Avainsana-arkisto: kirjallisuus

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Tänään 20 vuotta täyttävän Radio Suomipopin historia julkaistaan upeana juhlakirjakokonaisuutena

Radio Suomipop on ollut jo kahdenkymmenen vuoden ajan osana suomalaisten arkea ja juhlaa. Juhlavuoden kruunaa lokakuussa ilmestyvä uudenlainen kirjakokonaisuus.


Tänään 20 vuotta täyttävän Radio Suomipopin historia julkaistaan upeana juhlakirjakokonaisuutena.

Radio Suomipop on ollut jo kahdenkymmenen vuoden ajan osana suomalaisten arkea ja juhlaa. Juhlavuoden kruunaa lokakuussa ilmestyvä uudenlainen kirjakokonaisuus.

Into Kustannus julkaisee lokakuussa yhdessä Nelonen Media -radioiden kanssa Radio Suomipop – Suomalaisuuden soundtrack –juhlakirjakokonaisuuden. Kanavan monitahoista historiaa juhlistetaan printtiteoksella ja uudenlaisella audiotuotannolla, joka yhdistää äänikirjan ja kuunnelman omaksi formaatikseen. Juhlakirjakokonaisuuden kansi tulee olemaan odottamisen arvoinen helmi juhlavuodelle.

”Juhlakirjakokonaisuuden eri formaatit tulevat kukin omalta osaltaan syventymään kirjan kokemuksellisuutta: uudenlainen audiotuotanto lähtee kuuntelijan näkökulmasta liikkeelle yhdistäen muun muassa perinteisiä äänikirjan, kuunnelman ja podcastin ominaisuuksia toisiinsa. Painetusta kirjasta tulee taas visuaalisesti vaikuttava kokonaisuus, jonka luokse haluaa palata kerta toisensa jälkeen.” toteaa Innon äänikirjakustantaja Camilla Gabrielsson.

Radio Suomipop on kahdenkymmenen vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa populaarikulttuurikentässä. Kanavan persoonat – mm. Jaajo Linnonmaa, Anni Hautala, Juha Perälä ja Hovimuusikko Ilkka ovat nousseet radiotaivaalla aivan omaan galaksiinsa. Radio Suomipop on ollut vuosien saatossa myös mahdollistavana ponnahduslautana lukuisille kotimaisille artisteille. Esimerkiksi Lauri Tähkä ja Arttu Wiskari lähtivät lentoon juuri Suomipopin siivittäminä.

”Valitsin rautakapassa asiakkaalle tapetteja ja kuulin, kuinka Suomipopilta pärähti eetteriin Mökkitie. Sen jälkeen myivät tarvikkeita jo muut jätkät. Suomipopin musavelhot antoivat minulle ja biisilleni mahdollisuuden!” Näin kauniisti kertoo kanavan merkityksestä uralleen Arttu Wiskari. ”Olen maksanut velkaani Suomipopille tunnollisesti – sillä se olin minä, joka lahjoitti heille Hovimuusikon.”

Ja Lauri Tähkä jatkaa: ”Pakko myöntää – Tyttörukka oli hitti jo syntyessään, mutta Suomipop teki siitä megahitin!”

Painettu kirja sisältää reilusti paljastuksia ja runsaasti ennen julkaisemattomia valokuvia kanavan vieraista, risteilyistä, festareilta ja studion syövereistä. Kanavan vannoutuneiden fanien kohtaloilla on kirjassa oma, tärkeä roolinsa. Monet kuuntelijat ovat rytmittäneet koko elämänsä kanavan kanssa samaan tahtiin. Radio Suomipop – Suomalaisuuden soundtrack –juhlakirjan sisällöntuotannosta vastaa kirjailija Antto Terras.

”Juhlakirjakokonaisuuden myötä lukijat ja kuuntelijat pääsevät vieläkin lähemmäksi Suomen rakastetuimpien radioäänien elämää. Kirja antaa myös tekijöille mahdollisuuden kertoa myös ne hiemoimmat, mutta myös ne noloimmat hetket radiotaajuuksilla”, kertoo Radio Suomipop -radiokanavan ohjelmapäällikkö Sami Virtanen.

Lisätietoja:

Into Kustannus: Camilla Gabrielsson / 0456682223 / camilla.gabrielsson@intokustannus.fi

Nelonen Media: Sami Virtanen / 0505957024 / sami.virtanen@sanoma.com

Lue lisää kirjasta täältä.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Kirjailijablogi: Jenni Kirves ”Sota lähensi, korona eristi”

Tämän viikon Innon kirjailijablogin vierailevana tähtenä on Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokas, kirjailija Jenni Kirves, jolta on juuri julkaistu yhdessä nimekkään kirjailijakaartin kanssa Pakopiste-kokoelma. Pakopiste-kokoelmassa kuvataan erikokoisia todellisuuksia, joissa pysähtyminen on välttämätöntä. Teos on yritys nähdä ja ymmärtää mitä siitä voi seurata. 

* 

Pakopiste-esseekokoelmassa kirjoitan, mitä yhteistä on koronalla ja sodalla. Nyt kirjoitan yhdestä isosta erosta, joka niiden välillä oli. On muistettava, että ehdottomasti kyse on aivan eri mittaluokan kriiseistä. Periaatteessa näistä kahdesta ei pitäisi voida edes puhua samana päivänä. Sodassa saattoi kuolla yhden päivän aikana yli 800 miestä. Tällä hetkellä koronan uhreja on reilut 400. 

Pysähtyminen voi olla sietämättömän raskasta ja se käy työstä.  Sen mukanaan tuomat tunteet olivat vaikeita käsitellä sekä sota-aikana että korona-aikana. Itsemurhamäärien kasvu koronakaranteeniaikaan johtuu ainakin osittain siitä, että mieleltään sairaat potilaat ovat joutuneet jäämään koteihinsa ilman terapiaa ja siksi tilanne on kehittynyt niin, että maalis-huhtikuussa itsemurhaluvut Suomessa olivat kasvaneet 15:llä prosentilla. Kysymys on todennäköisesti siis asiallisen hoidon puutteesta, ei koronan pelosta. Karanteeniajan yksinäisyys ja taloudelliset huolet saivat jopa 90 000 suomalaisen ajattelemaan itsemurhaa. Määrä on miltei sama kuin mitä miehiä kuoli sodassa. He eivät kuitenkaan toteuttaneet aiettaan. 

Toisenlaista viestiä kuulin, kun juttelin erään psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Tämä kertoi, että monien hänen moniongelmaisten potilaidensa henkinen kunto oli parantunut karanteenin myötä. Heitä helpotti tietää, että nyt muutkin suomalaiset elävät yhtä tapahtumaköyhää elämää kuin he. Ei juhlia, ei kulttuuririentoja, ei pakkoa olla reipas, iloinen ja sosiaalinen. Ei tarvitse olla tehokas, harrastaa ja rientää kaikkialle.  Koronan myötä ihmisiltä poistui Fomo eli Fear of Missing Out. Kenelläkään ei ollut sen hauskempaa missään. Ihminen saattoi huokaista hetkeksi. Monille pakon edessä pysähtyminen on tehnyt hyvää. Aktiivisille ja sosiaalisille ihmisille se on voinut aluksi tuottaa ahdistusta, mutta useat heistäkin ovat huomanneet, että pysähtyminen voi olla hyvinkin hyödyllistä aikaa, jonka voi käyttää kaikenlaiseen käsillä tekemiseen ja ehkä jopa myös oman elämänsä merkityksellisyyden pohtimiseen. Oman elämän kokeminen merkityksellisenä tukee ihmisen hyvinvointia enemmän kuin onnellisuuden etsintä. 

Ylen juuri julkaisema selvitys todistaa psykiatrisen sairaanhoitajan havainnot oikeaksi. Siinä esitetään, että suomalaisten henkilökohtaiset huolet monilla osa-alueilla ovat vähentyneet merkittävästi. Syynä voi toki olla se, että nyt tilalle ovat tulleet isommat huolet. Ilmiölle voi kuitenkin löytää toisenkin selitysmallin. On ehkä hirveää sanoa sitä ääneen, mutta onko kyse kuitenkin siitä, että ihmiset kokevat lohdullisena sen, että vihdoinkin kenelläkään muullakaan ei ole sen helpompaa. Olemme saaneet vähäksi aikaa saaneet hengähdystauon toisiamme vastaan kilpailemisesta. Ihminen kun on eläin, joka koko ajan peilaa omaa arvostustaan toisten arvostukseen, Ja nyt kun ei tarvitse enää peilata, voi sanoa, että niin kauan kuin kaikilla menee yhtä huonosti, kansalaiset pysyvät tyytyväisinä. Sama eristäytyminen koskee tasapuolisesti kaikkia ihmisiä. Monet joulun aina yksin viettäneet, kokevat koronajoulun helpotuksena. Vihdoin en ole ainoa yksinäinen jouluaattona. He, jotka kokevat, että eletään samanarvoisessa yhteiskunnassa eivät tee itsemurhia, paitsi jos heillä on vakava masennus tai muu mielen sairaus. Tätä käsitystä vahvistaa Émile Durkheimin teoria siitä, että itsemurhat ovat yllättäen yleisiä nousukausina, koska silloin yhteisöllisyyden tunne kärsii tuloerojen kasvun ja kilpailun armottomuuden takia. 

Kun sodan uhka kasvoi ihmiset alkoivat olla epätoivoisia. Itsemurhapiikki nousi sen ajan huippulukemiin. 1930-luvun alkupuolella itsemurhia tehtiin vuosittain noin kuutisen sataa. Vuonna 1938 itsemurhan tekijöiden määrä oli kasvanut jo 723:een. Piikki nähtiin, kun 835 ihmistä päätti päivänsä vuonna 1939. Seuraavana vuonna itsemurhien määrä laski miltei sadalla ja luvut olivat sen jälkeen 500-600 luokkaa. Piinaava odotus ja epävarmuus oli väistynyt ja päästiin tositoimiin. Tästä voisikin päätellä, että sota ei ehkä sittenkään tullut suomalaisille kovin suurena yllätyksenä ja osa koki epätoivoa ajatuksesta joutua taistelemaan määrällisesti ylivoimaista vihollista vastaan. Ehkä he ajattelivat myös, että sota ei jokaista miestä kaipaa. Ei varsinkaan miestä, joka koki olevansa hermoraunio. Se kertoo myös siitä, että kaikki eivät olleet valmiita sotimaan henkensä kaupalla isänmaan, naisten ja lasten puolesta vaan valitsivat sen toisen ratkaisun. Suomalaiset eivät siis täysin yksimielisesti ja innokkaasti rientäneet puolustamaan maatamme Neuvostoliiton hyökkäykseltä. Mutta toki tämän ilmiön pohtimiseen tarvittaisiin enemmän tutkimista enkä kiellä mahdollisuutta, etteikö itsemurhien lisääntymiseen olisi voinut olla muitakin syitä. Jotakin hyvin painostavaa sotaa edeltävässä ajassa on kuitenkin ollut. 

Sodan aikana ja vielä sodan jälkeenkin lähivuosina oli itsemurha suurimpia mahdollisia syntejä – sodan aikana se vertautui rintamakarkuruuteen. Ja sodan jälkeen itsemurha koettiin kotirintamakarkuruutena. Taistelu kun ei loppunut sotaan. Merkittävä tekijä oli myös henkiinjäämissyyllisyys. Sodasta selvinneet ”ohiammutut” kokivat velvollisuudekseen elää ja tehdä töitä sankarivainajienkin puolesta. He eivät ajatelleet, että elämä olisi heille jotain velkaa, vaan he olivat velkaa elämälle. Sodan lopun ja sodan jälkeisen ajan itsemurhaluvut pysyivät matalalla aina 1950-luvun alkuun asti. Osin tämä saattoi myös johtua niin sanottujen tapaturmakuolemien yleisyydestä sodan jälkeen, joita voidaan usein pitää hyvällä syyllä itselle tahallisesti aiheutettuina, esimerkiksi alkoholikuolemia. 1950-luvulla itsemurhien määrät alkoivat nopeasti kasvaa. Vuonna 1956 tapahtui niiden määrässä ennätyshyppäys, kun itsemurhia tehtiin 961 kappaletta. Loppuvuoden 1950 ajan määrät pysyivät reilusti 900 hujakoilla. Vuonna 1959 määrä laski hetkellisesti, mutta palautui vuonna 1960 908:aan kappaleeseen. Äkkiseltään ajatellen tähän vaiheeseen voisi liittyä se, että ihmiset alkoivat olla sodan ja jälleenrakennuksen rasitusten jälkeen loppuun palaneita. Tai ehkä sotatraumat alkoivat vasta silloin aktivoitua, eikä siinä vaiheessa enää varmaankaan nähty itsemurhaa kotirintamakarkuruutena. Mutta myös tämä vaatisi ehdottomasti lisää tutkimusta. 

Entä mikä oli sitten tärkein ero koronakaranteenin ja sodan välillä. Karanteenissa yksinäisyys kasvaa. Helsinki on täynnä yksin asuvia ihmisiä. Toki heitä helpottaa ajatus, kuten jo aiemmin mainitsinkin, että he eivät ole ainoita yksinäisiä. Sodan aikana harva siviili sen sijaan oli yksinäinen vaan kotirintamalla asuttiin ahtaasti. Sodassa sijoitettiin miehistö korsuihin ja telttoihin. Yksinäisyys ei ollut heille se ongelma. Yksityisyyden puute sen sijaan oli. Tämä sodan aikainen yhteisöllisyys varmasti toimi itsemurhia estävänä tekijänä. Toverihenki suojasi tehokkaasti sotilaiden psyykeä. Tutkimusten mukaan se oli monille myös se tärkein syy jaksaa sotimista. Lähimmille aseveljille oltiin uskollisia ja heitä kohtaan suuntautui sotilaiden velvollisuuden tunne. Moneen mieheen sota saattoi jopa vaikuttaa niin, että oma elämä alkoi tuntua vihdoinkin merkitykselliseltä, kun isänmaa, äidinkieli, sananvapaus, naiset ja lapset olivat vaarassa ja miesten tehtävänä oli puolustaa näitä kaikkia.  Ja toki oli sellaisiakin tilastoissa näkymättömiä itsemurhakandidaatteja, jotka ajattelivat, että sodassa kuoleminen olisi sentään kunnallinen tapa tehdä itsemurha. Aina saattoi uhkarohkeasti nostaa pään juoksuhaudan yli ja sitä kautta saada sankarihautajaiset. Heitä oli todennäköisesti melko harvassa – niin vahva on sodassa ihmisen hengissä säilymisvietti. 

Vaikka sota ja korona ovat monin tavoin aivan erilaisia kriisejä, en voinut olla Pakopisteessä vertailua tekemättä, koska ihmisten käyttäytyminen näissä kriiseissä on ollut osittain hyvin samankaltaista. Samaten sekä sodan, että koronan henkisessä jälleenrakennuksessa tulee tulkintani mukaan olemaan samoja piirteitä. Mutta siitä enemmän esseessäni Ylitse Harmaan kiven. 

*

Lue lisää Pakopiste-kokoelmasta täältä. Kirja on saatavilla myös e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukijana vakuuttava Hannu-Pekka Björkman. Löydät sen kaikista tunnetuista e- ja äänikirjapalveluista.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Kirjailijablogi: Maria von Kügelgen: ”Ilman esikuvia ei välttämättä tule mieleen, että IT-alalle voi suuntautua myös myöhemmin”

Tämän viikon Innon kirjailijablogin vierailevana kynänä on Maria von Kügelgen, jolta on julkaistu yhdessä Vlada Laukkosen kanssa uutuuskirja Kaikki koodaa – Päivitä itsesi – Käytännön opas ajankohtaisiin digitaitoihin. Kaikki koodaa selittää helppotajuisesti ja runsaiden kuvien avulla pääpiirteet monesta IT-osaamiseen liittyvistä asiasta.

*

Suhtauduin nuorempana tietokoneisiin lähinnä epäluuloisesti. En muista, että lapsuudenkodissani olisi edes ollut tietokonetta. Joskus kavereiden luona näin satunnaisesti tietokoneella pelaamista.

Kuva: Klaus Welp

Lukion jälkeen menin opiskelemaan oikeustiedettä. Silloin tutustuin sähköpostiin, ohjelmina olivat elm ja pine. Aloin myös kirjoittaa esseitä tekstinkäsittelyohjelmistoilla. Ensimmäisen kerran kävin millään nettisivulla vasta yliopistosta valmistumiseni jälkeen. En olisi tuolloin uskonut, että tulen myöhemmin päätymään töihin ATK:n pariin.

Valmistuttuani toimin pitkään Verohallinnossa veroasiantuntijana. Työyhteisön nuorimpiin kuuluvana päädyin vähitellen epäviralliseksi ATK-tueksi. Kehittelin lisäksi töissä pieniä apuvälineitä työn helpottamiseksi, esimerkiksi Excelissä toimivia verolaskureita asiakaspalvelun avuksi ja wiki-pohjaista tiedonhallintaa. Yhä useammin tuli vastaan se, etten ymmärtänyt asioita tarpeeksi tai osannut tehdä sitä, mitä olisin halunnut.

Myöhemmin pääsin osallistumaan myös verotuksen tietojärjestelmien kehittämiseen. Ei minulla silloin ollut mitään muuta osaamista kuin verotusosaamista. Aika pian huomasin, että olisi hyvä varmaan ymmärtää jotain myös ohjelmistojen tekemisestä.

Ystävän kannustamana päädyin Helsingin yliopistoon opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä. Ei minulla ollut mitään urasuunnitelmaa tai tarkempaa ajatusta siitä, millaisiin töihin päätyisin opintojen jälkeen. En ollut varma edes siitä, tulenko suorittamaan tutkintoa valmiiksi vai en.

Muistan vieläkin sen opintojen alun turhautumisen, ahdistuksen ja kyyneleet, kun mikään ei tuntunut onnistuvan enkä mistään saanut kokonaiskuvaa siitä, mitä oikein oltiin tekemässä. Monta kertaa teki mieli luovuttaa.

Nämä muistot olivat mielessäni siinä vaiheessa, kun Vlada Laukkonen kyseli ihmisiä mukaan kirjoittamaan kirjaa IT-alan perusteista. Toivoin, että onnistuisimme kirjoittamaan kirjan, jonka avulla pystyisimme auttamaan muita samassa tilanteessa olevia. 

Meillä oli tavoitteena pitää teksti riittävän yleisellä tasolla, jotta yleiskuva ei hautautuisi yksityiskohtien alle. Halusimme kirjaan myös runsaasti visualisointeja, koska monet asiat hahmottuvat paljon helpommin kuvan avulla. Kun perusasian on ymmärtänyt, siihen on paljon helpompi alkaa lisätä tarkempia yksityiskohtia niin paljon kuin itse haluaa.

Kaikki koodaa

Meille oli Vladan kanssa alusta asti selvää, että kirjaan tulisi faktojen lisäksi myös tarinoita. Halusimme kertoa, että IT-alalle on mahdollista päätyä hyvin erilaisia reittejä ja monenlaisista taustoista. Ilman esikuvia ei välttämättä tule mieleen, että IT-alalle voi suuntautua myös myöhemmin kuin suoraan koulun penkiltä.

Kirjan kirjoittamisessa varmaan suurin haaste oli kokonaisuuden laajuus. Miten me ikinä osaisimme valita kirjaan järkevän kokonaisuuden asioita ja kirjoittaa niistä oikealla tarkkuustasolla? Ja koska mekään emme tiedä kaikesta kaikkea, miten me saamme hankittua sen osaamisen, että kirjoitamme valituista asioista jotain olennaista? Ja mielellään ilman suurempia virheitä.

Aiheen laajuus johti lopulta siihen, että kirjoitimme ihan älyttömän paljon enemmän tekstiä kuin mitä yhteen kirjaan kannattaa laittaa. Jos kaikki oltaisiin runnottu kirjaan, siitä olisi tullut varmaan tuhatsivuinen järkäle, jota kukaan ei olisi jaksanut lukea. Vaikka mielestämme olimme pysyneet aika yleisellä tasolla, piti suurin osa sisällöstä vielä karsia pois. Osin kokonaisia lukuja, osin iso osa jäljelle jäävien lukujen sisällöstä. Pääosin tämä karsinta oli ehdottomasti hyväksi kokonaisuuden kannalta. Silti on välillä sellainen olo, että ”kyllä tuostakin asiasta pitäisi kirjassa jotain olla.” Ja toisaalta, ”oliko tuo nyt niin tärkeä asia, että piti jättää kirjaan”. Moni muukin rajaus olisi varmasti ollut perusteltu.

Kuten yksi IT-alalla työskentelevä ystäväni totesi: ”Tää kirjan laajuus suhteessa pituuteen tekee kyl sen että kirjan jokaisen lauseen takana on joku ihan oikea ammattihaara jossa ihmiset tekee monta vuotta töitä ja puolien välimerkkien takana piilossa toinen mokoma joille ei nyt ollut vielä tilaa.”

Kun lopullinen teksti oli pääosin lyöty lukkoon, piti vielä miettiä kuvitus. Osin etsimme ideakuvia netistä, osin hahmottelimme niitä itse. Meillä oli onneksi ihana graafikko, joka onnistuneesti teki kirjaan selkiyttäviä kuvituksia jopa minun epämääräisten lyijykynäsyherrysteni perusteella. 

Lisäksi piti miettiä muitakin visuaalisia elementtejä. Koska niin monet asiat kirjassa liittyvät muihin siellä esitettyihin asioihin, oli tarpeen kertoa lukijalle, mistä asioista ylipäätään löytyy kirjasta lisätietoa, ja missä tuo tieto sijaitsee. Nettisivuille tuollainen sisäinen linkitys on helppo tehdä, mutta miten ihmeessä sen toteuttaa paperikirjaan? Ja vielä niin, että linkitys löytyy helposti, muttei haittaa lukemista. Mielestäni onnistuimme tässä lopulta aika hyvin.

Koko prosessiin meni alkuideoinnista painotuoreeseen kirjaan yli kaksi vuotta. Välissä koronakin hidasti kirjoittamista, kun yht’äkkiä lapset olivatkin koko ajan kotona, ja muiden hommien lisäksi piti jatkuvasti laittaa ruokaa, tyhjentää ja täyttää tiskikonetta ja vielä opettaa vastahakoiselle teinille elokuva-arvostelun kirjoittamista ja CV:n tekemistä Canvalla.

Nyt, kun kirja on vihdoin käsissä, jännittää ihan kauheasti se, millaisen vastaanoton se saa. Tällaiseen projektiin laittaa itsensä likoon niin paljon, että on vaikea olla ottamatta arvostelua henkilökohtaisesti. Positiivinen palaute tietysti lämmittää ihan valtavasti!

*

Lue lisää Kaikki koodaa -kirjasta täältä. Kirja on saatavilla myös e-kirjana. Löydät sen kaikista tunnetuista e- ja äänikirjapalveluista.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Kirjailijablogi: Laura Gustafsson: Elämä yltäkylläisyyden jälkeen

Tämän viikon Innon kirjailijablogin vieraana on Laura Gustafsson. Gustafsson käsittelee riemastuttavasti ryöpsähtelevässä uutuusromaanissaan Rehab nykyihmistä, joka hukkuu tavaran ja merkityksettömyyden mereen. Ryönän ja roskan läpi purjehditaan maailmaan, jossa tavaran, kulutuksen ja hyvinvoinnin ei ole pakko kytkeytyä yhteen.

*

Kirja on helpointa kirjoittaa, jos sanat pystyy osoittamaan jollekulle: jos tuntee tarvetta kommunikoida jotakin sanomatta jäänyttä eikä pysty puhumaan henkilölle suoraan. Kirjoittamisen kautta kykenee olemaan mielikuvitusyhteydessä häneen, jolle haluaisi puhua, ja käsittelemään suhdetta tekstissä – vaikka sitten hyvinkin etäännytetysti.

Kuva: Velda Parkkinen

Romaaniin voi toki myös luoda henkilöhahmon, johon projisoida tunteitaan. (Kirjailijat ehkä ovat hieman surullista porukkaa. Niitä lapsia, jotka uskovat olevansa muita fiksumpia, mutta eivät saa sanaa suustaan silloin kun pitäisi.)

Rehabin kirjoittaminen ei ollut helppoa. Se oli usein epätoivoista rynkyttämistä, ruudun tuijottamista juhannuksena saaressa, vaikka olisi ollut kiinnostavia ihmisiä ympärillä, yksityiskohtien loputonta hiomista, kunnes koko yksityiskohta on hinkattu pois typeränä ja tarpeettomana. Kiusallisia tilanteita, kun kumppanin entinen puoliso muutti juuri siihen maantieteelliseen pisteeseen, josta kertomus alkaa. Hyvin yksinäistä touhua, koska kirjan maailma tuntui tekovaiheessa niin kummalliselta ja hahmottomalta, ettei siitä voinut puhua kenellekään. Henkilöhahmoistakaan ei ollut seuraa, sillä aloin uskoa heihin vasta aivan viimehetkillä.

En kyennyt osoittamaan Rehabia kenellekään. Halusin käsitellä suhdetta ihmistä laajempaan entiteettiin: markkinatalouteen ja mukavaan, ihanaan elämään, jonka kapitalismi mahdollistaa pienelle olentojen eliitille, johon itsekin lukeudun. Ristiriitaa, kun ymmärtää, että hyvän elämän pitäisi merkitä jotain muuta kuin se tässä tilanteessa merkitsee, eikä pysty uskottelemaan itselleen, että se kestävämpi versio hyvästä elämästä olisi aidosti houkutteleva. Kenties kuntoutuksessa ei kuulukaan olla hauskaa.

On selvää, että meidän liianhyvinvoivien on arvioitava suhteemme hyvinvointiin uudelleen. Hyvinvointimme perustuu jatkuvasti kasvavaan velanottoon. Velkaa otetaan tulevaisuudelta, sitä otetaan muilta maanosilta, muilta olennoilta, eikä sitä ole aikomuskaan maksaa takaisin. Tämä velka ei ole rahaa, olisikin – rahahan on pelkkä sopimus. Sen sijaan maa, vesi ja ilma ovat olemassa tai olematta ihmisten sopimuksista riippumattomia.

Rationaalinen eläin ei missään nimessä ylikuluttaisi luontoa, koska ymmärtäisi sen johtavan ennemmin tai myöhemmin omaan sukupuuttoon.

Mutta kun hyvinvoiminen on niin kivaa ja helppoa ja on tylsää luopua kivoista ja helpoista jutuista. Luulen, että juuri ajatus luopumisesta on ongelma. Syntyy kuvitelma askeesista, joka aiheuttaa tuskaa ja hampaidenkiristelyä mutta jolla voi sentään saada hyväksyntää lajitovereiltaan. Ihmiset pitävät kaupanteosta. Pitäisi luopumisen sijaan saada tilalle. Entä kun kaikkea on jo helvetti liikaa?!

Näen suhteen tavaraan ja muuhun ihmistekoiseen olennaisena pohdittaessa olemistamme maailmassa. Meillä on paha tapa kehittää pakkomielteitä ja addiktoitua itse keksimiimme tai jalostamiimme asioihin: peleihin, lääkkeisiin, shoppailuun, alkoholiin, sokeriin, elektroniikkaan, vauhtiin, rakastumiseen, ihmissuhteisiin, kemikaaleihin, rahaan, urheiluun jne. Addiktio supistaa maailmankuvaa. Ehkä koko läntinen kulttuuri on silkkaa addiktiota, sillä maailmankuvamme on kaventunut katsomaan ainoastaan sitä, minkä olemme itse kyhänneet. Annamme animistisia merkityksiä puhelimille, vaatteille, kulttuurin tuotteille, mutta muut eläimet ja kasvit miellämme koneen kaltaisina. Näkemättä jää oikeastaan kaikki, mikä todella olisi elämän kannalta tärkeää.

Riippuvuutemme on pohjimmiltaan riippuvuutta öljystä. Edullinen, ihanasti pirskahteleva polttoaine on viimeisen sadanviidenkymmenen vuoden rakentanut maailman sellaisena kuin sen tällä hetkellä tunnemme. Öljy tuo meille ravintomme: intensiivinen maataloustuotanto pyörii öljyn voimalla. Öljy vie meidät lähi-Prismaan ja kaukaisiin maihin. Öljyyn verhoamme öljyiset tavaramme ja jopa öljyllä marinoidun, öljyä mikromuovin muodossa sisuksissaan kantavan itsemme. Öljyn poraaminen ja räjäyttely polttomoottorissa on ihmiskunnan lyhytnäköisimpiä ideoita, mutta samalla öljy asettaa meidät suhteeseen niin pitkän ajan kanssa, että sitä tekisi mieli kutsua ikuisuudeksi. Moottoreissa kupliva aine on peräisin muinaisista olennoista, se on hapettomiin olosuhteisiin, oikeaan lämpötilaan ja riittävän paineen alle pujahtanutta orgaanista ainesta; elämän kiertokulusta karannutta hiiltä, joka nousee poltettaessa ilmakehään ja viimeistelee oman kuoleman kiertokulkunsa. Ei ole ihme, että öljyyn liitetään monissa yhteyksissä noituus tai musta magia. Mutta noituuden toimija ei ole ihminen. Ihminen on vain se onneton, joka manasi suuren muinaisen takaisin maan pinnalle.

Tavaroiden taikamaailmassa syvä aika kohtaa Marie Kondon, tuon aineettoman enkelin, joka paljastuikin antikristukseksi kun ryhtyi kauppaamaan kotinsa tyhjentäneille opetuslapsilleen uutta kamaa. Kyllä, minä menin Sokokselle ja hypistelin hänen siunaamiaan säilytysratkaisuja enkä poistunut ennen kuin omistin niistä muutaman ja ne tekivät elämästäni paremman. Hetkonen. Sokos? Prisma? Kuulostaa kaupalliselta yhteistyöltä. Ei ole. Minulle on puhuttu näistä tietyistä postmoderneista mieskirjailijoista, joita en ole lukenut. Joku heistä namedroppaili hienoja tuotemerkkejä tekstiinsä ja loi tällä tavoin nousukkuutta henkilöhahmoon ja hänen maailmaansa. Tämä oli kai jotenkin uraauurtavaa. Halusin lätkiä omaan tekstiini mahdollisimman arkisia tuotemerkkejä, niitä, jotka yhdistävät maassamme varakkaat ja köyhät, brändejä, joiden äärelle me kaikki kokoonnumme.

Munuais- ja maksaliiton (!) nettisivulla sanotaan: ”Kuntoutuminen tarkoittaa, että oppii elämään aktiivista ja itselle merkityksellistä elämää uudessa tilanteessa.” Rehabia kirjoittaessa halusin tutkia, mikä on nykytila, josta pitäisi kuntoutua, ja miten olisi mahdollista nauttia aivan toisenlaisesta olemisesta. Kulttuurimme ongelma on levittäytyminen. Syvänteistä vapautetut ikivanhat henget sallivat meidän luoda pitkiä laahuksia ja suunnattomia airueita ajallisesti, paikallisesti ja sitä mukaa mielellisesti. Vaikutuksemme kumuloituu kaoottisesti: emme omasta pisteestämme näe, millaisia sykäyksiä energiaintensiiviset tekomme ovat saaneet ja saavat liikkeelle.

Kari Hotakainen oli huolissaan siitä, vaikuttaako äänikirjan konsepti siihen, miten kirjailija kirjoittaa kirjansa (kuin kirjan kirjoittaminen olisi jotenkin pyhä muuttumaton?!). Itse olen juuri lakannut ajattelemasta sitä, miten kirjoittamani asiat ja ilmiöt (ja tuotemerkit) kääntyisivät vieraalle kielelle ja toisen maan kulttuuriin. Olen alkanut uskoa paikallisuuteen, paikallaan pysymiseen, kommunikointiin omasta paikastaan käsin. Tai suin, korvin, tuoksuin, kylkiviivan avulla, miten nyt mieliikään kommunikoida.

Kirjailijakuva: Velda Parkkinen

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Kirjailijablogi: Ei jälkeäkään -teoksen kirjoittajat Tiina Saari ja Maiju Majamaa kertovat, miten elämäntarinat oikein valikoituivat kirjaan

Tietokirjailijat Tiina Saari ja Maiju Majamaa avaavat blogissaan, miten syntyi teos Ei jälkeäkään – 11 suomalaista kadonnutta ja kaivattua. Miksi mukana on Anni Törnin tarina, vaikka hänen kohtalonsa selvisi nopeasti?  Kirja on saatavilla myös e- ja äänikirjana.

Tässä blogikirjoituksessa kerromme kirjastamme yksin ja yhdessä, vuorotellen. Maiju kertoo, mistä hän sai idean teokseen. Tiina paljastaa lisää projektin erilaisten vaiheiden taustoista.

 ”Halusin kadonneiden läheisten äänen kuuluviin.”
– Maiju

 2000-luvun loppupuolella vietin pidennetyn viikonlopun opiskelukavereideni kanssa Dublinissa Irlannissa. Pistäydyin kirjakaupassa, sillä halusin ostaa itselleni luettavaa kotimatkalle. Irlantilaisen kirjailija Barry Cumminsin bestselleriksi noussut Missing: Ireland´s disappeared kiinnitti huomioni. Teoksessa on katoamistapauksia, jotka koskettavat paikallisia yhä vuosikymmenten jälkeen.

Kirja oli ensikosketukseni katoamistapauksiin. Sen tarinat piirsivät tarkat kuvat kadonneiden elämästä ja heidän läheistensä tuskasta. Myöhemmin olen seurannut katoamistapauksia tiiviisti uutisissa ja internetin keskustelupalstoilla. Kun aloitin työni toimittajana vuonna 2010, aloin kirjoittaa katoamistapauksista myös itse.

Kaikkien näiden vuosien aikana päässäni muhi ajatus, että haluaisin kirjoittaa kirjan kadonneista suomalaisista. Halusin kadonneiden läheisten äänen kuuluviin. Miltä tuntuu, kun rakas äiti, isä, veli, sisko, ystävä tai työtoveri ei enää palaa takaisin kotiin? Miten kadonneen läheiset selviävät ristiriitaisten tunteiden myllerryksessä? Miten elämää ravisuttavan tragedian jälkeen voi jatkaa eteenpäin?

Syksyllä 2018 kerroin kirjaideastani hyvälle ystävälleni ja entiselle kollegalleni Tiina Saarelle, jonka ammattitaitoa toimittajana ja kirjoittajana olen aina arvostanut. Ajattelin, että annamme idean vielä hautua, mutta toisin kävi! Kirjaprojektimme nytkähti vauhdilla eteenpäin.

Meillä oli alusta alkaen selkeä, yhteinen päämäärä: kirjamme toteutetaan kadonneita ja heidän läheisiään kunnioittaen. Kun tarjosimme ideaa kirjasta kustannusyhtiöille, Into Kustannus innostui heti yhteistyöstä kanssamme.

”Tosielämässä tulee harvoin vastaan onnellisia loppuja.”
Tiina

Kun Maiju ehdotti kirjan tekoa kadonneista, halusin heti tarttua työhön. Milloinkaan ei voi tietää, mitä elämässä tapahtuu – ja ajattelin, että kolmenkympin tienoilla on ryhdyttävä oikeasti toteuttamaan unelmiaan. Ensin lähdin mukaan kirjaprojektiin, sitten otin kotia kaivanneen sekarotuisen koiran asuntooni riehumaan.

Edellisenä kesänä olin työskennellyt toimittajana maakuntalehti Länsi-Savon deskissä Mikkelissä. Helteisenä heinäkuuna 2018 savonlinnalainen Antti Törn julkaisi Facebook-sivullaan julkisen päivityksen, jossa hän toivoi tietoja Mikkelissä asuneen sisarensa liikkeistä. Soitin poliisille, joka vahvisti myös etsivänsä kadonneeksi ilmoitettua 29-vuotiasta Anni Törniä. Katoamiseen johtanut tapahtumaketju selvisi poikkeuksellisen nopeasti yhden viikon aikana. Syyksi paljastui henkirikos. Annin tarina jäi mieleni sopukoihin, se kosketti eri tavoin ja enemmän kuin mikään muu uutinen tuona vuonna.

Moni on kysynyt, miksi valitsimme kirjaan juuri nämä tapaukset. Ajatuksena oli kerätä kokoon eri tavoin kadonneiden ja löytyneiden elämäntarinoita eri vuosikymmeniltä. Annin traaginen tarina on kirjamme kokonaisuudessa esimerkki siitä, että katoamisen syynä on henkirikos, jonka poliisit ovat saaneet selvitettyä. Miten läheiset pystyvät käsittelemään sen, että heidän rakkaansa on surmattu?

Myös kustantamo toivoi, että teoksessa olisi päätöksensä saaneita katoamistarinoita. Olimme samaa mieltä: kirjassa olisi ollut liikaa toistoa, jos olisimme kertoneet 12 mysteeriä vailla vastauksia. Kaikki alkujaan harkitsemamme katoamistapaukset eivät päätyneet kansien väliin. Noin kymmenen tavoittelemaamme haastateltavaa kieltäytyi kertomasta läheisensä tarinaa. Yksi kadonneen selvittämätön kohtalo jäi viime hetkillä pois, koska lähiomainen ei jaksanut enää repiä arpiaan auki julkisuutta varten.

Emme yllättyneet, että hyvin päättyneitä katoamistarinoita ei löytynyt. Tosielämässä tulee harvoin vastaan onnellisia loppuja, jos ihminen on jäänyt kadoksiin pitkäksi aikaa. Oma lukunsa ovat ne harvat, jotka ovat tarkoituksella omasta aloitteestaan kadonneet läheisiltään. Niinkin voi halutessaan tehdä vapaassa maailmassa.

Hilkan elämäntarinan yhtenä lähteenä oli yli 500-sivuinen tutkintamateriaali.”
– Maiju

Kirjamme vanhin elämäntarina on nastolalaisen Hilkka Laitisen. Perheenäiti katosi kotoaan vuonna 1972. Koska Hilkan katoamisesta on lähes 50 vuotta aikaa, hänen katoamistaan alkujaan tutkineet poliisit eivät olleet enää tavoitettavissa. Hilkan tyttären ja KRP:n Sisä-Suomen yksikön rikoskomisario Paavo Tuomisen haastatteluiden lisäksi Hilkan elämäntarinan yhtenä lähteenä oli poliisin yli 500-sivuinen tutkintamateriaali.

Tutkintamateriaalin perinpohjaiseen läpikäymiseen kului useita päiviä, jopa viikkoja. Materiaalin kokoaminen tarinaksi oli haastava urakka, sillä yksityiskohtia riitti. Poliisi oli vuosikymmenien aikana kuullut kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä, jotka olivat jollain tapaa kytköksissä Hilkkaan. Hilkan tytär selvensi meille parhaansa mukaan 1970-luvun tutkintamateriaalin kohtia, joita ulkopuolisen saattoi olla vaikea tulkita. Esimerkiksi oli hankala hahmottaa Hilkan kotitalon kokonaisuutta ilman kunnollista piirrosta tai kuvia.

Yksi kirjamme tapauksista on varmasti lähes kaikille suomalaisille tuttu. Tamperelainen 16-vuotias Raisa Räisänen katosi lokakuisena yönä vuonna 1999. Hänen kohtalonsa on ollut vuosia säännöllisesti esillä mediassa. Toisin kuin Hilkan tarinan kokoamisessa, Raisan tarinassa emme saaneet käsiimme yhtäkään poliisin asiakirjaa. Hänen katoamisensa tutkinta on yhä auki, joten tutkintamateriaali on salassa pidettävää. Kirjassa Raisan tarina rakentuu hänen pikkusiskonsa ja tutkinnanjohtaja Paavo Tuomisen haastatteluihin sekä median uutisointiin.

”Hän teki vaikutuksen kertomalla kaunistelematta karusta perhe-elämästä.”
– Tiina

Ensimmäinen haastateltavamme oli omainen, jonka kadonnut läheinen päätyi kirjaan nimimerkillä J-P. Tapasin haastateltavan ostoskeskuksen kahvilan nurkassa. Hän teki vaikutuksen kertomalla kaunistelematta karusta perhe-elämästä. J-P:n elämäntarina on traaginen kertomus osattomuudesta, joka usein siirtyy sukupolvelta toiselle. Kävimme J-P:n omaisen kanssa teekupillisilla vielä uudestaan kirjan julkaisun jälkeen. Toisin kuin J-P, hän on löytänyt elämälleen suunnan.

Kirjaan tekemäni toinen haastattelu tapahtui Porin poliisiasemalla. En matkustanut turhaan junalla seitsemää tuntia Suomen poikki Mikkelistä länsirannikolle – vierailu paljastui nimittäin antoisaksi. Rikosylikonstaapeli Tapio Rantanen Lounais-Suomen poliisista oli yksi heistä, joista oli suuri apu kirjan tarinoiden kasaamisessa. Sain häneltä materiaalia samalla kertaa kahteen porilaiseen elämäntarinaan: Vesa Frantsilaan ja Ari Saarilammeen.

Kumpikin kirjamme porilaisista oli oman tiensä kulkija. Tallinnassa kadonnutta Aria etsivät ja kaipasivat monet ystävät, jotka muistelivat miestä mielellään kirjaamme varten. Vesaa puolestaan ei ollut kaivannut kukaan 15 vuoteen. Oli surullista ymmärtää, että joskus ihminen voi elää elämäänsä niin yksin, ettei hänen katoamistaan huomata vuosikausiin. Vesan polveilevan tarinan kirjoitin lähes yhdeltä istumalta, kun taas Arin ystävien kanssa puhuin puhelimessa pitkähköt tovit. Lopulta vielä poikkesin lomareissulla Tallinnan satamassa, kuuntelin laitureiden natinaa ja lokkien kirkunaa.

Todennäköisesti eniten aikaa käytin 18-vuotiaan raumalaisen Markus Leväniemen elämäntarinaan. Kävin haastattelemassa hänen vanhempiaan Raumalla ja etsin sosiaalisen median kautta saksalaisen au pairin, joka oli mukana Markuksen tiettävästi viimeiseksi jääneellä risteilyllä. Kirjoitin Markuksen tarinan alun uudestaan useita kertoja ennen kuin olin siihen tyytyväinen kirjallisen ilmaisun näkökulmasta. Koskettavinta oli se, kuinka läheiset olivat kuvitelleet, millainen aikuisen Markuksen elämästä olisi muotoutunut. Heidän kertomansa perusteella uskonkin, että Markuksesta olisi kasvanut muut ihmiset huomioiva ja rehti mies.

Hioimme tekstiä vielä muutamia päiviä ennen kuin kirja lähti käsistämme eteenpäin.”
– Tiina ja Maiju

Kirjaprosessimme kesti kaiken kaikkiaan noin puolitoista vuotta. Työstimme kirjaa pääosin töidemme ohella, apurahojen ansiosta saimme pidettyä pari kuukautta kirjoitusvapaata. Haastatteluiden ja asiakirjoihin perehtymisen lisäksi kävimme paitsi katoamispaikoilla myös Kansalliskirjastossa tutkimassa vuosikymmenten takaisia lehtileikkeitä.

Alkuvuonna 2020 kirjamme tarinat olivat kirjoitettuina tiedostoina. Emme aavistaneet, että vielä yksi suuritöinen vaihe olisi edessä. Aloimme editoida toistemme tekstejä niin paljon kuin töiden ohessa vain ikinä pystyimme. Tarkistimme yksityiskohtia, faktoja ja kertomusten rakenteen loogista etenemistä. Pyrimme esimerkiksi selvittämään tarkoin, millaisella alueella Riina Mäkinen ja Erik Sarin katosivat. Hioimme tekstiä vielä muutamia päiviä ennen kuin kirja lähti käsistämme eteenpäin kustantamoon oikolukuun ja kasattavaksi.

Julkaisun jälkeen olemme saaneet kiitosta arvokkaasta suhtautumisesta kadonneisiin, löydettyihin ja heidän läheisiinsä. Emme voi kiittää kylliksi heitä, jotka avasivat elämänsä kipeintä menetystä kirjamme sivuilla. Ilman kadonneiden ja löydettyjen läheisiä kirjaa ei olisi syntynyt.

Lue lisää kirjasta Ei jälkeäkään – 11 suomalaista kadonnutta ja kaivattua. Saatavilla myös e- ja äänikirjana.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Into Kustannuksen ehdotukset vuoden 2020 Helmet-kirjahaasteeseen

Oletko sinä lukuhaasteiden ystävä? Me olemme! Laadimme omat ehdotuksemme Helmet-kirjahaasteeseen. Löydät kirjaehdotuksemme kuvan alapuolelta.

Helmet-lukuhaaste 2020

1. Kirja on vanhempi kuin sinä:
*Lytton Strachey: Kuningatar Viktoria – Historian mahtavin nainen
*John. D. Rockefeller: Maailman rikkaimman muistelmat

2. Iloinen kirja:
*Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Merimonsterit
*Saara Henriksson & Aino-Maija Leinonen: Railakas rahakirja – Näin hoidat taloutesi viisaasti

3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti:
*Anneli Auer: Murhalesken muistelmat

4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä:
*Heikki Hiilamo: Näkymättömät sankarit – Suomalaisten salainen apu Chilen vallankaappauksen uhreille
*Heini Strand: Hyvä verse – Suomiräpin naiset

5. Saamaleisten kirjailijoiden kirjoittama kirja:
*Veli-Pekka Lehtola: Saamelaiskiista – Sortaako Suomi alkuperäiskansaansa?

6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella:
*Antto Terras: Tallinnan tappajat – Viron veriset vuodet
*Anu Patrakka: Totuuden portaat

7. Kirjassa rikotaan lakia:
*Heine Bakkeid: Meren aaveet
*Anu Patrakka: Totuuden portaat

8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi:
*Olet minulle rakas -täytettävä kirja
*Isä olet minulle rakas -täytettävä kirja
*Äiti olet minulle rakas -täytettävä kirja

9. Kirjassa kohdataan pelkoja:
*Kai Sadinmaa: Kuolleiden kirja
*Mauri Paasilinna: Mustan nuolen miehet

10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa:
*Eva Park: Viimeisellä rajalla (sijoittuu Viroon)
*Antto Terras: Tallinnan tappajat – Viron veriset vuodet

11. Vaihtoehtohistoria:
*Matti Salminen: Toisinajattelijoiden Suomi
*Marja Pulkkinen: Vihreiden vastahistoria

12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera:
*Laura Gustafsson: Huorasatu

13. Kirjassa eksytään:
*Laura Gustafsson: Pohja
*Mauri Paasilinna: Kannakselta kotiin

14. Urheiluun liittyvä kirja:
*Alpo Suhonen ja Risto Pakarinen: Kanerva – Näin valmennan voittajia
*Pentti Sainio: Kummolan kääntöpiiri – Urheiluviihteen kulissien takaista peliä

15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö:
*Risto Isomäki: Viiden meren kansa

16. (Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli)

17. Tutkijan kirjoittama kirja:
*Iida Kukkonen, Tero Pajunen, Outi Sarpila ja Erica Åberg: Ulkonäköyhteiskunta – Ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa
*Ville Lähde & Johanna Vehkoo: Jakautuuko Suomi? – Eriarvoisuus tutkijoiden, toimittajien ja taiteilijoiden silmin

18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja:
*Ari Turunen: Mulkerot – Patsalle korotettuja suurmiesten elämänkertoja
*Seppo Sivonen, Jouko Aaltonen: Orjia ja isäntiä – Ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa:
*Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) – Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
*Emmi Jäkkö & Aleksis Salusjärvi (toim.): Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) – Kertomuksia huikeista miehistä Arvo Ylpöstä Kimi Räikköseen

20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja:
*Seppo Turunen: Luonto ihmisen aikakaudella
*Aura Koivisto: Mies ja merilehmä – Luonnontutkija George Stellerin kohtalokas tutkimusmatka

21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta:
*Kyung-sook Shin: Hovitanssija
*Milla Peltonen: Erakot – Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita
*Anu Patrakka: Totuuden portaat

22. Kirjassa on epäluotettava kertoja:
*Eveliina Talvitie: Kovakuorinen
*Heine Bakkeid: Meren aaveet

23. (Kirja on julkaistu myös selkokielellä)

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa:
*Risto Isomäki: Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen
*Risto Isomäki: Viiden meren kansa

25. Kirjassa ollaan saarella:
*Aura Koivisto: Mies ja merilehmä – Luonnontutkija George Stellerin kohtalokas tutkimusmatka
*Jouko Aaltonen & Seppo Sivonen: Orjia ja isäntiä – Ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla

26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö:
*Sirpa Ylönen & Merja Turunen: Puutarhanhoito poropeukaloille
*Matti Ylönen & Mikko Remes: Velkatohtorit – Kuinka Eurooppa unohti historian ja oppi rakastamaan talouskuria

27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani:
*Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota

28. Tulevaisuudesta kertova kirja:
*Risto Isomäki: Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen
*Andy Weir: Artermis

29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva:
*Risto Isomäki: Ydinvoima Fukushiman jälkeen

30. Kirjassa pelastetaan ihminen:
*Heikki Hiilamo: Näkymättömät sankarit – Suomalaisten salainen apu Chilen vallankaappauksen uhreille
*Hannu Lauerma: Psykiatrin päänavaus

31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla:
*Milla Peltonen: Erakot – omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita
*Petri Laukka, Matti Salminen, Juha Hurme: Pentti Haanpään parhaat

32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa:
*Kyung-Sook Shin: Hovitanssija (julkaistu alun perin korean kielellä)
*Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru (julkaistu alun perin viron kielellä)

33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos:
*Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Merimonsterit
*Anna Claybourne & Wesley Robins: Hyönteiset 30 sekunnissa – 30 hämmästyttävää havaintoa ötököistä

34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana:
*Seppo Turunen: Luonto ihmisen aikakaudella
*Jessica Haapkylä: Meren tarina – Meribiologin tutkimusmatka Arktikselle

35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa:
*Pauli Kopu: Media television jälkeen – Tutkimusmatka tarinoiden tulevaisuuteen
*Mari Pyy: Minä katoan

36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja:
*Arne Dahl: Rajamaat, Sydänmaa, Äkkisyvä (Sofi Oksanen suositellut)
*Alpo Suhonen & Risto Pakarinen: Kanerva – Näin valmennan voittajia (Henrik Dettmann suositellut)

37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa:
*Maria Annala: Trumpin kansa – Keitä he ovat ja miksi he rakastavat johtajaansa
*Minna Palmroth, Jouni Jussila & Markus Hotakainen: Revontulibongarin opas

38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu:
*Risto Isomäki: Viiden meren kansa
*Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa  – Kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun

39. Kirjassa lennetään:
*Jevgeni Vodolazkin: Lentäjä
*Tim Peake: Kysy astronautilta – Kaikki avaruudesta elämisestä

40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja:
*Boris Nemtsov ja Milov Vladimir: Putinismi ja Venäjän rappio

41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan:
*Ville Hytönen ja Mira Mallius: Beppe ja mausteyllätys
*Mia Takula: Elämäni vegaanina – 14 ihmistä huipulla

42. Kirjassa on isovanhempia:
*Jelena Tšižova: Naisten aika
*Vappu Taipale: Isoäitikirja

43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja:
*Inari Juntumaa, Jenni Korkeaoja, Rosa Meriläinen, Elina Moisio & Emmi Nuorgam (toim.): Kaikki tasan! (Into-pamfletti)
*Brunila Mikael, Ranta Kukka & Viren Eetu: Muutaman töhryn tähden (Into-pamfletti)

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa:
*Nina Honkanen: Pohjakosketus

45. Esikoiskirja:
*Tommi Takkunen: Tulevaisuus kuuluu bingoemännille

46. Kirjassa on sauna:
*Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa – Kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun

47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet:
*Laura Gustafsson: Pohja
*Nina Honkanen: Pohjakosketus
*Laura Gustafsson: Korpisoturi
*Pentti Haanpää: Korpisotaa

49. Vuonna 2020 julkaistu kirja:
*Ville-Juhani Sutinen: Liha
*Denise Rudberg: Kuuden metrin syvyydessä

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja:
*Työryhmä ja Hanna Nikkanen: Hyvän sään aikana – Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken (Keravan kirjasto suosittelee)
*Naomi Klein: Tämä muuttaa kaiken – Kapitalismi vs. ilmasto (Keravan kirjasto suosittelee)

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Helsingin Kirjamessuilla joukkorahoitetaan teknologiataitoja ja lukiolaisten kirjahanketta

Helsingin Kirjamessuilla käynnistyy kaksi mesenaattikampanjaa loka-marraskuun ajaksi. Ensiksi messutorstaina 24.10. alkaa Sankaritarinoita nuorille -kirjan mesenaattikampanja. Kallion ilmaisutaidon lukiolaiset kyllästyivät siihen, että tämän päivän esikuvat ovat aikuisten sanelemia. He päättivät valita omat sankarinsa ja kirjoittaa heidän tarinansa. Messulauantaina 26.10. käynnistyy myös toinen mesenaattikampanja, jonka tarkoitus on lahjoittaa keväällä 2020 julkaistava Kaikki koodaa -kirja kaikille Suomen lukioiden toisen vuoden opiskelijoille.

Into Kustannus julkaisee keväällä 2020 Kaikki koodaa -kirjan, joka toimii monipuolisena kompassina teknologia-alalle. Se tarjoaa vastauksia siihen, mitä koodaaminen on, mitä hyötyä ohjelmistojen ymmärtämisestä on työelämän kannalta ja mikä merkitys teknologiataidoilla on muuttuvassa työelämässä, jossa IT laajenee kaikille toimialoille.

Koska aihe on äärimmäisen tärkeä erityisesti nuorille, jotka miettivät, mitä lähtisivät opiskelemaan tulevaisuudessa, haluamme lahjoittaa kirjan jokaiselle Suomen lukion toisen vuoden opiskelijalle. Yksityiskohtaisia oppikirjoja eri ohjelmointikielistä ja tietotekniikan osa-alueista on jo paljon. Suomessa on kuitenkin huutava pula kirjasta, joka tarjoaa ymmärrettävän yleiskuvan alasta ja siihen liittyvistä ajankohtaisista ilmiöistä.

Kaikki koodaa täyttää tämän aukon. Se selittää helppotajuisesti ja innostavien kuvien avulla pääpiirteet monesta teknologiaosaamiseen liittyvästä asiasta ohjelmistokehityksestä robotiikkaan. Kirjasta hyötyvät sekä uusia työmahdollisuuksia etsivät että he, jotka oman työn digitalisoitumisen vuoksi haluavat ymmärtää alaa paremmin. Kirjaa varten on haastateltu lukuisia henkilöitä muun muassa FuturiceltaAccenturelta ja Teliasta. Henkilötarinat kannustavat nuoria panostamaan teknologiataitoihin silloinkin, kun varsinainen mielenkiinto on esimerkiksi lääketieteessä tai kieltenopetuksessa.

Kirjoittajat Maria von Kügelgen ja Vlada Laukkonen päätyivät molemmat ohjelmistoalan työtehtäviin teknologia-alan ulkopuolelta. Nykyään von Kügelgen työskentelee legal tech -tehtävissä ja Laukkonen web designerina ja digiviestintäsuunnittelijana. Uranuurtajat ovat mukana Mimmit koodaa ‑liikkeessä, jota Laukkonen ollut käynnistämässä. Kirjoittajien tavoitteena oli kirjoittaa sellainen teos, jonka he olisivat itse halunneet lukea matkansa alkuvaiheessa – tai myöhemminkin.

Kaikki koodaa -mesenaattikampanja käynnistyy Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 26.10. Kirjan kirjoittajat Maria von Kügelgen ja Vlada Laukkonen saapuvat haastatteluun Rosebud-osastolla 6e48 olevalle lavalle klo 10.20.

Lisätietoja mesenaattikampanjasta voit lukea täältä.

Tämän lisäksi Helsingin Kirjamessuilla alkaa toinenkin mesenaattikampanja, jossa äänen ottavat kolmekymmentä Kallion ilmaisutaidon lukion lahjakasta opiskelijaa. Lukiolaiset kyllästyivät siihen, että tämän päivän esikuvat ovat aikuisten sanelemia. He päättivät valita omat sankarinsa ja kirjoittaa heidän tarinansa. Syntyi ajatus kirjasta Sankaritarinoita nuorille.

Kirja vastaa huutavaan pulaan, joka Suomessa vallitsee nuorille tarjottavista roolimalleista. Kirjailijaliiton jäsenten keski-ikä on 58+ ja suomalainen esikoisromaani julkaistaan keskimäärin 36-vuotiaana. Onko siis ihme, että nuorten on vaikea löytää kirjallisuudesta aidosti samaistuttavia roolimalleja? Sankaritarinoita nuorille – Tarinoita nuorista edelläkävijöistä Gutenbergistä Greta Thunbergiin kertoo 30 sankaritarinaa nuorten näkökulmasta, heidän äänellään. Kaikki nuorten sankarit ovat rohkeita oman tiensä kulkijoita kehopositiivisuusaktivista huippufyysikkoon. Huomionarvoista on, että kaikki kirjoittajien valitsemat sankarit ovat tehneet jotain ihailtavaa jo nuorena. Nuorin USA:n edustajainhuoneeseen valittu nainen Alexandria Ocasio-Cortez ja WikiLeaks-vuotaja Chelsea Manning ovat esimerkkejä heidän valitsemistaan sankareista. Heitä yhdistää ennakkoluulottomuus ja aitous tehdä omaa juttua välittämättä vihapuheesta ja vastustajista. Kukaan ei ole liian pieni tekemään suuria tekoja.

Sankaritarinoita nuorille -mesenaattikampanja käynnistyy Helsingin Kirjamessuilla torstaina 24.10. Kallion ilmaisutaidon lukion opiskelijoita saapuu haastatteluun Rosebud-osastolla 6e48 olevalle lavalle klo 11.

Loka-marraskuun aikana pyörivän Sankaritarinoita nuorille -mesenaattikampanjan tarkoituksena on rahoittaa kirjan laadukas toteuttaminen ja palkkiot ahkerille lukiolaisille. Mesenaattikampanjaan pääset tutustumaan täältä.

Kirjailijakuva: Klaus Welp.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Sakari Pälsi – Elämä ja työt

Tekisi mieli lähteä eteenpäin etsimään uusia nähtäviä seutuja maailmasta. Pitäisi nähdä kaikki, mitä on olemassa…

Sakari Pälsi (1882–1965) oli suomalainen tutkimusmatkailija, arkeologi, kirjailija, valokuvaaja ja elokuvantekijä. Pälsin elämäntyö tarkastelee ihmisluonnetta laajasti: teemoina ovat suhteemme kanssaihmisiin ja luontoon sekä ihmiskunnan aikaansaannokset kautta aikojen. Hänen työnsä arkeologina, kansatieteilijänä, kuvaajana ja kirjailijana saa 2000-luvulla uuden arvioinnin ja päivityksen seitsemäntoista taiteen ja tieteen asiantuntijan voimin. Moniulotteisessa muotokuvassa on valoa ja varjoa.

Mirja Metsolan ja Jukka Relaksen toimittamassa kirjassa Sakari Pälsi – Elämä ja työt tutustutaan päähenkilöön, hänen matkoihinsa ja tapaamiinsa ihmisiin 1800-luvun puolelta 1960-luvulle. Runsaasti kuvitettuun teokseen sisältyy myös ainutlaatuista kirje- ja muistikirja-aineistoa, ennen näkemättömiä valokuvia sekä Pälsin lyhyitä aiemmin julkaisemattomia tekstejä. Kirjan artikkelit palvelevat myös arkeologian, valokuva- ja elokuvataiteen ja kirjallisuudentutkimuksen opetusta. Monikielistä lukijakuntaa palvelevat artikkeleiden englanninkieliset tiivistelmät.

Kirjan kirjoittajat ovat arkeologeja, kansatieteilijöitä, lingvistejä, tietokirjailijoita, valokuvaajia, elokuvantekijöitä sekä Pälsin kirjallisen tuotannon ja hänen synnyinseutunsa Lopen tuntijoita.

 

Mirja Metsola & Jukka Relas (toim.): Sakari Pälsi – Elämä ja työt (Into, 2017)

ISBN: 978-952-264-745-0

390 sivua

Sakari Pälsi – elämä ja työt

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Palkittu Guzel Jahina vierailee Helsingin kirjamessuilla: Jahinan uusi kirja käsittelee Venäjän traagista lähihistoriaa

Venäjän tataarin Guzel Jahinan Suleika avaa silmänsä -romaanissa käsitellään Venäjän lähihistorian kansallista tragediaa, kun kommunistit ajoivat kulakit kodeistaan. Romaanin henkilöhahmot ovat riisuttuja sieluja, jotka kohtaavat toisensa epätavallisissa olosuhteissa. Kun on kyse elämästä ja kuolemasta, ihmisten välillä ei ole raja-aitoja. Tulevaisuudessa kumottaa katkera onni.

Guzel Jahina on Moskovassa asuva kirjailija ja elokuvantekijä. Hänen uutuusteoksensa on voittanut lukuisia palkintoja Venäjällä, ja sen käännösoikeudet on myyty 15 maahan.

Jahina esiintyy kirjakauppa Ruslaniassa Helsingissä perjantaina 28.10. klo 16–18 ja Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 29.10. klo 13.30–14.00 Eino Leino -lavalla.

https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/suleika-avaa-silmansa/

Jaa tämä: