Hän on ollut edistämässä rauhanneuvotteluja Armenian ja Azerbaidzhanin välillä ja toiminut EU:n erityisedustajana Etelä-Kaukasiassa. Talvitie on julkaissut mm. teokset Venäjä, Venäjä, Venäjä sekä Suomi, konjunktuurien vanki (2020).

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Visuri, Pekka

Pekka Visuri (s. 1942) on professori, valtiotieteen tohtori ja eversti. Puolustusvoimien tehtävissä Visuri oli vuosina 1966–1990, ensin panssarikouluttajana Parolassa ja sitten operatiivisen alan tehtävissä Etelä-Suomen sotilasläänissä sekä 1980-luvulla Sotakorkeakoulussa yleisesikuntaupseereita kouluttamassa. Väitöskirjan teon jälkeen hän toimi tutkijana 1990-luvulla Ulkopoliittisessa instituutissa ja EU-hankkeissa Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa hoitaen samalla dosentuuria Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Tietokirjailijana Visuri on julkaissut lukuisia teoksia, niistä tuoreimmat Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939–1940 (yhdessä Eino Murtorinteen kanssa, Docendo, 2019) sekä Mannerheim ja Heinrichs – marsalkka ja hänen kenraalinsa (Docendo, 2020).

Artikkeleita ei löytynyt.
Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Meidän pitäisi puhua turvallisuudesta, sanoo Kimmo Kiljunen uudessa kirjassaan, jossa tarkastellaan NATO-kysymystä historian valossa

Kyseessä ei ole vastakkainasettelu puolesta tai vastaan, vaan tärkein kysymys on: vahvistuuko turvallisuus Nato-jäsenyyden myötä? Tätä Kimmo Kiljunen pohtii kirjassaan  Pienen maan selviytymistarina.

Venäjän käynnistämä sota Ukrainassa romutti luottamuksen eurooppalaisessa turvajärjestelmässä. Vanhoihin kysymyksiin kaivataan nyt uusia vastauksia. Kansanedustaja Kimmo Kiljunen halusi ymmärtää tehtävän ratkaisun merkityksen koko laajuudessaan. Syntyi teos Pienen maan selviytymistarina – ei ja kyllä sotilaalliselle liittoutumiselle.

– En halua tehdä päätöstä mielijohteesta, tunnesyistä, tarkoitushakuisesti tai opportunistisesti. Halusin ymmärtää, mitä päätämme ja miksi, Kiljunen painottaa.

Julkaisu kartoittaa historian kautta tähän päivään Suomen turvallisuuspolitiikan reunaehdot ja ne vaihtoehdot, jotka nykyisillä päättäjillä on käsissään. Kiljunen punnitsee Suomen ja Ruotsin geopoliittisen aseman samankaltaisuutta ja erilaisuutta sekä erilaisten ratkaisujen merkitystä.

”Onko Yhdysvaltojen sotilaallinen läsnäolo Euroopassa ehdottoman välttämätöntä, jotta EU-maiden suvereniteetti ja alueellinen koskemattomuus on turvattu? Vai palveleeko transatlanttisuus enemmän Yhdysvaltojen valtaintressejä kuin Euroopan turvallisuustarpeita?

Tarvitsemme loogisia johtopäätöksiä ja nimenomaan tässä ajassa

Jo 1990-luvulla eduskunnassa käytiin vilkas Nato-keskustelu ja silloin Kiljunen esitti 6 kysymystä, jotka kannattaa kysyä nytkin:

  1. Varaudummeko turvallisuuden horjumiseen tavalla, joka itse horjuttaa turvallisuutta?
  2. Haluammeko jyrkentää raja-aitaa itärajallamme?
  3. Joudummeko sidoksiin konflikteihin, joiden osapuolia emme haluaisi olla?
  4. Onko Suomi rinnasteinen itäisen Keski-Euroopan maihin turvatakuiden haikailijana?
  5. Luovatko omat päätöksemme uusia sotilaallisia jakolinjoja ja vastakkainasettelua Eurooppaan?
  6. Ovatko turvallisuusriskimme ensi sijassa muita kuin sotilaallisia?
Kimmo Kiljunen kirjoitti kirjan Suomen puolustuksen historiasta.

Kiljusen kirjoittama teos on osa Työväen Sivistysliiton turvallisuuspoliittista julkaisusarjaa ja jatkaa omalta osaltaan turvallisuuspoliittisen keskustelun näkökulmien avaamista.

Lataa sähköinen julkaisu

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Kanava-palkitun kirjailijan uutuusteos Baltian venäläisvähemmistöstä

Into Kustannus julkaisee Kanava-palkitun Kalle Kniivilän uutuusteoksen Neuvostomaan lapset – Baltian venäläiset maanantaina 23.5. Päivän aikana kirjailija esiintyy seuraavasti:

Klo 13.00 Gaudeamus Kirja & Kahvi (Vuorikatu 7, Helsinki)

Klo 16:30 Ruslania Books (Bulevardi 7, Helsinki)

Tallinnassa lähes puolet puhuvat äidinkielenään venäjää, ja Riiassa venäjää kotonaan puhuvia on jopa enemmän kuin latviaa puhuvia. Onko venäläisvähemmistö näissä maissa turvallisuusriski, Putinin ”viides kolonna”, kuten erityisasiantuntijat huolestuneena toistelevat?

Uudessa kirjassaan Kalle Kniivilä antaa Baltian venäjänkielisten puhua. Matkallaan maiden läpi hän tapaa 84-vuotiaan Marian, joka kertoo siitä ihanasta toukokuun illasta muutamia viikkoja Stalinin kuoleman jälkeen, kun hän Kohtla-Järven kaivoskaupungin tansseissa tapasi tulevan miehensä. 15-vuotias Kjara Riiassa valmistautuu latviankieliseen ylioppilastutkintoon, ja Tadžikistanissa syntynyt ohjelmoija Jevgeni kertoo elämästään Visaginasin venäjänkielisessä ydinvoimakaupugissa Liettuassa. Monet ovat muuttaneet paikkakunnalta sen jälkeen kun Tšernobyl-malliset reaktorit EU:n vaatimuksesta suljettiin.

Kymmenet haastattelut piirtävät monipuolisen kuvan Baltian venäjänkielisistä.

Kalle Kniivilältä on aikaisemmin ilmestynyt kaksi reportaasikirjaa: Putinin väkeä (2014, Kanava-palkinto) sekä Krim on meidän (2015).

Kalle Kniivilä on palkittu tietokirjailija ja Malmössä ilmestyvän Sydsvenska Dagbladetin Venäjään erikoistunut toimittaja. Neuvostoliiton hajotessa hän oli Kansan Uutisten kirjeenvaihtaja Moskovassa. Kniivilä on opiskellut venäjää Leningradin yliopistossa ja Itä-Euroopan tutkimusta Lundin yliopistossa.

Jaa tämä: