Avainsana-arkisto: kirja

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Meri-karhu tutustuu jouluun erilaisissa perheissä Mira Malliuksen uudessa lastenkirjassa

Valloittava ja värikylläinen kirja Meri-karhun joulu kutsuu mukaan taianomaiselle matkalle joulun ihmemaahan ja tutustuttaa erilaisiin tapoihin viettää joulua. Kirjamessuilla lapset pääsevät askartelemaan karhukortteja.

Ryks, räks ja hirmuinen tömähdys! Meri-karhu havahtuu kesken talviunien outoon meteliin, kun Joulupukki törmää hänen kotipesäänsä. Tohakassa hangelle unohtuu paketti, joka on osoitettu pienelle Kainolle. Lahja on vietävä omistajalleen, mutta missä Kaino asuu? Alkaa seikkailu, jonka aikana Meri ja hänen ystävänsä Frank-flamingo tutustuvat joulun taikaan erilaisissa perheissä.

”Minä pidän joulusta. On jotenkin lämmin olo täällä sisällä, vaikka ulkona on kylmä, Meri huokaa ja silittelee rintaansa.”

Kirjailija Mira Mallius rakastaa eläimiä ja varsinkin karhuja. Siitä syntyi Meri-karhu lastenkirjasarja, joka sopii erinomaisesti esimerkiksi lukemista opettelevalle lapselle. Meri-karhun suuri suku ilmestyi vuonna 2020.

”Meri-karhun suuri suku -kirja on jo ulkopuolelta nätti kuin mikä ja sisällä kuvitukset ovat toinen toistaan kauniimpia ja suloisempia.”
Helsingin Sanomat, 14.12.2020

Joulu on kirjailijalle ihanaa aikaa ja se huokuu kirjan ihanista kuvituksista.

”Olen aina rakastanut joulun tunnelmaa, lapsuuteni perinteitä ja nykyään oman perheeni perinteitä. Parasta on se, että joulu saa olla tekijänsä näköinen ja oloinen. Minulle tärkeintä on yhdessäolo, hyvä ruoka ja kaunis kattaus. Ja ehdottomasti joulusauna.”

Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 30.10. klo 13.30. -14.00. (Toukola) lapset pääsevät askartelemaan Meri-karhu joulukortteja Mira Malliuksen kanssa.

Botnia-palkittu kuvittaja ja muotoilija Mira Mallius (s. 1981) rakastaa eläimiä, erityisesti karhuja. Malliuksen hauskat eläinhahmot ihastuttavat myös korteissa, kalentereissa ja Brontosaurus Beppe -kirjoissa.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Reijo Rautajoen koskettava ja ajankohtainen tositarina inkeriläisten kohtalosta sekä pakkopalautusten jatkuvasta pelosta sodanjälkeisessä Suomessa

”Älä avaa ovea kenellekään vieraalle. Siellä voi olla miehiä, jotka vievät äidin pois.” Äitini kuului niihin, joita venäläisten hallitsema valvontakomissio etsi sodan jälkeen. Natsiarmeijan palveluksessa olleena hän sai neuvostohallinnon silmissä sotarikollisen leiman otsaansa. Pakkopalautus Neuvostoliittoon oli hänen suurin pelkonsa koko loppuelämän ajan.

Tsaarin Venäjältä natsien sihteeriksi ja äidiksi sodanjälkeiseen Suomeen

Inkeriläisten palautus Neuvostoliittoon 1944–1945 merkitsi jatkoa sille hitaalle kansanmurhalle, jota Stalinin hallinto harjoitti inkeriläisiä kohtaan neljännesvuosisadan ajan. Palautus oli petos, johon syyllistyivät sekä Neuvostoliitto että Suomen valtiojohto. Rautajoen historiateos on läpileikkaus Neuvostoliiton synkimpien vuosien vaikutuksista inkeriläisten elämänmenoon. Kirja Inkeriläinen äitini on taitavasti rakennettu kokonaisuus, joka laajentaa yksilön näkökulman koskemaan laajasti koko inkeriläisyyttä. Siinä toistuvat samat surulliset vaiheet, joita näemme tämänkin päivän maailmassa: vaino, sota, nälkä, karkotukset.

”Elsalla ei ollut valmiita keinoja kanavoida tai käsitellä pelkoa. Hän näki läheltä, miten vihollinen toimii, oli se venäläinen, saksalainen tai suomalainen. Suomeen tultuaan terapiaa ei ollut tarjolla. Oli luontevaa, että hän tapasi muita vainojen ahdistamia maanmiehiään. Hänen tukiverkkonsa olivat perhe ja laaja lähisuku. Vain läheisten kanssa hän saattoi puhua asioista.”

Filosofian tohtori Reijo Rautajoki kuvaa kirjassa äitinsä seikkailunomaisen tarinan, jossa Tsaarin Venäjällä syntyneestä tytöstä tuli ensin opettaja neuvostokouluun. Saksan miehitysaikana äiti ajautui natsien sihteeriksi ja sodan jälkeen lopulta opettajaksi Takahuhdin kansakouluun Tampereelle. Äidin elämäntarina on henkeäsalpaava matka, joka saa lukijan pohtimaan suhdettaan rauhaan, pysyvyyteen ja turvaan.

Inkerinsuomaisten kohtalo on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan

Inkerinsuomalaisia asui Leningradin ympäristössä ennen toista maailmansotaa 150 000 henkeä. Heistä lähes puolet vangittiin, karkotettiin tai teloitettiin Stalinin 25 vuotta kestäneen valtakauden aikana. Hidas kansanmurha kuihdutti lopulta koko inkerinsuomalaisen yhteisön. Rautajoki kutsuukin kirjassaan Neuvostoliittoa ”valheen valtakunnaksi”.

“Neuvostoliitto ei tyytynyt siihen, että valtaosa inkeriläisistä palasi takaisin. Loputkin haluttiin palauttaa entiseen kotimaahansa. Inkeriläisten jahti jatkui vielä vuosia sen jälkeen, kun valvontakomissio oli poistunut maasta Pariisin rauhansopimuksen perusteella vuonna 1947. Neuvostoliiton suurlähetystö Helsingissä peri komission tehtävät ja jatkoi Suomen hallituksen painostamista tänne jääneiden inkeriläisten palauttamiseksi 1950-luvun puoliväliin asti.”

Kirjan erityisen ajankohtaiseksi tekee Ukrainan sota: Nykyinen Putinin Venäjä toteuttaa politiikassaan Stalinin menetelmiä astetta hienostuneemmin. Valtion kanavat syöttävät kansalaisille uskomattomia valheita. Ihmisiä vangitaan tekaistuilla syytteillä. Kaava on sama kuin Stalinilla: ihmishengellä ei ole arvoa, mikä näkyy Ukrainan silmittömässä tuhoamisessa, sanoo Reijo Rautajoki.

Äänikirjan lukee Jukka Pitkänen.

Reijo Rautajoki (s. 1946) on filosofian tohtori ja tietokirjailija, joka on tehnyt inkerinsuomalaisuudesta väitöskirjan. Rautajoki on suosittu luennoitsija ja aktiivisesti mukana nostamassa inkeriläisyyttä uudelleen ihmisten tietoisuuteen.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Subutex-ilmiötä kuvaava kirja sukeltaa syvälle huumeaallon ylipyyhkäisemään Raaheen, jossa huumeet ovat vieneet kokonaisia perheitä

Subutex- kaupungin kasvatit on läheltä kuvattu tositarina Raahen pojista, joiden perheissä Subutex-riippuvuus siirtyi vuosituhannen vaihteessa veljeltä toiselle. Kirja kuvaa valokuvin ja kertomusten kautta Suomessa eniten huumekuolemia aiheuttavan buprenorfinin käyttäjien kaunistelematonta arkea.

Kirjassa Subutex-kaupungin kasvatit kerrotaan niin sanotun toisen, 1990-luvulla alkaneen huumeaallon lapsista. Tuona vuosikymmenenä huumeet levisivät kaupungeista maakuntiin. Kirjailija Laura Juntunen kuvaa esikoiskirjassaan tätä Raahessa tapahtunutta ainutlaatuista painajaista, jota kaupungissa todistettiin huumeaallon seurauksena. Kun Subutex vyöryi kaupungin yli kuin hyökyaalto, vei se mukanaan kokonaisia perheitä. Jäljelle jäi pahimmillaan vanhempia, jotka joutuivat hautamaan kaikki lapsensa buprenorfinin takia. Tänään huumeiden käyttö ja kokeilut ovat koko Suomessa huomattavasti korkeammalla tasolla kuin 1990-luvulla, ja Subutex-ilmiö on laajalle levinnyt ongelma. Toimittajana työskennellyt Juntunen on myös valokuvannut kirjaansa niin sanottuja Raahen poikia, joiden elämää varjostaa huumeiden päivittäinen käyttö.


Huumekuolemien ehkäisyssä on kyse yhteiskunnallisista arvovalinnoista

”Jokainen kuolema on yhtä numeroa laajamittaisempi tragedia. Jokaisella käyttäjällä on myös omaisia, joita läheisen riippuvuus koskettaa. Heillä on vanhempia, sisaruksia, ystäviä ja lapsia. Suomen päihdehistoriassa Raahe on lopulta ollut vain pisara meressä. Mutta Henkalle, minulle ja muille ystäväporukkamme jäsenille se on ollut ratkaisevan tärkeä. Se on ollut meille koko elämä.”

Keskimäärin huumeisiin kuollaan Suomessa noin 33-vuotiaana, yksin ja nukkuessa. Huumemyrkytyskuolemissa nuorten osuus on Suomessa kasvussa, joka on kansainvälisestikin tarkasteltuna poikkeuksellista. Juntunen kertoo kirjassaan, että muualla Euroopassa huumeisiin kuollaan huomattavasti vanhempana, keskimäärin 40-vuotiaana. Huumekuolemia voitaisiin kuitenkin ehkäistä: Juntunen peräänkuuluttaakin kirjassaan huumeita jo ongelmallisesti käyttäville matalan kynnyksen palveluita sekä nopeaa ja vaivatonta hoitoon pääsyä. Kyse on yhteiskunnallisista arvovalinnoista ja poliittisista päätöksistä, sanoo Juntunen.

Ongelmat tai huumeet eivät katoa vaikenemalla

”En mää olis tässä, jos haluaisin käyttää huumeita. Jos haluaisin käyttää, käyttäisin. En mää silloin hakis apua kerta toisensa jälkeen. Lopettaminen ei vaan ole niin helppoa.”

Subutex-kaupungin kasvatit on koskettava kertomus varjoyhteiskunnasta, jolle moni haluaa kääntää selkänsä. Millaisena toivo Subutex-riippuvaiselle näyttäytyy ja onko sitä näköpiirissä? Miten kuolemaan suhtautuminen muuttuu, kun kuolema on tavallaan läsnä joka päivä Raahen poikien elämässä? Mitä omaiset voivat tehdä, kun läheinen tuhoaa itseään? Laura Juntusen valokuvitettu teos konkretisoi yhteiskunnallisen tuen riittämättömyyden ja toivottomuuden seuraukset kaupungissa, jonka yli huumeiden hyökyaalto on pyyhkäissyt. Teos tarjoaa lukijalleen matkan maamme varjoiselle puolelle, jossa elämän arvo mitataan joskus grammoissa.

Laura Juntunen (s. 1991) on raahelaislähtöinen vapaa toimittaja, joka on erikoistunut yhteiskunnallisiin teemoihin ja rakenteellisiin ongelmiin. Juntusen töitä on julkaistu useissa medioissa. Subutex-kaupungin kasvatit on hänen esikoisteoksensa, jota tehdessään hän kulki pohjoissuomalaisten päihteiden käyttäjien mukana yli kahden vuoden ajan.

  Äänikirjan lukee Arttu Kurttila.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Näin suomalaisten elämänlaatu ja tyytyväisyys ovat parantuneet 50 vuodessa

Elämme muuttuvassa maailmassa, mutta miten suomalaiset voivat tänään verrattuna 1970-lukuun? Erik Allardtin hyvinvointimallin avulla tutkijat selvittivät, miten aineellinen hyvinvointi, yhteisyyssuhteet sekä itsensä toteuttaminen ovat kehittyneet.

Suomalalaisten hyvinvoinnin muutoksia pitkällä aikavälillä kuvataan tavallisesti tilastojen avulla ja historiantutkimuksen keinoin. Hyvinvointitutkimuksen omat keinot ovat harvemmin olleet käytössä pitkän ajan tarkasteluissa, kuten tässä tutkimuksessa. Akateemikko Erik Allardtin tutkimuksen ”Hyvinvoinnin ulottuvuuksia” (1976, aineistot 1972) toisto vuosina 2017 ja 2019 kerätyillä aineistoilla antaa kuvan siitä, mikä suomalaisten hyvinvoinnissa on muuttunut ja mikä pysynyt ennallaan.

Allardtin kuulu kolmijako ”having-loving-being” osoittautui edelleen käyttökelpoiseksi

Tutkimus myös testaa ”Allardt-hyvinvoinnin” kolmen hyvinvointiulottuvuuden (having, loving, being) toimivuutta puoli vuosisataa kolmijaon kehittämisen jälkeen. Aineellinen hyvinvointi, yhteisyyssuhteet sekä itsensä toteuttaminen ovat tarkastelussa rinnakkain tavalla, johon esimerkiksi tilastosarjoja tutkimalla ei päästä. Allardt-hyvinvointi syntyi aikanaan täydentämään ja haastamaan niin sanottua resurssipohjaista hyvinvointikäsitystä, jossa pääroolissa ovat ihmisten käytössä olevat voimavarat ja niiden jakautuminen. Allardtin käsitteistö osoittautui edelleen käyttökelpoiseksi.

Lähes 50 vuoden väli tutkimusaineistojen keruussa tuotti ongelmia. Vuonna 1972 tutkimus tehtiin henkilökohtaisin haastatteluin, vuonna 2017 vastaajat itse täyttivät kyselylomakkeen. Tulosten varmistamiseksi vuonna 2019 tehtiin henkilökohtaisiin haastatteluihin perustuva muutamiin kysymyksiin perustuva tutkimus. Näitä kolmea aineistoa vertaamalla voitiin osoittaa, että aineistonkeräysmenetelmä vaikuttaa tuloksiin, joten päätelmiin on syytä suhtautua varovaisesti.

Suomalaiset ovat tyytyväisempiä yhteiskuntaan

Tulosten ensimmäinen osa koski hyvinvoinnin muutossuuntia ja tulokset viittaavat siihen, että elintaso on noussut (having –ulottuvuus). Yhteisyyssuhteissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia (loving-ulottuvuus) ja Itsensä toteuttaminen on kohentunut (being-ulottuvuus). Hyvinvointi on siis lisääntynyt (Allardt –hyvinvoinnin tarkoittamassa mielessä)

Tutkimuksessa selvitettiin myös koettua hyvinvointia ja elämäntyytyväisyyttä, jotka ovat tulleet aikaisempaa vahvemmin esille vuoden 2000 jälkeisessä hyvinvointitutkimuksessa. Tuloksista voitiin havaita, että koettu elämänlaatu ja elämäntyytyväisyys ovat parantuneet. Tyytymättömyys yhteiskuntaan on vähentynyt.

Muutosten rinnalla myös muuttumattomuutta: ulottuvuuksien yhteydet ja väestöryhmäerot

Tutkimuksen muissa osissa selvitettiin hyvinvoinnin rakenteita ja niiden mahdollisia muutoksia: miltä näyttivät hyvinvoinnin ulottuvuuksien yhteydet ja miltä hyvinvoinnin väestöryhmäerot? Todettiin, että hyvinvoinnin rakenteissa on paljon pysyvyyttä. Hyvinvoinnin kiinnittymisessä sosiaalisiin jakoihin on pysyvyyttä mutta myös muutoksia.

”Vuonna 1972 alle 25-vuotiaat olivat tyytyväisempiä elämäänsä kuin vanhemmat, mutta vuonna 2017 tyytyväisimpiä olivat yli 50-vuotiaat.”

Olivatko esimerkiksi 1970-luvun nuoret tyytyväisiä ja ovat säilyttäneet tyytyväisyyden myös ”vanhoilla päivillään” vai onko kysymys siitä, että iän ja elämäntyytyväisyyden yhteys on muuttanut muotoaan?

Hyvinvointitutkimuksessa ovat vuosikymmenten ajan toistuneet tulokset hyvinvoinnin jatkuvasta kohentumisesta ja se näkyy myös tässä tutkimuksessa. Uutta ovat havainnot monien hyvinvointiseikkojen muuttumattomuudesta tai vain vähäisestä muutoksesta. Muuttuvassa maailmassa tällainen muuttumattomuus voi tuntua jopa hämmentävältä.  Mitä kätkeytyy vain hitaasti muuttuviin hyvinvoinnin elementteihin?  Tämä kysymys jää myöhemmän tutkimuksen pohdittavaksi.

Hannu Uusitalo on sosiologian emeritusprofessori ja Allardtin keskeinen työtoveri pohjoismaisessa hyvinvointitutkimuksessa. Jussi Simpura on emeritustutkimusprofessori. Muut tutkimusryhmän jäsenet ovat professori Juho Saari, tohtori Tuomo Laihiala, emeritusprofessori Harri Melin, tohtori Katri Vataja ja dosentti Sakari Kainulainen.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Eduskunnasta pohjakosketukseen – nuoren naisen kirja raitistumisesta vähentää häpeää ja yksinäisyyttä

Alkoholikeskustelua ravisteleva kirja avaa silmämme raittiudelle, joka ei maistu tylsän kuivalta. Aamu ilman darraa sisältää kaiken sen, minkä kirjailija Katri Ylinen ja moni raitistunut olisi halunnut tietää juomisen lopettaessaan. Kirja on rohkea ja raikas ovenavaus pölyttyneeseen alkoholikeskusteluun, ja sen luettuaan raittius ei tunnu enää tabulta.

Viinanhuuruisen suorituskulttuurin normalisointi ajaa ihmisiä alkoholismiin

Eduskunnassakin työskennelleen Katri Ylisen kirjoittama Aamu ilman darraa purkaa stigmaa alkoholiongelman ympäriltä. Kirja tarjoaa pakoreitin itse rakennetusta ansasta, jossa ahdistusta hoidetaan gin tonicilla ja jossa ei krapulan takia ehditä viikonloppuna palautumaan. Kirjassa pohditaan, mikä on pohjakosketus: pitääkö ensin menettää työpaikkansa, jotta juominen loppuu, vai riittääkö ”vain” sammuminen eduskuntaan?

Katri Ylinen jätti alkoholin 2019 ja kirjoitti kokemuksestaan selviämisoppaan. Matkallaan raittiuteen Ylinen teki havaintoja, joista monelle alkoholiongelmasta kärsivälle voi olla todellista hyötyä. Kirja on viihdyttävä, mutta sopivan vakava käsikirja raitistumiseen, ja malliesimerkki suositusta quit lit -kirjallisuusgenrestä. Teos etsii vastauksia siihen, miksi Suomi on yksi maailman janoisimmista maista. Se pureutuu myös siihen, mihin jokaisen liikaa juovan olisi olennaista keskittyä: oman vastuun kohtaamiseen.

Alkoholiongelma ei katso luokkaa tai yhteiskunnallista statusta

”Tämä kirja syntyi siinä puolipilvisessä harmaudessa, johon minä tipuin alkoholiongelmani kanssa. Ongelman, joka ei ollut vielä täysin ryöstäytynyt käsistä ja jota ei tunnistanut päällepäin, ellei tiennyt tarkasti, mihin katsoa ja mitä etsiä.”

2020-luvun tyypillinen alkoholisti ei ilmesty duuniin viinanhajuisena, eikä juo piilopullosta salaa kirkkaita. Alkoholisteja arvioidaan olevan Suomessa noin 400 000, joista työssäkäyviä on noin kolmeneljäsosaa. Tämä kattaa yli kymmenen prosenttia maan lähes 2,5 miljoonasta työssäkäyvästä aikuisesta. Kuitenkin vain 1/3 päihdeongelmaisista päätyy päihdehoidon piiriin. Alkoholiriippuvaiset sairastavatkin Suomessa pääosin itsekseen. Aamu ilman darraa pureutuu tähän ajankohtaiseen ongelmaan nuoren sukupolven perspektiivistä – ensimmäistä kertaa Suomen historiassa.

Kun henkilökohtaisesta tulee poliittista – rakenteelliset muutokset lääkkeeksi alkoholismiin

Aikamme tyypillisin alkoholiongelmainen saattaa hyvin olla se vähän väsynyt kollega, joka hoitaa käsittelemätöntä burnoutiaan viinillä. Kirjassa kysytäänkin, miksi me olemme luoneet yhteiskunnan ja työkulttuurin, josta on tarve nollata? Ihmisen aivot eivät ole tietokone, jonka voi resetoida vetämällä perseet joka viikonloppu. Koneet toimivat etanolilla, eivät ihmiset, kirjoittaa Ylinen.

Katri Ylisen teos tarjoaa lukijalleen konkreettisia esimerkkejä ja perusteltuja työkaluja, joiden avulla kuka tahansa voi tarkastella kriittisesti omaa juomistaan. Aamu ilman darraa sukeltaa häpeilemättä syvään päähän ja puhaltaa pölyt jäykästä alkoholikeskustelusta.

Katri Ylinen (s. 1990) on helsinkiläistynyt kirjoittaja. Häntä kiinnostavat erityisesti sanattomat sopimukset ja sosiaaliset normit, joita hän mielellään pysähtyy kyseenalaistamaan ja joskus myös pilkkaamaan. Vuonna 2021 Ylinen perusti yhdessä Laura Wathénin kanssa alkoholittoman Darravapaa-yhteisön, josta on kasvanut valtakunnallinen ilmiö. Lisäksi he ovat julkaisseet Yle Areenassa palkittua Darravapaana-podcastia. Aamu ilman darraa on Ylisen esikoiskirja.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Musiikillinen elämäkerta Aki Sirkesalosta paljastaa millainen koko kansan rakastama huippumuusikko oli kulisseissa

Uransa aikana yli 100 000 levyä myyneen Sirkesalon elämästä on kerrottu vielä verrattain vähän. Tuore elämäkerta Aki Sirkesalo – Musiikki soi raottaa ensimmäistä kertaa verhoja muusikon rikkaaseen historiaan ja musiikin siivittämään arkeen.

”Musiikki groovasi. Se ei ollut rockia, se ei ollut iskelmää, se oli aivan jotain muuta…”

Sirkesalo olisi täyttänyt kuluvana vuonna 60 vuotta

Aki Sirkesalo – Musiikki soi on ensimmäinen kirja huippumuusikko Aki Sirkesalon urasta ja tämän liian varhain päättyneestä elämästä. Teos uppoutuu Aki Sirkesalon elämään muusikkona ja musiikkitoimittajana ja käy läpi hänen intohimoista taivaltaan musiikin parissa. Jo pienenä Sirkesalon sisällä soi bändi, jonka musiikki siirtyi vihkoihin ja demokaseteille. Hän omaksui eri musiikkityylejä progesta punkiin ja reggaesta souliin. Vuonna 1995 ilmestyneen Mielenrauhaa-albumin myötä määrätietoisen musiikintekijän visio ja Suomen kansan maku kohtasivat toisensa. Ensimmäinen soololevy oli välitön menestys.

”Tšeljabinskiin saavuttua Aki kaiken lisäksi sairastui…Paikallisessa sairaalassa kielimuuri oli korkea, mutta hoitohenkilökunta tuntui ymmärtävän vaivan.

”Ne laitto siellä kurkkuun jotain mömmöä ja piikkiä perseeseen ja verenpainelääkkeitä”, Aki kertoi kotiuduttuaan Rumban haastattelussa Timo Pennaselle.

Juuri tuon piikin asianosaiset muistavat hyvin. Lääkettä annosteltiin julmetun kokoisesta ”truutasta”, josta Aki päättäväisesti alkuun kieltäytyi… Pitkin hampain Aki otti lääkkeen vastaan, ja oireet hävisivät. Mitä lääkettä ruiskussa oli, ei tiedä kukaan. Ja ehkä parempi niin.”

Valovoimainen musiikkipiirien isähahmo

Sirkesalon musiikillinen elämäkerta perustuu haastatteluihin ja arkistomateriaaleihin. Haastatteluja ovat antaneet lukuisat Akin ystävät, yhteistyökumppanit, musiikkialan vaikuttajat ja aikalaismuusikot.

Sessiot saatiin nippuun aivan joulun alla, ja niinpä Aki halusi kutsua Suomessa paikalla olevan työryhmän studioon kuuntelemaan lopputulosta. Tunnelma oli katossa, sillä kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä levyyn. Rupeaman jälkeen olisi hyvä ottaa iisisti… Aki oli lähdössä studiolta suoraan lentokentälle ja sieltä Thaimaan Khao Lakiin. Nylund soitti hänelle taksin, jota odotellessa Ala-Kojola jäi vielä ovenpieleen juttelemaan Akin kanssa. Ison porukan jouluntoivotukset olivat veljelliset ja halailun täyteiset. Kukaan ei tiennyt, että ne jäisivät lopullisiksi jäähyväisiksi.”

Antti Luukkanen ja Laura Haarala kuvaavat kirjassaan taitavasti ja avoimesti Sirkesalon elämän eri puolia sekä kehitystä nuoresta muusikonalusta koko kansan rakastamaksi taiteilijaksi. Aki Sirkesalo jätti kuulijoihinsa valovoimaisuudessaan lähtemättömän vaikutuksen, joka huokuu elämäkerrassa haastateltujen henkilöiden kertomuksissa.

Antti Luukkanen (s. 1975) on koko ikänsä musiikin parissa viihtynyt toimittaja. Hän on kirjoittanut Soundiin vuodesta 1998 lähtien artistihaastatteluja sekä levyarvosteluja. Akaan Viialassa asuva Luukkanen on erityisen kiinnostunut suomalaisen populaarikulttuurin ja rockin historiasta.

Akaan Toijalasta kotoisin oleva Laura Haarala (s. 1982) on musiikkialan asiantuntija, joka on erikoistunut populaarimusiikkiin ja -kulttuuriin ja musiikkialan tuotantoihin. Haarala on vaikuttanut kulttuurialan yhdistyksissä, laulanut useissa yhtyeissä ja kirjoittanut mm. Bändin käsikirjan (2018) Aiju Salmisen ja Hanna Kauppisen kanssa.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Mikä on kullan hinta perheelle, jonka elämäntyyli ja toimeentulo perustuu kullan etsimiseen?

Milla Peltosen kirja Äidin kullat kertoo yhdestä Suomen menestyneimmästä kullankaivajasta Marjut Telilästä ja hänen perheestään sekä ammattimaisen kullankaivuun poliittisesta alasajosta.

Suvivirsi ja lähtö pohjoiseen. Niin alkoivat Mikan ja Amin lapsuuden kesät 1970-luvulla. Äiti Marjutilla oli hirveä polte Lappiin huuhtomaan kultaa, joten isä Riston ei auttanut muu kuin viedä äiti ja poikakullat kesiksi Lemmenjoelle.

Naisia ei kullankaivajissa 1970-luvulla juuri ollut. Heitä oli totuttu näkemään kultakentillä lähinnä ”repunvahteina” tai keittäjinä. Marjut Telilä (1943–2007) olikin ihan toista maata. Hän kehittyi alan ammattilaiseksi ja löysi mammuttimaisia hippuja. Marjutia kutsutaan jopa kullankaivuun kuningattareksi. Hänelle olikin tärkeää olla ensimmäisenä koneella kaivetulla rännillä seulomassa.

Marjut halusi aina olla ensimmäinen ihminen, joka koskettaa maaemon syliin kätkeytyneitä miljoonien vuosien ikäisiä kultahippuja – ainakin, jos kyseessä oli vähänkin isompi jyvänen. Ehkä hän ajatteli eräiden muinaiskansojen tapaan, että kullassa on jotain jumalallista tai pyhää. Jotakin, minkä ensi kosketuksesta saa yliluonnollista voimaa. Sen vuoksi hän hoiti mielellään myös vaskauksen ja muun loppuputsailun, jossa kimalsi työn lopputulos.”

Uusi kaivoslaki hautaa kullankaivun ammattimaisimman osan Suomessa

Marjutin jäljissä myös perheen miehet, Ami, Mika ja isä Risto kehittyivät alan huipuiksi. Telilöiden nimissä on puolet Suomen TOP10-kultahippulöydöistä. Kirjassa päähenkilöt puhuvat arkailematta elämästään ja siitä, millainen hinta kullalla oli.

Vuosien saatossa koko perhe ryhtyi etsimään kultaa ammattina ja elinkeinona, kunnes vuonna 2011 astui voimaan uusi kaivoslaki. Se kielsi koneellisen irtokullankaivuun Lemmenjoen kansallispuistossa 1.7.2020 alkaen. Uusi laki päätti parinkymmenen ammattikullankaivajan uran. Lemmenjoen irtokullankaivajien konemonttujen maisemoinnin määräaika on kesäkuun lopulla. Erityistä on kuitenkin se, että isot ylikansalliset yritykset saavat melko vapaasti harjoittaa kaivostoimintaa Suomessa edelleen.

Milla Peltonen on tietokirjailija, joka asuu Virroilla. Häntä kiinnostavat epätyypilliset elämäntavat ja -tarinat sekä yksilön ja yhteiskunnan yhteentörmäykset. Koulutukseltaan Peltonen on kirjallisuudentutkija ja väitellyt Hannu Salaman yhteiskunnallisista romaaneista. Vuonna 2016 häneltä ilmestyi Salaman elämää ja tuotantoa käsittelevä teos Paperilla seisova perkele, joka sai erinomaiset arvostelut. Hänen tietokirjansa Erakot (2020) kertoo 1900- ja 2000-luvun yksineläjistä. Teos sai kiittävää palautetta sekä kriitikoilta että suurelta yleisöltä.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Elämme nettiaikaa, jossa identiteettimme on maailman keskipiste ja huijaaminen lyö leiville

Kolmekymppisen yhdysvaltalaistoimittajan kriittinen katsastus netin ja somen vaikutuksesta identiteettiimme, markkinaystävällisestä ihannenaiseudesta, hääkultista sekä uskonnon ekstaasista. 

Yhdeksänosainen esseekokoelma muodostaa myös kirjoittajan oman kasvutarinan. Jia Tolentino on kasvanut Texasissa filippiiniläissirtolaisvanhempien esikoisena, megakirkon uskonnollisissa piireissä. Hän kertoo nuoruudesta realityohjelman osallistujana ja aikuisuudesta osana ikäpolvea, jolle huijaamisesta on tullut periamerikkalainen hyve ja itsepetoksesta osallisuuden edellytys.

Jia Tolentino käy läpi nykykulttuuria, taitavasti yhdistäen journalistiikkaa, yhteiskunta- ja kulttuurikriitiikkiä henkilökohtaisella otteella. Hän tulkitsee aikamme erityispiirteitä omaleimaisella tyylillään ja sijoittaa itsensä lempeän huumorin saattamana osaksi sen ilmiöitä. Esikoiskirjailija tuottaa sivu sivun jälkeen teräviä huomioita, joiden jälkeen niin tyttökirjat, leggingsit kuin raiskausuutisointi näyttävät erilaisilta.

Jia Tolentino on yhdysvaltalainen toimittaja, joka kuuluu arvostetun The New Yorkerin toimitukseen. Trikkipeili on hänen esikoiskirjansa. Teos on noussut kansainväliseen kulttiasemaan sekä päässyt palkintoehdokkaaksi ja bestsellerlistoille. Tolentinoa on kuvailtu jopa aikamme terävimmäksi kulttuurikriitikoksi ja verrattu niin Joan Didioniin, Susan Sontagiin kuin Rebecca Solnitiin.

Jia Tolentinon esikoiskirja Trikkipeili

Kirjan on suomentanut Aura Nurmi.

Tutustu kirjaan verkkokaupassamme!

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Ajanhallinnan opas ”Tehokkuuden taika” avuksi uudenvuoden lupauksiin

Jos odotat enemmän viikonloppua kuin maanantaita, on syytä pysähtyä pohtimaan tilannetta ja lukea tämä kirja.

Vuodenvaihteessa ilmestyvä Leo Straniuksen Tehokkuuden taika kertoo miten itseään voi johtaa ja aikaansa hallita. Kirjassaan Stranius käy läpi viisi perusajatusta ajanhallinnasta sekä kuvaa rutiinien ja tapojen voimaa. Teos sisältää kolmen askeleen mallin asioiden hoitamiseen sekä vinkit aamuun, iltapäivään ja iltaan.

Kirja syntyi ajanhallintavalmennuksien pohjalta. Tehokkaana ajan hallitsijana tunnettu Stranius järjesti ensimmäisen valmennuksen ystäviensä pyynnöstä 2015 ja sen jälkeen kyselyjä alkoi tulla säännöllisesti eri tahoilta.

Teos sopii erityisen hyvin itsenäistä tieto- ja asiantuntijatyötä tekeville.

Leo Stranius on toimitusjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hänet tunnetaan ekologisen elämäntavan puolestapuhujana. Stranius on hallintotieteiden maisteri ja hän on opiskellut yksityisten ja julkisten yhteisöiden johtamista. Aiemmin Leo Straniukselta on julkaistu elämäkerta Ekoistin muistelmat (2019).

Arvostelukappaleet:
arvostelukappaleet@intokustannus.fi

Haastattelupyynnöt:
riikka.kamppi@intokustannus.fi, 040 572 9733

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Emilia Kukkalan ”Kaiken jälkeen” Savonia-palkintoehdokkaana

”Kaiken jälkeen” on riemukas ja raivokas kertomus merkityksen etsimisestä sekä rakkaudesta rassausta kaipaaviin autoihin, lähtöihin ja totuuteen.

Emilia Kukkalan esikoisromaani Kaiken jälkeen on valittu Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi. Savonia-palkinto jaetaan vuosittain tunnustuspalkintona savolaiselle kirjailijalle kyseisenä vuonna julkaistusta merkittävästä kaunokirjallisesta teoksesta. Muut vuoden 2021 ehdokkaat ovat: Antti Heikkinen: Latu (WSOY), Martta Kaukonen: Terapiassa (WSOY), JP Koskinen: Haukansilmä (Like), Sirpa Kähkönen: Vihreä Sali (Otava) ja Maritta Lintunen: Boriksen lapset (WSOY).

Palkintoraadin perustelut: ”Kukkalan esikoisromaanissa etsitään omaa itseä, elämän merkitystä, totuutta menneestä, mutta eletään tässä hetkessä. Kukkalan teksti on virkistävän elävää, rosoista ja voimakasta, se luo komediaa ja tragediaa tässä ajassa. Kirjan henkilöt elävät Euroopan sykkeessä sekä keskellä korpea kaukana kaikesta. Kirjan päähenkilö on kirjallisuudessa uudenlainen naishahmo: traaginen antisankari.”

Emilia Kukkala on kirjailija ja toimittaja, joka tekee myös taidekritiikkiä. Esikoisromaanissaan hän etsii vastausta kysymykseen, mikä lopulta on tärkeää. Päähenkilön vimmainen ryntäily ympäri Eurooppaa rinnastuu ihmiskunnan hortoiluun ekokriisin todellisuudessa, kytö tien päälle yhteiskunnan öljyriippuvuuteen. Kukkalan kieli on poikkeuksellisen omaleimaista, tarkkanäköistä ja voimakasta, henkilöt ja miljööt kaunokirjallisuudessa vähemmän nähtyjä. Kukkalan esseitään on julkaistu muun muassa Nuoressa Voimassa ja Suomen arvostelijain liiton vuosikirjassa Kritiikin ääniä (2020). Hän on  myös toinen Luokkavallan vahtikoirat -tietokirjan (Into 2016) kirjoittajista ja on ollut mukana tekemässä Mureneva valtio -tietokirjaa (Kulttuurivihkot 2021).

Savonia-palkintoraatiin kuuluvat Varpu Puskala, Nina Pelli, Riitta Cederberg, Seppo Kononen, Auli Poutiainen, Lissu Rossi, Petri Tossavainen, Jussi Tuovinen ja Kari Turunen.

Palkinto jaetaan 9.12. ja sen suuruus on 12 000 euroa.

Haastattelupyynnöt:
emmi-julia.lepisto@intokustannus.fi/ 0409135292

Arvostelukappaleet:
arvostelukappaleet@intokustannus.fi

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Tänään 20 vuotta täyttävän Radio Suomipopin historia julkaistaan upeana juhlakirjakokonaisuutena

Radio Suomipop on ollut jo kahdenkymmenen vuoden ajan osana suomalaisten arkea ja juhlaa. Juhlavuoden kruunaa lokakuussa ilmestyvä uudenlainen kirjakokonaisuus.


Tänään 20 vuotta täyttävän Radio Suomipopin historia julkaistaan upeana juhlakirjakokonaisuutena.

Radio Suomipop on ollut jo kahdenkymmenen vuoden ajan osana suomalaisten arkea ja juhlaa. Juhlavuoden kruunaa lokakuussa ilmestyvä uudenlainen kirjakokonaisuus.

Into Kustannus julkaisee lokakuussa yhdessä Nelonen Media -radioiden kanssa Radio Suomipop – Suomalaisuuden soundtrack –juhlakirjakokonaisuuden. Kanavan monitahoista historiaa juhlistetaan printtiteoksella ja uudenlaisella audiotuotannolla, joka yhdistää äänikirjan ja kuunnelman omaksi formaatikseen. Juhlakirjakokonaisuuden kansi tulee olemaan odottamisen arvoinen helmi juhlavuodelle.

”Juhlakirjakokonaisuuden eri formaatit tulevat kukin omalta osaltaan syventymään kirjan kokemuksellisuutta: uudenlainen audiotuotanto lähtee kuuntelijan näkökulmasta liikkeelle yhdistäen muun muassa perinteisiä äänikirjan, kuunnelman ja podcastin ominaisuuksia toisiinsa. Painetusta kirjasta tulee taas visuaalisesti vaikuttava kokonaisuus, jonka luokse haluaa palata kerta toisensa jälkeen.” toteaa Innon äänikirjakustantaja Camilla Gabrielsson.

Radio Suomipop on kahdenkymmenen vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa populaarikulttuurikentässä. Kanavan persoonat – mm. Jaajo Linnonmaa, Anni Hautala, Juha Perälä ja Hovimuusikko Ilkka ovat nousseet radiotaivaalla aivan omaan galaksiinsa. Radio Suomipop on ollut vuosien saatossa myös mahdollistavana ponnahduslautana lukuisille kotimaisille artisteille. Esimerkiksi Lauri Tähkä ja Arttu Wiskari lähtivät lentoon juuri Suomipopin siivittäminä.

”Valitsin rautakapassa asiakkaalle tapetteja ja kuulin, kuinka Suomipopilta pärähti eetteriin Mökkitie. Sen jälkeen myivät tarvikkeita jo muut jätkät. Suomipopin musavelhot antoivat minulle ja biisilleni mahdollisuuden!” Näin kauniisti kertoo kanavan merkityksestä uralleen Arttu Wiskari. ”Olen maksanut velkaani Suomipopille tunnollisesti – sillä se olin minä, joka lahjoitti heille Hovimuusikon.”

Ja Lauri Tähkä jatkaa: ”Pakko myöntää – Tyttörukka oli hitti jo syntyessään, mutta Suomipop teki siitä megahitin!”

Painettu kirja sisältää reilusti paljastuksia ja runsaasti ennen julkaisemattomia valokuvia kanavan vieraista, risteilyistä, festareilta ja studion syövereistä. Kanavan vannoutuneiden fanien kohtaloilla on kirjassa oma, tärkeä roolinsa. Monet kuuntelijat ovat rytmittäneet koko elämänsä kanavan kanssa samaan tahtiin. Radio Suomipop – Suomalaisuuden soundtrack –juhlakirjan sisällöntuotannosta vastaa kirjailija Antto Terras.

”Juhlakirjakokonaisuuden myötä lukijat ja kuuntelijat pääsevät vieläkin lähemmäksi Suomen rakastetuimpien radioäänien elämää. Kirja antaa myös tekijöille mahdollisuuden kertoa myös ne hiemoimmat, mutta myös ne noloimmat hetket radiotaajuuksilla”, kertoo Radio Suomipop -radiokanavan ohjelmapäällikkö Sami Virtanen.

Lisätietoja:

Into Kustannus: Camilla Gabrielsson / 0456682223 / camilla.gabrielsson@intokustannus.fi

Nelonen Media: Sami Virtanen / 0505957024 / sami.virtanen@sanoma.com

Lue lisää kirjasta täältä.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Kirjailijablogi: Maria von Kügelgen: ”Ilman esikuvia ei välttämättä tule mieleen, että IT-alalle voi suuntautua myös myöhemmin”

Tämän viikon Innon kirjailijablogin vierailevana kynänä on Maria von Kügelgen, jolta on julkaistu yhdessä Vlada Laukkosen kanssa uutuuskirja Kaikki koodaa – Päivitä itsesi – Käytännön opas ajankohtaisiin digitaitoihin. Kaikki koodaa selittää helppotajuisesti ja runsaiden kuvien avulla pääpiirteet monesta IT-osaamiseen liittyvistä asiasta.

*

Suhtauduin nuorempana tietokoneisiin lähinnä epäluuloisesti. En muista, että lapsuudenkodissani olisi edes ollut tietokonetta. Joskus kavereiden luona näin satunnaisesti tietokoneella pelaamista.

Kuva: Klaus Welp

Lukion jälkeen menin opiskelemaan oikeustiedettä. Silloin tutustuin sähköpostiin, ohjelmina olivat elm ja pine. Aloin myös kirjoittaa esseitä tekstinkäsittelyohjelmistoilla. Ensimmäisen kerran kävin millään nettisivulla vasta yliopistosta valmistumiseni jälkeen. En olisi tuolloin uskonut, että tulen myöhemmin päätymään töihin ATK:n pariin.

Valmistuttuani toimin pitkään Verohallinnossa veroasiantuntijana. Työyhteisön nuorimpiin kuuluvana päädyin vähitellen epäviralliseksi ATK-tueksi. Kehittelin lisäksi töissä pieniä apuvälineitä työn helpottamiseksi, esimerkiksi Excelissä toimivia verolaskureita asiakaspalvelun avuksi ja wiki-pohjaista tiedonhallintaa. Yhä useammin tuli vastaan se, etten ymmärtänyt asioita tarpeeksi tai osannut tehdä sitä, mitä olisin halunnut.

Myöhemmin pääsin osallistumaan myös verotuksen tietojärjestelmien kehittämiseen. Ei minulla silloin ollut mitään muuta osaamista kuin verotusosaamista. Aika pian huomasin, että olisi hyvä varmaan ymmärtää jotain myös ohjelmistojen tekemisestä.

Ystävän kannustamana päädyin Helsingin yliopistoon opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä. Ei minulla ollut mitään urasuunnitelmaa tai tarkempaa ajatusta siitä, millaisiin töihin päätyisin opintojen jälkeen. En ollut varma edes siitä, tulenko suorittamaan tutkintoa valmiiksi vai en.

Muistan vieläkin sen opintojen alun turhautumisen, ahdistuksen ja kyyneleet, kun mikään ei tuntunut onnistuvan enkä mistään saanut kokonaiskuvaa siitä, mitä oikein oltiin tekemässä. Monta kertaa teki mieli luovuttaa.

Nämä muistot olivat mielessäni siinä vaiheessa, kun Vlada Laukkonen kyseli ihmisiä mukaan kirjoittamaan kirjaa IT-alan perusteista. Toivoin, että onnistuisimme kirjoittamaan kirjan, jonka avulla pystyisimme auttamaan muita samassa tilanteessa olevia. 

Meillä oli tavoitteena pitää teksti riittävän yleisellä tasolla, jotta yleiskuva ei hautautuisi yksityiskohtien alle. Halusimme kirjaan myös runsaasti visualisointeja, koska monet asiat hahmottuvat paljon helpommin kuvan avulla. Kun perusasian on ymmärtänyt, siihen on paljon helpompi alkaa lisätä tarkempia yksityiskohtia niin paljon kuin itse haluaa.

Kaikki koodaa

Meille oli Vladan kanssa alusta asti selvää, että kirjaan tulisi faktojen lisäksi myös tarinoita. Halusimme kertoa, että IT-alalle on mahdollista päätyä hyvin erilaisia reittejä ja monenlaisista taustoista. Ilman esikuvia ei välttämättä tule mieleen, että IT-alalle voi suuntautua myös myöhemmin kuin suoraan koulun penkiltä.

Kirjan kirjoittamisessa varmaan suurin haaste oli kokonaisuuden laajuus. Miten me ikinä osaisimme valita kirjaan järkevän kokonaisuuden asioita ja kirjoittaa niistä oikealla tarkkuustasolla? Ja koska mekään emme tiedä kaikesta kaikkea, miten me saamme hankittua sen osaamisen, että kirjoitamme valituista asioista jotain olennaista? Ja mielellään ilman suurempia virheitä.

Aiheen laajuus johti lopulta siihen, että kirjoitimme ihan älyttömän paljon enemmän tekstiä kuin mitä yhteen kirjaan kannattaa laittaa. Jos kaikki oltaisiin runnottu kirjaan, siitä olisi tullut varmaan tuhatsivuinen järkäle, jota kukaan ei olisi jaksanut lukea. Vaikka mielestämme olimme pysyneet aika yleisellä tasolla, piti suurin osa sisällöstä vielä karsia pois. Osin kokonaisia lukuja, osin iso osa jäljelle jäävien lukujen sisällöstä. Pääosin tämä karsinta oli ehdottomasti hyväksi kokonaisuuden kannalta. Silti on välillä sellainen olo, että ”kyllä tuostakin asiasta pitäisi kirjassa jotain olla.” Ja toisaalta, ”oliko tuo nyt niin tärkeä asia, että piti jättää kirjaan”. Moni muukin rajaus olisi varmasti ollut perusteltu.

Kuten yksi IT-alalla työskentelevä ystäväni totesi: ”Tää kirjan laajuus suhteessa pituuteen tekee kyl sen että kirjan jokaisen lauseen takana on joku ihan oikea ammattihaara jossa ihmiset tekee monta vuotta töitä ja puolien välimerkkien takana piilossa toinen mokoma joille ei nyt ollut vielä tilaa.”

Kun lopullinen teksti oli pääosin lyöty lukkoon, piti vielä miettiä kuvitus. Osin etsimme ideakuvia netistä, osin hahmottelimme niitä itse. Meillä oli onneksi ihana graafikko, joka onnistuneesti teki kirjaan selkiyttäviä kuvituksia jopa minun epämääräisten lyijykynäsyherrysteni perusteella. 

Lisäksi piti miettiä muitakin visuaalisia elementtejä. Koska niin monet asiat kirjassa liittyvät muihin siellä esitettyihin asioihin, oli tarpeen kertoa lukijalle, mistä asioista ylipäätään löytyy kirjasta lisätietoa, ja missä tuo tieto sijaitsee. Nettisivuille tuollainen sisäinen linkitys on helppo tehdä, mutta miten ihmeessä sen toteuttaa paperikirjaan? Ja vielä niin, että linkitys löytyy helposti, muttei haittaa lukemista. Mielestäni onnistuimme tässä lopulta aika hyvin.

Koko prosessiin meni alkuideoinnista painotuoreeseen kirjaan yli kaksi vuotta. Välissä koronakin hidasti kirjoittamista, kun yht’äkkiä lapset olivatkin koko ajan kotona, ja muiden hommien lisäksi piti jatkuvasti laittaa ruokaa, tyhjentää ja täyttää tiskikonetta ja vielä opettaa vastahakoiselle teinille elokuva-arvostelun kirjoittamista ja CV:n tekemistä Canvalla.

Nyt, kun kirja on vihdoin käsissä, jännittää ihan kauheasti se, millaisen vastaanoton se saa. Tällaiseen projektiin laittaa itsensä likoon niin paljon, että on vaikea olla ottamatta arvostelua henkilökohtaisesti. Positiivinen palaute tietysti lämmittää ihan valtavasti!

*

Lue lisää Kaikki koodaa -kirjasta täältä. Kirja on saatavilla myös e-kirjana. Löydät sen kaikista tunnetuista e- ja äänikirjapalveluista.

Jaa tämä: