Avainsana-arkisto: kirja

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Tulevaisuuden vasemmisto vapauttaa meidät suorittamisesta

Digitaalinen teknologia helpottaa poliittista aktivismia ja tuo tehokkuutta elämään samalla kuin tehokkuus uuvuttaa meidät. Vasemmistolaisen työväenliikkeen kannalta yksi tietoteknologisen murroksen polttavista ilmiöistä on alustatalouden synty ja uudet työn ja toimeentulon hankkimisen muodot. Innostus yrittäjyyteen liittyy usein haluun hallita omaa aikaa, mutta todellisuus on usein ajanhallinnan menetys.

Jukka Peltokosken ja Henrik Jaakkolan toimittama kirja kokoaa yhteen keskustelunavauksia, jotka rakentavat tulevaisuuden vasemmistoa.

Yli 200 vuoden ajan vasemmistoa ovat innoittaneet vapauden, solidaarisuuden ja tasa-arvon arvot ja niistä kertova tarina, joka on vienyt kohti parempaa maailmaa. Käänteinä tarinassa ovat olleet kamppailut työstä ja toimeentulosta mutta myös laajemmin yhteisöllisyydestä ja yhdenvertaisuudesta. 2020-luvulla kaiken ytimessä on ilmastokriisi. Tämä on viimeinen vuosikymmen, jolla on mahdollisuus saada päästöt pysähtymään ja laskemaan, jotta vältymme turvattomalta tulevaisuudelta, toteaa Li Andersson:

”Millään muulla poliittisella tavoitteella ei ole väliä, jos epäonnistumme ilmasto- ja ympäristöpolitiikassamme. Tulevien vuosien ja vuosikymmenten ajan tämän aiheen tuleekin olla jokaisen vakavasti otettavan poliittisen liikkeen keskiössä. On asetettava talousjärjestelmä ja kaikki inhimillinen toiminta maapallon kantokyvyn rajoihin.”

Kirjoittajina vasemmistolaisia poliitikkoja, itsenäisiä ajattelijoita ja aktivisteja

Kirjoittajat käsittelevät artikkeleissaan teemoja kuten hoiva, antirasismi, eriarvoisuus, työelämä, alustatalous, kaupunki ja työväenluokka. Kirjan kirjoittajat ovat Li Andersson, Mia Haglund, Toivo Haimi, Liban Sheikh, Pinja Vuorinen, Teppo Eskelinen, Anna Elomäki, Hanna-Kaisa Hoppania, Hanna Ylöstalo, Johanna Perkiö, Tero Toivanen, Minja Koskela, Laura Kolehmainen, Matias Nurminen, Jukka Peltokoski, Henrik Jaakkola ja Anna Kontula.

Kirjan tekstejä yhdistää näkemys siitä, että vasemmistoa tarvitaan yhteiskunnan muuttamiseksi ekologisesti ja sosiaalisesti kestäväksi. Valloittaakseen tulevaisuuden vasemmiston tulisi muun muassa valloittaa verkko sekä uutena julkisena tilana että yhteiskunnallisesti määrittyneenä teknologiana. Poliittista ohjelmaa kirja ei muotoile vaan antaa aineksia sen uudistamiseksi. Katse on Suomen yhteiskunnassa, mutta kamppailu tulevaisuudesta on maailmanlaajuinen.

Katoaako vasemmisto luokan mukana?

Anna Kontula kirjoittaa luokkayhteiskunnan roolista ympäristökatastrofin keskellä. Luokkakonflikti ja sen säätely parlamentarismin keinoin syntyivät, kun läntinen maailma siirtyi agraariyhteiskunnasta teolliseen aikaan. Ne ovat siis kiinteästi sidoksissa järjestelmään, joka perustuu kiihtyvään kulutuskulttuuriin ja fossiilisten luonnonvarojen käyttöön. Myös vasemmisto ideologiana, liikkeenä ja identiteettinä syntyi teolliseen yhteiskuntaan.

Yhteiskunnallisen liikkeen syntyminen edellyttää jaettuja tavoitteita, ja työväenliikkeessä ne rakentuivat luokkakonfliktin ympärille. Tänä päivänä useimmat suomalaiset osaavat lukea luokkatunnuksia ja määritellä jollakin tavoin oman luokka-asemansa. Kiinnostava ja paljon enteilevä muutos kuitenkin on, että verraten harva hahmottaa yhteiskuntaa luokkien kautta tai kokee luokan tärkeäksi osaksi identiteettiään.

Sosiologisessa mielessä luokat ovat edelleen olemassa ja selittävät erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Koska luokat eivät enää ole ihmisten identiteetin perusta, niille ei voi myöskään rakentaa poliittista liikettä samaan tapaan kuin vielä sata vuotta sitten.

”Kun siis työväenliikkeen kulta-ajan peruskonflikti koskee kasvavan vaurauden oikeudenmukaista jakoa, nyt pääkysymykseksi näyttää muodostuvan, miten oikeus kuluttamiseen jaetaan. Kyse on edelleen myös rikkaista ja köyhistä, ilman muuta, ja yhteiskunnallisesta vallasta. Sen sijaan on epäselvää, voidaanko enää puhua työväenliikkeestä tai luokkakonfliktista. Uskon, että juuri tämä yhteiskunnallisten kamppailujen ydinkysymyksen uudelleenmäärittely on muuttamassa politiikan osapuolet, säännöt, koko pelin. ”

Onko feminismi identiteettipolitiikkaa?

Kun vasemmistolaiseen luokka-analyysiin lisätään sukupuolen näkökulmaa ja tarkastellaan työmarkkinoiden segregaatiota, palkkaepätasa-arvo on yksi osoitus siitä, että miestapaisuutta pidetään edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa suuremmassa arvossa, kirjoittaa Minja Koskela.

Viimeistään korona-aika osoitti, että varhaiskasvatus on paitsi lapsen oikeus myös vanhempien työn tuottavuutta lisäävä tekijä. Silti varhaiskasvatuksen työntekijöiden yhteiskunnallinen panos nähdään pääasiassa kulueränä. Sairaanhoitajien työpanoksen merkitystä ei korona-aikana ole voinut kyseenalaistaa kukaan, mutta silti palkka laahaa työn vaativuuteen ja koulutukseen nähden. Lisäksi maahanmuuttajanaisten palkat ovat palkkavertailussa pienempiä kuin Suomessa syntyneiden suomalaisnaisten palkat.

Koskelan mukaan uusliberalistinen individualismi sivuuttaa yhteiskunnalliset rakenteet, eikä sen vuoksi voi toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden muutosvoimana.

”Kun Sipilän hallitus leikkasi köyhiltä, opiskelijoilta ja julkisen sektorin pienituloisilta naisilta ja samanaikaisesti rajasi perheenyhdistämistä ja pakolaisten oikeuksia, teki se politiikkaa, jonka subjekti oli keskituloinen valkoinen mies.”

Identiteetti on siis politiikassa läsnä myös silloin, kun sitä ei suoraan nimetä. Uusliberalistisen feminismin paradoksi on se, että feminismi – jonka päämääränä on toimia yhteiskunnan tasa-arvoistajana, keskittyy vain yksilötason muutoksiin. Siksi feminismin tulisi jatkossakin huomioida kollektiiviset identiteettikategoriat ja niiden risteymät.

Jukka Peltokoski on KSL-opintokeskuksen koulutustuottaja, tietokirjailija ja monessa mukana oleva yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Henrik Jaakkola on pitkän linjan kansalaisaktivisti ja Vasemmistoliiton poliittinen asiantuntija, joka on tutkinut puolueita sekä demokratiaa.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Odotettu opas: Fiksaa elämäsi – palkittu tiedekirjoittaja kokoaa yhteen tutkitusti toimivat itsehoitokeinot

Onko elämänhallinnan ohjeista vaikea saada otetta? Onko ohjeita liikaa ja tulviiko niitä joka paikasta? Mitä uskoa ja mitä välttää? Helen Thomsonin kirja tiivistää vihdoin yksiin kansiin kaiken, mitä ihminen tarvitsee elämänsä fiksaamiseen.

Kaiken kiteyttävä self-help-kirja, jota on kaivattu

Helen Thomsonin tuoreimpia tutkimustuloksia hyödyntävä teos Fiksaa elämäsi opastaa, kuinka jokainen meistä voi muuttaa elämäänsä yksinkertaisilla teoilla ja elää onnellisempaa, viisaampaa ja terveempää elämää. Se vastaa muun muassa kysymyksiin, kuinka luoda ja ylläpitää toimivia ihmissuhteita tai kuinka kasvattaa itseluottamusta – kuinka nukkua hyvin ja päästä eroon huonoista tavoista?

”Olen tietoinen siitä, että vakavasti otettavaan tieteelliseen näyttöön perustuvien tutkimusten soveltaminen käytäntöön ei varmastikaan ole helpoin tapa huoltaa omaa elämää kuntoon. On huomattavasti vaivattomampaa kysyä neuvoa ystävältä, kuunnella perimätietoa tai ehkä vain tehdä niin kuin äitikin on aina tehnyt. Mutta jos päättää valita helpoimman tien, on myös hyväksyttävä, että se saattaa olla silkkaa ajanhukkaa. Tiede todellakin on paras tapa ymmärtää, mikä tässä maailmassa toimii ja mikä ei. Jos tietoa ei ole testattu, se on yhtä sattumanvaraista kuin ne omakohtaiset tarinat.”

Tämän kirjan avulla yksilö voi oppia tuntemaan itseään syvällisemmin ja löytää uusia puolia niin itsestäsi kuin toisista ihmisistä. Kun itseään ymmärtää paremmin, oppii myös tunnistamaan vaikuttimet oman käytöksen takana. Harva arvaakaan, millaisia vinoumia ajatuksissamme voi olla.

Tutkittuun tietoon luottaminen säästää aikaa ja ehkäisee pettymyksiltä

Thomson myöntää heti kirjansa ensimmäisellä sivulla, ettei ole voinut sietää itsehoito-oppaita. Helen Thomson, kuten monet muut, ehti läpikäydä vuosikymmenten aikana lukuisia self-help -teoksia, jotka epäonnistuivat tarjoamaan toimivaa apua.

Vuonna 2019 Thomsonin kollega New Scientist -lehdestä julkaisi kirjan, jossa koottiin yhteen kovatasoisimman terveystutkimuksen pohjalta keskeisiä terveyskysymyksiä fysiologiasta ja tarjottiin käytännön ohjeita. Jäljelle jäi kuitenkin lukuisia kysymyksiä muista elämän osa-alueista, joihin moni kaipaa kohennusta. Vastaukset noihin kysymyksiin löytyvät pääosin (mutta eivät ainoastaan) aivoista: kysymykset käsittelevät ihmisten onnellisuutta, huonoja tapoja, ystävyyssuhteita, rakkauselämää, itseluottamusta ja kivuliaita muistoja. Ne ovat kysymyksiä, joihin Thompson vastaa tässä kirjassa.

Maailma on pullollaan itsehoito-oppaita, ja kukapa ei haluaisi löytää keinoja elämänlaadun parantamiseen. Mutta mikä ohjeista toimii oikeasti? Monet itsehoito-oppaat perustuvat yksittäisten ihmisten henkilökohtaisiin, subjektiivisiin vinkkeihin, kun taas tämä kirja auttaa lukijaa parantamaan elämänlaatuaan tieteen avulla. Onneksi kaikki on fiksattavissa – tämän kirjan tarjoaman tutkitun tiedon avulla.

Palkitun tiedekirjoittaja Helen Thomsonin kirja Fiksaa elämäsi nyt kaupoissa sekä useimmissa e- ja äänikirjapalveluissa. Kirjan on suomentanut Kirsimarja Tielinen ja äänikirjan lukee Satu Paavola.

Helen Thomson on palkittu brittiläinen terveystieteisiin perehtynyt toimittaja. Hänellä on neurotieteen tutkinto Bristolin yliopistosta. Hän on toiminut New Scientist -tiedelehden toimittajana ja konsulttina vuodesta 2007 lähtien ja kirjoittanut artikkeleja muillekin nimekkäille julkaisuille, kuten Naturelle, BBC:lle ja The Guardianille.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Mitä voimme oppia kylmän sodan päättymisestä välttääksemme nykyisen konfliktin leviämistä?

Kylmän sodan päättyminen sujui rauhanomaisesti, mutta päättäjät kokivat useita uhkaavia tilanteita, jotka olisivat saattaneet johtaa katastrofiin.

Kirjassa Kylmän sodan päätös: draamaa Helsingissä, Moskovassa ja Berliinissä diplomaatti Heikki Talvitie ja professori Pekka Visuri tarkastelevat tapahtumia1980-luvun puolivälistä 1990-luvun alkuvuosiin Suomen valtiojohdon näkökulmasta. Miten hyvin päättäjät olivat selvillä kansainvälisestä kehityksestä ja mitä päätöksistä seurasi? Suomen osalta erityisen tärkeää oli tarkkailla tapahtumia Moskovassa ja Keski-Euroopassa.

Kirjoittajat kuvaavat tapahtumia ja arvioivat niitä uusimman tutkimustiedon valossa sekä samalla kertovat, miltä asiat näyttivät henkilökohtaisesti koettuina. He ovat hyödyntäneet erityisesti ulkoministeriölle lähetettyjä raportteja ja äskettäin tutkimuskäyttöön avattua Mauno Koiviston arkistoa.

Talvitie ennusti jo 1990-luvulla venäläisen nationalismin nousua

Suurlähettiläs Heikki Talvitie toimi suurlähettiläänä Moskovassa vuosina 1988–1992, joten hän kykeni lähietäisyydeltä näkemään Neuvostoliiton hajoamisen ja Venäjän nousun. Näin hän arvioi tilannetta Moskovasta 3.10.1990 lähetetyssä raportissa ”Saksa on yhdistynyt. Minkälainen on tulevaisuuden suurvalta itärajallamme?” seuraavasti:

”Olin tänään 3.10. niin kuin useat kollegani, onnittelukäynnillä Saksan suurlähetystössä. Saksan yhdistyminen ja Berliinin uusi asema palauttavat todellisuuteen osaltamme vanhan kolmion Helsinki−Moskova−Berliini. Saksa tulee täyttämään Keski- ja Itä-Eurooppaan jäävää taloudellista ja poliittista tyhjiötä. Neuvostoliitto vetäytyy ja vetäytyessään muuntuu luoden rajoilleen ja sisälleen tyhjiöitä. Ei ole vielä arvioitavissa, minkälainen on tulevaisuuden suurvalta itärajallamme. Kommunistinen ideologia tulee kuitenkin menettämään johtavan asemansa myös itäisessä naapurissamme. Venäläinen nationalismi tulee pitkälti korvaamaan sen voimalatauksen, jonka ideologia on antanut Neuvostoliitolle.”

Saksa tasapainoili vastuun ja omien poliittisten lähitavoitteidensa välillä

Suomalaisten kannalta pahin uhkakuva oli Neuvostoliiton ajautuminen samanlaiseen sisällissotaan, joka parhaillaan riehui Jugoslaviassa. Pekka Visuri seurasi erityisesti Saksan yhdistymiseen johtaneita tapahtumia sekä vallanvaihdoksia itäblokin maissa ja on tutkinut Suomen valtiojohdon päätöksentekoa. Suomen Bonnin-suurlähettiläs Kai Helenius raportoi tilanteesta 22.1.1991:

”Liittohallitus tasapainoilee Baltian maiden suuntaan tuntemansa vastuun ja omien poliittisten lähitavoitteidensa välillä. – – Gorbatshov vakuutti puhelimitse Kohlille, ettei linja muutu. Liittokanslerinvirasto arvioi kuitenkin konservatiivien, KGB:n ja armeijan, lisäävän valtaansa. – – Saksan Neuvostoliiton-politiikan tunnettuja lähitavoitteita ovat 2 + 4 -sopimuksen ja yleissopimuksen ratifioinnin toteutuminen ja neuvostovoimien siirtyminen pois Saksan alueelta. Kaukotavoitteita ovat Neuvostoliiton reformiprosessin tukeminen, hyvien, erityisesti taloussuhteiden luominen Neuvostoliittoon, mikä antaa Saksan teollisuudelle mahdollisuuden aikanaan hyödyntää Neuvostoliiton raaka-ainevaroja, sekä yhteisen eurooppalaisen talon rakentaminen.”

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kylmän sodan aikana oli menestystarina

Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton sopimusta keskikantaman ydinaseiden poistamisesta vuodelta 1987 on pidetty ratkaisevana askeleena kylmän sodan päättämiseen johtaneille toimille. Suomi onnistui sodan jälkeen verraten nopeasti vakiinnuttamaan asemansa itsenäisenä valtiona, ja sen puolueettomuuspolitikka sai vähitellen yhä enemmän tunnustusta. Lopulta 1990-luvun puolivälissä voitiin määritellä, että ”Suomi on yhteiskunnaltaan ja taloudeltaan vakaa Pohjoismaa ja Euroopan unionin jäsenmaa, joka ei kuulu sotilasliittoon ja jolla on hyvät suhteet kaikkien naapurimaidensa kanssa”.

Voidaanko koetun kylmän sodan ajalta saada oppia, jonka avulla uusi konfliktitilanne olisi mahdollista hallita niin, ettei se johtaisi laajaan aseelliseen selkkaukseen? Presidentti Koivisto saneli mietteitään ulkopolitiikasta muistioon 24.1.1991:

”Yleisesti tilanne Neuvostoliitossa on menossa huonoon suuntaan. Jeltsin ei ole mikään vaihtoehto. Konservatiivinen linja voimistuu. Taloudellinen tilanne vaikeutuu. – – Kysymys on siitä, mikä Suomea pitää kasassa, kun vaikeuksia kokenut sukupolvi ohenee ja tilalle tulevat sukupolvet, jotka eivät ole kokeneet sotaa eivätkä oikeastaan mitään vaikeuksia. Kysymys on siitä, mikä on yleinen linjamme. Sen on pidettävä myös tulevaisuudessa, myös silloin kun paineet kasvavat.”

Pekka Visuri (s. 1942) on professori, valtiotieteen tohtori ja eversti. 1990-luvulta alkaen hän toimi tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa ja EU-hankkeissa Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa hoitaen samalla dosentuuria Maanpuolustuskorkeakoulussa. Tietokirjailijana Visuri on julkaissut lukuisia teoksia, joista tuoreimmat ovat Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939–1940 (yhdessä Eino Murtorinteen kanssa, Docendo, 2019) sekä Mannerheim ja Heinrichs – marsalkka ja hänen kenraalinsa (Docendo, 2020).

Heikki Talvitie (s. 1939) on toiminut suurlähettiläänä Belgradissa, Moskovassa ja Tukholmassa. Hän on ollut edistämässä rauhanneuvotteluja Armenian ja Azerbaidzhanin välillä ja toiminut EU:n erityisedustajana Etelä-Kaukasiassa. Talvitie on julkaissut mm. teokset Venäjä, Venäjä, Venäjä sekä Suomi, konjunktuurien vanki (2020).

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Keinoja hyvinvoinnin jakamiseen tasaisemmin kaikille suomalaisille kirjassa Eriarvoisuuden tila Suomessa 2022

Kirjassa 12 tutkijaa valottaa eriarvoisuuden taustalla olevia rakenteita ja esittävät poliittisia ratkaisuja oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi.

Eriarvoisuuden tila Suomessa 2022 tekee näkyväksi suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistavia rakenteita. Kirjan on toimittanut Kalevi Sorsa -säätiön hankevastaava Anna Rajavuori.

Suomalaiset ovat keskimäärin tyytyväisempiä elämäänsä, mutta esimerkiksi vauraus on lisääntynyt epätasaisesti. Ylimmän yhden prosentin varallisuus Suomessa jopa viisinkertaistui vuosina 1987–2019, kun taas alimmassa 90 prosentissa kasvu oli vähäistä. Suomalainen verojärjestelmä on lisännyt vaurauden kasaantumista ylimmille tuloluokille vuoden 1993 verouudistuksen jälkeen.

Verotuksen keinoin olisi mahdollista hillitä tulo- ja varallisuuserojen kasvua. VTT:n erikoistutkija Marja Riihelä ja taloustieteen emeritusprofessori Matti Tuomala tarkastelevat tulo- ja varallisuuserojen kehitystä eriytetyn verojärjestelmän aikana ja ehdottavat yhtenäiseen tuloverotukseen siirtymistä. Silloin progressiivisen tuloveron kohteena olisivat kaikki tulot eli sekä ansio- että pääomatulot.

Pääomatulojen verotuksen ja varallisuusverotuksen epäkohtien korjaaminen lisäisi yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja parantaisi samalla tuottavuutta sekä tuotannolliseen toimintaan investoimisen taloudellisia kannustimia. Se vähentäisi myös haitallista verosuunnittelua, Riihelä ja Tuomala tiivistävät.

Hyvinvointipalvelujen saatavuus on turvattava

Kirjoittajat käsittelevät verotuksen lisäksi köyhyyttä vauraassa maassa, suurituloisuuden yhteyttä puoluekannatukseen, koetun hyvinvoinnin muutoksia ja väestöryhmittäisiä eroja sekä koulutusalojen sukupuolisegregaatiota yhteiskunnallisen kerrostuneisuuden näkökulmasta.

Riihelä ja Tuomala tarkastelevat myös suomalaista köyhyyttä globalisaatiokehityksen aikakaudella. Vaikka köyhyysasteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia, erityisen ongelmalliseksi on muodostunut köyhyyden pitkittyminen, jonka vaikutukset etenkin lapsiin ovat haitallisia. Köyhyyden torjumisessa Riihelä ja Tuomala korostavat kohdennetun sosiaaliturvan lisäksi hyvinvointipalvelujen saatavuutta.

 

Universaaleilla ohjelmilla voidaan välttää tulosidonnaisen sosiaaliturvan ongelmia, kuten sosiaalista häpeää ja etujen vähäistä käyttöä. Julkisesti tarjottu peruskoulutus, perusterveydenhoito, lasten ja vanhusten hoito ja muut sosiaalipalvelut ovat ei-rahamääräistä ‘perustuloa’, joiden tulee olla kaikkien saatavilla, Riihelä ja Tuomala toteavat.

 

Tutkijoiden Niko Eskelisen, Diakonia-ammattikorkeakoulun erityisasiantuntija Sakari Kainulaisen, väitöskirjatutkija Pietari Kujalan ja sosiologian professori Mikko Niemelän mukaan etuusjärjestelmän tulisi olla mahdollisimman selkeä, jotta se luo ihmisille mahdollisuuden rakentaa itselleen toimiva ja ennakoitava arki.

 

Perhetausta vaikuttaa omalle sukupuolelle tyypillisen ammatin valintaan

 

Sosiologian yliopistonlehtori Irene Prix, THL:n erikoistutkija Outi Sirniö ja sosiologian apulaisprofessori Elina Kilpi-Jakonen tarkastelevat sukupuolisegregaatiota koulutuksessa laajemmasta yhteiskunnallisen eriarvoisuuden näkökulmasta ottamalla huomioon sosioekonomisen perhetaustan opintovalintojen taustalla.

 

Sukupuolisegregaation purkamiseksi on tuettava ihmisten pragmaattisia motiiveja ja mahdollisuuksia opiskella ja työskennellä omalle sukupuolelle epätyypillisillä aloilla. Lisäksi segregaatioon voidaan vaikuttaa parantamalla naisvaltaisten ja yhteiskunnallisesti tärkeiden alojen työoloja ja palkkausta.

Miesten osuuden kasvattaminen hoiva-alalla aikuisten alanvaihtoa helpottamalla vaikuttaisi välillisesti myös kulttuurisiin käsityksiin alasta, mikä vuorostaan vaikuttaisi nuorten alavalintoihin, Prix, Sirniö ja Kilpi-Jakonen toteavat.

Kirjaan ovat kirjoittaneet myös THL:n tutkimuspäällikkö Timo M. Kauppinen, yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass ja viestinnän professori Anu Kantola.

Eriarvoisuuden tila Suomessa 2022 on osa Kalevi Sorsa -säätiön viisivuotista eriarvoisuuden vähentämisen hanketta (2019–2023).

Kirjan julkaisutilaisuuden livelähetys

 

 

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Matti Mörttinen kirjoitti nyt naisista – ja löysi monet tasa-arvotyön sudenkuopat

Ensimmäiset pureutuu tasa-arvoistumisen edistysaskeliin ja myös sen yllättäviin viimeaikaisiin takaiskuihin. Eri alojen naiset, kuten Anneli Jäätteenmäki, Erja Lyytinen ja presidentti Tarja Halonen kertovat, millaista on ollut nousta ensimmäisenä asemiin, joissa aiemmin on ollut vain miehiä.

Kuka olisi uskonut 20 vuotta sitten, että kohta enemmistö papeista ja sähkökitaran ostajista on naisia? Naiset ovat ottaneet paljon kiinni miehiä politiikan, kirkon ja kulttuurin saroilla, mutta siellä, missä suurimmat rahat liikkuvat, käyttävät valtaa edelleen miehet.

Kirjassa puhuvat ensimmäiset: entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki, Turun piispa Mari Leppänen, ylikapellimestari Susanna Mälkki, entinen korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo, blueskitaristi Erja Lyytinen, EU-parlamentin pääjohtaja Leena Maria Linnus, EK:n hallituksen puheenjohtaja Jaana Tuominen, entinen pelastusjohtaja Piia Vähäsalo, Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Reetta Meriläinen, presidentti Tarja Halonen ja Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola.

”Avain tasa-arvon tavoitteluun löytyy neutraaliuskysymyksestä. Siitä, että naista ei pystytä näkemään samalla tavalla neutraalisti kuin miestä – usein vain siksi, ettei ole totuttu näkemään naisia jollain paikalla. ”

– Susanna Mälkki

Haastattelujen ohella Matti Mörttinen nostaa esiin satoja yksittäisiä uranuurtajanaisia historiasta: Jo 1500-luvulla on nainen toiminut nimismiehenä – ja rakennusmestarina 1800-luvulla. Silti yhä on monta tehtävää, joihin on kelvannut vain miehiä.

Lasikattoja murtaneet naiset ovat auttaneet tasaamaan sukupuolijakaumaa johtavilla paikoilla

Kaikkiin elämän osa- alueisiin, kuten töihin, harrastuksiin ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, liittyy vallankäyttöä. Valtaa voidaan käyttää väärin, ja yksi väärinkäytön muoto on häirintä eri muodoissaan. Niin kauan kuin valta keskittyy yhdelle sukupuolelle, se ”helpottaa” toisen sukupuolen häirintään ja alistamiseen perustuvaa vallankäyttöä. Yksi selvä esimerkki tällaisesta on urheilussa esiintyneet väärinkäytökset. Naisten ilmestyminen johtaviin asemiin on muuttanut koko kulttuuria ja tehnyt epäkohtiin puuttumisen helpommaksi.

”Ei ole enää rajoja ja stereotypia-ajattelua. Kaikilla on oikeus tehdä omaa työtään joutumatta liikaa arvostelun kohteeksi – olit sitten puvussa tai minihameessa.”

– Erja Lyytinen

Tasa-arvo ei kehity lineaarisesti, välillä tulee takapakkia

Naiset saivat arvostusta 1800-luvun lopulla, kun Suomesta tehtiin Suomea, mutta maailmansotien välinen aika oli kummallisen hidasta ja välillä suorastaan takaperoista. Nykyaika puolestaan on visualisoinut ja tunteellistanut kaiken yhteiskunnallisen keskustelun. Polarisoituminen näkyy myös sukupuolten välisestä tasaveroisuudesta puhuttaessa. Naiset olivat ennen hellan ja nyrkin välissä – mutta nyt härskin häirinnän ja somevihapuheen välissä?

Politiikassa yksi erikoisuus on, että eläkeiässä naiset keskittyvät ilmeisesti lapsenlapsiin ym. mutta miehet haalivat edelleen itselleen luottamustehtäviä ja haluavat jatkaa politiikassa pitkään. Tämä oli asia, joka sai Anneli Jäätteenmäen palaamaan politiikkaan.

”Huomasin, että eläkkeellä olevia naisia on politiikassa, niin kunnissa kuin muutenkin, paljon vähemmän kuin miehiä.”

Ensimmäisyys on ollut monelle tienraivaajanaiselle myös taakka

Ensimmäisistä on tehty innolla juttuja mediaan. Heitä on haastateltu erityisesti siitä, millaista on olla nainen miehisessä maailmassa. Ikävä puoli on, että tällaisella huomiolla ihminen supistetaan hänen sukupuoleensa, joka on kuitenkin vain yksi osa hänen psyko-fyysis-sosiaalista kokonaisuuttaan.

Tämäkin kirja jatkaa sukupuolen korostamista. Mutta se myös pyrkii laajentamaan näkökulmaa yhteiskunnan eri elämänalojen rakenteisiin, esimerkiksi siihen, mikä on johtanut eri tapauksissa lasikaton murtumiseen tai mitkä seikat ovat vastaavasti viivästyttäneet läpimurtoja.

Mörttiseltä on aiemmin ilmestynyt elämäkertoja miehistä, mutta nyt oli korkea aika kirjoittaa naisista. Elämäkertoja julkaistaan edelleen enimmäkseen miehistä. Elävistä ja kuolleista.

Pohjimmiltaan tavoittelen kirjassani neutraaliutta. Samalla tavalla kuin kielenkäyttö muuttuu sukupuolineutraaliksi nimikkeissä, kuten että puhutaan virkahenkilöstä virkamiehen sijasta, meidän pitää tavoitella sitä laajemminkin. Ettei ihminen ole esimerkiksi naiskapellimestari vaan kapellimestari, joka on sukupuoleltaan nainen, mies tai muunsukupuolinen.” 

Elämme kuitenkin vielä ajassa, jossa huomionarvoista on se, että mies kirjoittaa naisista kirjan. Presidentti Tarja Halonen totesi Mörttiselle kirjan suunnitteluvaiheessa, että miehen näkökulmakin tarvitaan. Ja vaikka se voi olla ”uuden miehen” feministinen näkökulma, se on miehen silmin nähty kuva naisista.

Matti Mörttinen ja Anneli Jäätteenmäki esiintyvät Helsingin kirjamessuilla lauantaina 29.10. klo 18.30. Suomenlinna-lavalla.

Matti Mörttinen (synt. 1958) on kokenut ja palkittu toimittaja sekä usean kiitosta keränneen elämäkertakirjan kirjoittaja. Tällä hetkellä hän toimii vapaana kirjoittajana tehden mm. kolumneja Yleisradiolle. Vuonna 2020 Mörttinen toimi Sitrassa neuvonantajana ja teki raportin Suomen koronapäätöksenteosta. Hänen edellinen tietokirjansa Shlomo Zabludowicz ilmestyi 2021. Yhdessä Lauri Nurmen kanssa Mörttinen on kirjoittanut elämäkerrat Sauli Niinistöstä (2018) ja Antti Rinteestä (2019).

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Meri-karhu tutustuu jouluun erilaisissa perheissä Mira Malliuksen uudessa lastenkirjassa

Valloittava ja värikylläinen kirja Meri-karhun joulu kutsuu mukaan taianomaiselle matkalle joulun ihmemaahan ja tutustuttaa erilaisiin tapoihin viettää joulua. Kirjamessuilla lapset pääsevät askartelemaan karhukortteja.

Ryks, räks ja hirmuinen tömähdys! Meri-karhu havahtuu kesken talviunien outoon meteliin, kun Joulupukki törmää hänen kotipesäänsä. Tohakassa hangelle unohtuu paketti, joka on osoitettu pienelle Kainolle. Lahja on vietävä omistajalleen, mutta missä Kaino asuu? Alkaa seikkailu, jonka aikana Meri ja hänen ystävänsä Frank-flamingo tutustuvat joulun taikaan erilaisissa perheissä.

”Minä pidän joulusta. On jotenkin lämmin olo täällä sisällä, vaikka ulkona on kylmä, Meri huokaa ja silittelee rintaansa.”

Kirjailija Mira Mallius rakastaa eläimiä ja varsinkin karhuja. Siitä syntyi Meri-karhu lastenkirjasarja, joka sopii erinomaisesti esimerkiksi lukemista opettelevalle lapselle. Meri-karhun suuri suku ilmestyi vuonna 2020.

”Meri-karhun suuri suku -kirja on jo ulkopuolelta nätti kuin mikä ja sisällä kuvitukset ovat toinen toistaan kauniimpia ja suloisempia.”
Helsingin Sanomat, 14.12.2020

Joulu on kirjailijalle ihanaa aikaa ja se huokuu kirjan ihanista kuvituksista.

”Olen aina rakastanut joulun tunnelmaa, lapsuuteni perinteitä ja nykyään oman perheeni perinteitä. Parasta on se, että joulu saa olla tekijänsä näköinen ja oloinen. Minulle tärkeintä on yhdessäolo, hyvä ruoka ja kaunis kattaus. Ja ehdottomasti joulusauna.”

Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 30.10. klo 13.30. -14.00. (Toukola) lapset pääsevät askartelemaan Meri-karhu joulukortteja Mira Malliuksen kanssa.

Botnia-palkittu kuvittaja ja muotoilija Mira Mallius (s. 1981) rakastaa eläimiä, erityisesti karhuja. Malliuksen hauskat eläinhahmot ihastuttavat myös korteissa, kalentereissa ja Brontosaurus Beppe -kirjoissa.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Reijo Rautajoen koskettava ja ajankohtainen tositarina inkeriläisten kohtalosta sekä pakkopalautusten jatkuvasta pelosta sodanjälkeisessä Suomessa

”Älä avaa ovea kenellekään vieraalle. Siellä voi olla miehiä, jotka vievät äidin pois.” Äitini kuului niihin, joita venäläisten hallitsema valvontakomissio etsi sodan jälkeen. Natsiarmeijan palveluksessa olleena hän sai neuvostohallinnon silmissä sotarikollisen leiman otsaansa. Pakkopalautus Neuvostoliittoon oli hänen suurin pelkonsa koko loppuelämän ajan.

Tsaarin Venäjältä natsien sihteeriksi ja äidiksi sodanjälkeiseen Suomeen

Inkeriläisten palautus Neuvostoliittoon 1944–1945 merkitsi jatkoa sille hitaalle kansanmurhalle, jota Stalinin hallinto harjoitti inkeriläisiä kohtaan neljännesvuosisadan ajan. Palautus oli petos, johon syyllistyivät sekä Neuvostoliitto että Suomen valtiojohto. Rautajoen historiateos on läpileikkaus Neuvostoliiton synkimpien vuosien vaikutuksista inkeriläisten elämänmenoon. Kirja Inkeriläinen äitini on taitavasti rakennettu kokonaisuus, joka laajentaa yksilön näkökulman koskemaan laajasti koko inkeriläisyyttä. Siinä toistuvat samat surulliset vaiheet, joita näemme tämänkin päivän maailmassa: vaino, sota, nälkä, karkotukset.

”Elsalla ei ollut valmiita keinoja kanavoida tai käsitellä pelkoa. Hän näki läheltä, miten vihollinen toimii, oli se venäläinen, saksalainen tai suomalainen. Suomeen tultuaan terapiaa ei ollut tarjolla. Oli luontevaa, että hän tapasi muita vainojen ahdistamia maanmiehiään. Hänen tukiverkkonsa olivat perhe ja laaja lähisuku. Vain läheisten kanssa hän saattoi puhua asioista.”

Filosofian tohtori Reijo Rautajoki kuvaa kirjassa äitinsä seikkailunomaisen tarinan, jossa Tsaarin Venäjällä syntyneestä tytöstä tuli ensin opettaja neuvostokouluun. Saksan miehitysaikana äiti ajautui natsien sihteeriksi ja sodan jälkeen lopulta opettajaksi Takahuhdin kansakouluun Tampereelle. Äidin elämäntarina on henkeäsalpaava matka, joka saa lukijan pohtimaan suhdettaan rauhaan, pysyvyyteen ja turvaan.

Inkerinsuomaisten kohtalo on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan

Inkerinsuomalaisia asui Leningradin ympäristössä ennen toista maailmansotaa 150 000 henkeä. Heistä lähes puolet vangittiin, karkotettiin tai teloitettiin Stalinin 25 vuotta kestäneen valtakauden aikana. Hidas kansanmurha kuihdutti lopulta koko inkerinsuomalaisen yhteisön. Rautajoki kutsuukin kirjassaan Neuvostoliittoa ”valheen valtakunnaksi”.

“Neuvostoliitto ei tyytynyt siihen, että valtaosa inkeriläisistä palasi takaisin. Loputkin haluttiin palauttaa entiseen kotimaahansa. Inkeriläisten jahti jatkui vielä vuosia sen jälkeen, kun valvontakomissio oli poistunut maasta Pariisin rauhansopimuksen perusteella vuonna 1947. Neuvostoliiton suurlähetystö Helsingissä peri komission tehtävät ja jatkoi Suomen hallituksen painostamista tänne jääneiden inkeriläisten palauttamiseksi 1950-luvun puoliväliin asti.”

Kirjan erityisen ajankohtaiseksi tekee Ukrainan sota: Nykyinen Putinin Venäjä toteuttaa politiikassaan Stalinin menetelmiä astetta hienostuneemmin. Valtion kanavat syöttävät kansalaisille uskomattomia valheita. Ihmisiä vangitaan tekaistuilla syytteillä. Kaava on sama kuin Stalinilla: ihmishengellä ei ole arvoa, mikä näkyy Ukrainan silmittömässä tuhoamisessa, sanoo Reijo Rautajoki.

Äänikirjan lukee Jukka Pitkänen.

Reijo Rautajoki (s. 1946) on filosofian tohtori ja tietokirjailija, joka on tehnyt inkerinsuomalaisuudesta väitöskirjan. Rautajoki on suosittu luennoitsija ja aktiivisesti mukana nostamassa inkeriläisyyttä uudelleen ihmisten tietoisuuteen.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Subutex-ilmiötä kuvaava kirja sukeltaa syvälle huumeaallon ylipyyhkäisemään Raaheen, jossa huumeet ovat vieneet kokonaisia perheitä

Subutex- kaupungin kasvatit on läheltä kuvattu tositarina Raahen pojista, joiden perheissä Subutex-riippuvuus siirtyi vuosituhannen vaihteessa veljeltä toiselle. Kirja kuvaa valokuvin ja kertomusten kautta Suomessa eniten huumekuolemia aiheuttavan buprenorfinin käyttäjien kaunistelematonta arkea.

Kirjassa Subutex-kaupungin kasvatit kerrotaan niin sanotun toisen, 1990-luvulla alkaneen huumeaallon lapsista. Tuona vuosikymmenenä huumeet levisivät kaupungeista maakuntiin. Kirjailija Laura Juntunen kuvaa esikoiskirjassaan tätä Raahessa tapahtunutta ainutlaatuista painajaista, jota kaupungissa todistettiin huumeaallon seurauksena. Kun Subutex vyöryi kaupungin yli kuin hyökyaalto, vei se mukanaan kokonaisia perheitä. Jäljelle jäi pahimmillaan vanhempia, jotka joutuivat hautamaan kaikki lapsensa buprenorfinin takia. Tänään huumeiden käyttö ja kokeilut ovat koko Suomessa huomattavasti korkeammalla tasolla kuin 1990-luvulla, ja Subutex-ilmiö on laajalle levinnyt ongelma. Toimittajana työskennellyt Juntunen on myös valokuvannut kirjaansa niin sanottuja Raahen poikia, joiden elämää varjostaa huumeiden päivittäinen käyttö.


Huumekuolemien ehkäisyssä on kyse yhteiskunnallisista arvovalinnoista

”Jokainen kuolema on yhtä numeroa laajamittaisempi tragedia. Jokaisella käyttäjällä on myös omaisia, joita läheisen riippuvuus koskettaa. Heillä on vanhempia, sisaruksia, ystäviä ja lapsia. Suomen päihdehistoriassa Raahe on lopulta ollut vain pisara meressä. Mutta Henkalle, minulle ja muille ystäväporukkamme jäsenille se on ollut ratkaisevan tärkeä. Se on ollut meille koko elämä.”

Keskimäärin huumeisiin kuollaan Suomessa noin 33-vuotiaana, yksin ja nukkuessa. Huumemyrkytyskuolemissa nuorten osuus on Suomessa kasvussa, joka on kansainvälisestikin tarkasteltuna poikkeuksellista. Juntunen kertoo kirjassaan, että muualla Euroopassa huumeisiin kuollaan huomattavasti vanhempana, keskimäärin 40-vuotiaana. Huumekuolemia voitaisiin kuitenkin ehkäistä: Juntunen peräänkuuluttaakin kirjassaan huumeita jo ongelmallisesti käyttäville matalan kynnyksen palveluita sekä nopeaa ja vaivatonta hoitoon pääsyä. Kyse on yhteiskunnallisista arvovalinnoista ja poliittisista päätöksistä, sanoo Juntunen.

Ongelmat tai huumeet eivät katoa vaikenemalla

”En mää olis tässä, jos haluaisin käyttää huumeita. Jos haluaisin käyttää, käyttäisin. En mää silloin hakis apua kerta toisensa jälkeen. Lopettaminen ei vaan ole niin helppoa.”

Subutex-kaupungin kasvatit on koskettava kertomus varjoyhteiskunnasta, jolle moni haluaa kääntää selkänsä. Millaisena toivo Subutex-riippuvaiselle näyttäytyy ja onko sitä näköpiirissä? Miten kuolemaan suhtautuminen muuttuu, kun kuolema on tavallaan läsnä joka päivä Raahen poikien elämässä? Mitä omaiset voivat tehdä, kun läheinen tuhoaa itseään? Laura Juntusen valokuvitettu teos konkretisoi yhteiskunnallisen tuen riittämättömyyden ja toivottomuuden seuraukset kaupungissa, jonka yli huumeiden hyökyaalto on pyyhkäissyt. Teos tarjoaa lukijalleen matkan maamme varjoiselle puolelle, jossa elämän arvo mitataan joskus grammoissa.

Laura Juntunen (s. 1991) on raahelaislähtöinen vapaa toimittaja, joka on erikoistunut yhteiskunnallisiin teemoihin ja rakenteellisiin ongelmiin. Juntusen töitä on julkaistu useissa medioissa. Subutex-kaupungin kasvatit on hänen esikoisteoksensa, jota tehdessään hän kulki pohjoissuomalaisten päihteiden käyttäjien mukana yli kahden vuoden ajan.

  Äänikirjan lukee Arttu Kurttila.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Näin suomalaisten elämänlaatu ja tyytyväisyys ovat parantuneet 50 vuodessa

Elämme muuttuvassa maailmassa, mutta miten suomalaiset voivat tänään verrattuna 1970-lukuun? Erik Allardtin hyvinvointimallin avulla tutkijat selvittivät, miten aineellinen hyvinvointi, yhteisyyssuhteet sekä itsensä toteuttaminen ovat kehittyneet.

Suomalalaisten hyvinvoinnin muutoksia pitkällä aikavälillä kuvataan tavallisesti tilastojen avulla ja historiantutkimuksen keinoin. Hyvinvointitutkimuksen omat keinot ovat harvemmin olleet käytössä pitkän ajan tarkasteluissa, kuten tässä tutkimuksessa. Akateemikko Erik Allardtin tutkimuksen ”Hyvinvoinnin ulottuvuuksia” (1976, aineistot 1972) toisto vuosina 2017 ja 2019 kerätyillä aineistoilla antaa kuvan siitä, mikä suomalaisten hyvinvoinnissa on muuttunut ja mikä pysynyt ennallaan.

Allardtin kuulu kolmijako ”having-loving-being” osoittautui edelleen käyttökelpoiseksi

Tutkimus myös testaa ”Allardt-hyvinvoinnin” kolmen hyvinvointiulottuvuuden (having, loving, being) toimivuutta puoli vuosisataa kolmijaon kehittämisen jälkeen. Aineellinen hyvinvointi, yhteisyyssuhteet sekä itsensä toteuttaminen ovat tarkastelussa rinnakkain tavalla, johon esimerkiksi tilastosarjoja tutkimalla ei päästä. Allardt-hyvinvointi syntyi aikanaan täydentämään ja haastamaan niin sanottua resurssipohjaista hyvinvointikäsitystä, jossa pääroolissa ovat ihmisten käytössä olevat voimavarat ja niiden jakautuminen. Allardtin käsitteistö osoittautui edelleen käyttökelpoiseksi.

Lähes 50 vuoden väli tutkimusaineistojen keruussa tuotti ongelmia. Vuonna 1972 tutkimus tehtiin henkilökohtaisin haastatteluin, vuonna 2017 vastaajat itse täyttivät kyselylomakkeen. Tulosten varmistamiseksi vuonna 2019 tehtiin henkilökohtaisiin haastatteluihin perustuva muutamiin kysymyksiin perustuva tutkimus. Näitä kolmea aineistoa vertaamalla voitiin osoittaa, että aineistonkeräysmenetelmä vaikuttaa tuloksiin, joten päätelmiin on syytä suhtautua varovaisesti.

Suomalaiset ovat tyytyväisempiä yhteiskuntaan

Tulosten ensimmäinen osa koski hyvinvoinnin muutossuuntia ja tulokset viittaavat siihen, että elintaso on noussut (having –ulottuvuus). Yhteisyyssuhteissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia (loving-ulottuvuus) ja Itsensä toteuttaminen on kohentunut (being-ulottuvuus). Hyvinvointi on siis lisääntynyt (Allardt –hyvinvoinnin tarkoittamassa mielessä)

Tutkimuksessa selvitettiin myös koettua hyvinvointia ja elämäntyytyväisyyttä, jotka ovat tulleet aikaisempaa vahvemmin esille vuoden 2000 jälkeisessä hyvinvointitutkimuksessa. Tuloksista voitiin havaita, että koettu elämänlaatu ja elämäntyytyväisyys ovat parantuneet. Tyytymättömyys yhteiskuntaan on vähentynyt.

Muutosten rinnalla myös muuttumattomuutta: ulottuvuuksien yhteydet ja väestöryhmäerot

Tutkimuksen muissa osissa selvitettiin hyvinvoinnin rakenteita ja niiden mahdollisia muutoksia: miltä näyttivät hyvinvoinnin ulottuvuuksien yhteydet ja miltä hyvinvoinnin väestöryhmäerot? Todettiin, että hyvinvoinnin rakenteissa on paljon pysyvyyttä. Hyvinvoinnin kiinnittymisessä sosiaalisiin jakoihin on pysyvyyttä mutta myös muutoksia.

”Vuonna 1972 alle 25-vuotiaat olivat tyytyväisempiä elämäänsä kuin vanhemmat, mutta vuonna 2017 tyytyväisimpiä olivat yli 50-vuotiaat.”

Olivatko esimerkiksi 1970-luvun nuoret tyytyväisiä ja ovat säilyttäneet tyytyväisyyden myös ”vanhoilla päivillään” vai onko kysymys siitä, että iän ja elämäntyytyväisyyden yhteys on muuttanut muotoaan?

Hyvinvointitutkimuksessa ovat vuosikymmenten ajan toistuneet tulokset hyvinvoinnin jatkuvasta kohentumisesta ja se näkyy myös tässä tutkimuksessa. Uutta ovat havainnot monien hyvinvointiseikkojen muuttumattomuudesta tai vain vähäisestä muutoksesta. Muuttuvassa maailmassa tällainen muuttumattomuus voi tuntua jopa hämmentävältä.  Mitä kätkeytyy vain hitaasti muuttuviin hyvinvoinnin elementteihin?  Tämä kysymys jää myöhemmän tutkimuksen pohdittavaksi.

Hannu Uusitalo on sosiologian emeritusprofessori ja Allardtin keskeinen työtoveri pohjoismaisessa hyvinvointitutkimuksessa. Jussi Simpura on emeritustutkimusprofessori. Muut tutkimusryhmän jäsenet ovat professori Juho Saari, tohtori Tuomo Laihiala, emeritusprofessori Harri Melin, tohtori Katri Vataja ja dosentti Sakari Kainulainen.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Eduskunnasta pohjakosketukseen – nuoren naisen kirja raitistumisesta vähentää häpeää ja yksinäisyyttä

Alkoholikeskustelua ravisteleva kirja avaa silmämme raittiudelle, joka ei maistu tylsän kuivalta. Aamu ilman darraa sisältää kaiken sen, minkä kirjailija Katri Ylinen ja moni raitistunut olisi halunnut tietää juomisen lopettaessaan. Kirja on rohkea ja raikas ovenavaus pölyttyneeseen alkoholikeskusteluun, ja sen luettuaan raittius ei tunnu enää tabulta.

Viinanhuuruisen suorituskulttuurin normalisointi ajaa ihmisiä alkoholismiin

Eduskunnassakin työskennelleen Katri Ylisen kirjoittama Aamu ilman darraa purkaa stigmaa alkoholiongelman ympäriltä. Kirja tarjoaa pakoreitin itse rakennetusta ansasta, jossa ahdistusta hoidetaan gin tonicilla ja jossa ei krapulan takia ehditä viikonloppuna palautumaan. Kirjassa pohditaan, mikä on pohjakosketus: pitääkö ensin menettää työpaikkansa, jotta juominen loppuu, vai riittääkö ”vain” sammuminen eduskuntaan?

Katri Ylinen jätti alkoholin 2019 ja kirjoitti kokemuksestaan selviämisoppaan. Matkallaan raittiuteen Ylinen teki havaintoja, joista monelle alkoholiongelmasta kärsivälle voi olla todellista hyötyä. Kirja on viihdyttävä, mutta sopivan vakava käsikirja raitistumiseen, ja malliesimerkki suositusta quit lit -kirjallisuusgenrestä. Teos etsii vastauksia siihen, miksi Suomi on yksi maailman janoisimmista maista. Se pureutuu myös siihen, mihin jokaisen liikaa juovan olisi olennaista keskittyä: oman vastuun kohtaamiseen.

Alkoholiongelma ei katso luokkaa tai yhteiskunnallista statusta

”Tämä kirja syntyi siinä puolipilvisessä harmaudessa, johon minä tipuin alkoholiongelmani kanssa. Ongelman, joka ei ollut vielä täysin ryöstäytynyt käsistä ja jota ei tunnistanut päällepäin, ellei tiennyt tarkasti, mihin katsoa ja mitä etsiä.”

2020-luvun tyypillinen alkoholisti ei ilmesty duuniin viinanhajuisena, eikä juo piilopullosta salaa kirkkaita. Alkoholisteja arvioidaan olevan Suomessa noin 400 000, joista työssäkäyviä on noin kolmeneljäsosaa. Tämä kattaa yli kymmenen prosenttia maan lähes 2,5 miljoonasta työssäkäyvästä aikuisesta. Kuitenkin vain 1/3 päihdeongelmaisista päätyy päihdehoidon piiriin. Alkoholiriippuvaiset sairastavatkin Suomessa pääosin itsekseen. Aamu ilman darraa pureutuu tähän ajankohtaiseen ongelmaan nuoren sukupolven perspektiivistä – ensimmäistä kertaa Suomen historiassa.

Kun henkilökohtaisesta tulee poliittista – rakenteelliset muutokset lääkkeeksi alkoholismiin

Aikamme tyypillisin alkoholiongelmainen saattaa hyvin olla se vähän väsynyt kollega, joka hoitaa käsittelemätöntä burnoutiaan viinillä. Kirjassa kysytäänkin, miksi me olemme luoneet yhteiskunnan ja työkulttuurin, josta on tarve nollata? Ihmisen aivot eivät ole tietokone, jonka voi resetoida vetämällä perseet joka viikonloppu. Koneet toimivat etanolilla, eivät ihmiset, kirjoittaa Ylinen.

Katri Ylisen teos tarjoaa lukijalleen konkreettisia esimerkkejä ja perusteltuja työkaluja, joiden avulla kuka tahansa voi tarkastella kriittisesti omaa juomistaan. Aamu ilman darraa sukeltaa häpeilemättä syvään päähän ja puhaltaa pölyt jäykästä alkoholikeskustelusta.

Katri Ylinen (s. 1990) on helsinkiläistynyt kirjoittaja. Häntä kiinnostavat erityisesti sanattomat sopimukset ja sosiaaliset normit, joita hän mielellään pysähtyy kyseenalaistamaan ja joskus myös pilkkaamaan. Vuonna 2021 Ylinen perusti yhdessä Laura Wathénin kanssa alkoholittoman Darravapaa-yhteisön, josta on kasvanut valtakunnallinen ilmiö. Lisäksi he ovat julkaisseet Yle Areenassa palkittua Darravapaana-podcastia. Aamu ilman darraa on Ylisen esikoiskirja.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Musiikillinen elämäkerta Aki Sirkesalosta paljastaa millainen koko kansan rakastama huippumuusikko oli kulisseissa

Uransa aikana yli 100 000 levyä myyneen Sirkesalon elämästä on kerrottu vielä verrattain vähän. Tuore elämäkerta Aki Sirkesalo – Musiikki soi raottaa ensimmäistä kertaa verhoja muusikon rikkaaseen historiaan ja musiikin siivittämään arkeen.

”Musiikki groovasi. Se ei ollut rockia, se ei ollut iskelmää, se oli aivan jotain muuta…”

Sirkesalo olisi täyttänyt kuluvana vuonna 60 vuotta

Aki Sirkesalo – Musiikki soi on ensimmäinen kirja huippumuusikko Aki Sirkesalon urasta ja tämän liian varhain päättyneestä elämästä. Teos uppoutuu Aki Sirkesalon elämään muusikkona ja musiikkitoimittajana ja käy läpi hänen intohimoista taivaltaan musiikin parissa. Jo pienenä Sirkesalon sisällä soi bändi, jonka musiikki siirtyi vihkoihin ja demokaseteille. Hän omaksui eri musiikkityylejä progesta punkiin ja reggaesta souliin. Vuonna 1995 ilmestyneen Mielenrauhaa-albumin myötä määrätietoisen musiikintekijän visio ja Suomen kansan maku kohtasivat toisensa. Ensimmäinen soololevy oli välitön menestys.

”Tšeljabinskiin saavuttua Aki kaiken lisäksi sairastui…Paikallisessa sairaalassa kielimuuri oli korkea, mutta hoitohenkilökunta tuntui ymmärtävän vaivan.

”Ne laitto siellä kurkkuun jotain mömmöä ja piikkiä perseeseen ja verenpainelääkkeitä”, Aki kertoi kotiuduttuaan Rumban haastattelussa Timo Pennaselle.

Juuri tuon piikin asianosaiset muistavat hyvin. Lääkettä annosteltiin julmetun kokoisesta ”truutasta”, josta Aki päättäväisesti alkuun kieltäytyi… Pitkin hampain Aki otti lääkkeen vastaan, ja oireet hävisivät. Mitä lääkettä ruiskussa oli, ei tiedä kukaan. Ja ehkä parempi niin.”

Valovoimainen musiikkipiirien isähahmo

Sirkesalon musiikillinen elämäkerta perustuu haastatteluihin ja arkistomateriaaleihin. Haastatteluja ovat antaneet lukuisat Akin ystävät, yhteistyökumppanit, musiikkialan vaikuttajat ja aikalaismuusikot.

Sessiot saatiin nippuun aivan joulun alla, ja niinpä Aki halusi kutsua Suomessa paikalla olevan työryhmän studioon kuuntelemaan lopputulosta. Tunnelma oli katossa, sillä kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä levyyn. Rupeaman jälkeen olisi hyvä ottaa iisisti… Aki oli lähdössä studiolta suoraan lentokentälle ja sieltä Thaimaan Khao Lakiin. Nylund soitti hänelle taksin, jota odotellessa Ala-Kojola jäi vielä ovenpieleen juttelemaan Akin kanssa. Ison porukan jouluntoivotukset olivat veljelliset ja halailun täyteiset. Kukaan ei tiennyt, että ne jäisivät lopullisiksi jäähyväisiksi.”

Antti Luukkanen ja Laura Haarala kuvaavat kirjassaan taitavasti ja avoimesti Sirkesalon elämän eri puolia sekä kehitystä nuoresta muusikonalusta koko kansan rakastamaksi taiteilijaksi. Aki Sirkesalo jätti kuulijoihinsa valovoimaisuudessaan lähtemättömän vaikutuksen, joka huokuu elämäkerrassa haastateltujen henkilöiden kertomuksissa.

Antti Luukkanen (s. 1975) on koko ikänsä musiikin parissa viihtynyt toimittaja. Hän on kirjoittanut Soundiin vuodesta 1998 lähtien artistihaastatteluja sekä levyarvosteluja. Akaan Viialassa asuva Luukkanen on erityisen kiinnostunut suomalaisen populaarikulttuurin ja rockin historiasta.

Akaan Toijalasta kotoisin oleva Laura Haarala (s. 1982) on musiikkialan asiantuntija, joka on erikoistunut populaarimusiikkiin ja -kulttuuriin ja musiikkialan tuotantoihin. Haarala on vaikuttanut kulttuurialan yhdistyksissä, laulanut useissa yhtyeissä ja kirjoittanut mm. Bändin käsikirjan (2018) Aiju Salmisen ja Hanna Kauppisen kanssa.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Mikä on kullan hinta perheelle, jonka elämäntyyli ja toimeentulo perustuu kullan etsimiseen?

Milla Peltosen kirja Äidin kullat kertoo yhdestä Suomen menestyneimmästä kullankaivajasta Marjut Telilästä ja hänen perheestään sekä ammattimaisen kullankaivuun poliittisesta alasajosta.

Suvivirsi ja lähtö pohjoiseen. Niin alkoivat Mikan ja Amin lapsuuden kesät 1970-luvulla. Äiti Marjutilla oli hirveä polte Lappiin huuhtomaan kultaa, joten isä Riston ei auttanut muu kuin viedä äiti ja poikakullat kesiksi Lemmenjoelle.

Naisia ei kullankaivajissa 1970-luvulla juuri ollut. Heitä oli totuttu näkemään kultakentillä lähinnä ”repunvahteina” tai keittäjinä. Marjut Telilä (1943–2007) olikin ihan toista maata. Hän kehittyi alan ammattilaiseksi ja löysi mammuttimaisia hippuja. Marjutia kutsutaan jopa kullankaivuun kuningattareksi. Hänelle olikin tärkeää olla ensimmäisenä koneella kaivetulla rännillä seulomassa.

Marjut halusi aina olla ensimmäinen ihminen, joka koskettaa maaemon syliin kätkeytyneitä miljoonien vuosien ikäisiä kultahippuja – ainakin, jos kyseessä oli vähänkin isompi jyvänen. Ehkä hän ajatteli eräiden muinaiskansojen tapaan, että kullassa on jotain jumalallista tai pyhää. Jotakin, minkä ensi kosketuksesta saa yliluonnollista voimaa. Sen vuoksi hän hoiti mielellään myös vaskauksen ja muun loppuputsailun, jossa kimalsi työn lopputulos.”

Uusi kaivoslaki hautaa kullankaivun ammattimaisimman osan Suomessa

Marjutin jäljissä myös perheen miehet, Ami, Mika ja isä Risto kehittyivät alan huipuiksi. Telilöiden nimissä on puolet Suomen TOP10-kultahippulöydöistä. Kirjassa päähenkilöt puhuvat arkailematta elämästään ja siitä, millainen hinta kullalla oli.

Vuosien saatossa koko perhe ryhtyi etsimään kultaa ammattina ja elinkeinona, kunnes vuonna 2011 astui voimaan uusi kaivoslaki. Se kielsi koneellisen irtokullankaivuun Lemmenjoen kansallispuistossa 1.7.2020 alkaen. Uusi laki päätti parinkymmenen ammattikullankaivajan uran. Lemmenjoen irtokullankaivajien konemonttujen maisemoinnin määräaika on kesäkuun lopulla. Erityistä on kuitenkin se, että isot ylikansalliset yritykset saavat melko vapaasti harjoittaa kaivostoimintaa Suomessa edelleen.

Milla Peltonen on tietokirjailija, joka asuu Virroilla. Häntä kiinnostavat epätyypilliset elämäntavat ja -tarinat sekä yksilön ja yhteiskunnan yhteentörmäykset. Koulutukseltaan Peltonen on kirjallisuudentutkija ja väitellyt Hannu Salaman yhteiskunnallisista romaaneista. Vuonna 2016 häneltä ilmestyi Salaman elämää ja tuotantoa käsittelevä teos Paperilla seisova perkele, joka sai erinomaiset arvostelut. Hänen tietokirjansa Erakot (2020) kertoo 1900- ja 2000-luvun yksineläjistä. Teos sai kiittävää palautetta sekä kriitikoilta että suurelta yleisöltä.

Jaa tämä: