Avainsana-arkisto: historia

Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

Historiallisen vakoojasarjan palkittu neljäs osa ilmestyy suomeksi

Tehtävä Berliinissä palkittiin Adlibriksen vuoden romaanina vuonna 2022. Ylistetyn vakoojaromaanisarjan neljäs osa vie lukijan toisen maailmansodan aikaiseen Tukholmaan ja natsien Berliiniin.

Toinen maailmansota riehuu Euroopassa, ja koodinmurtajat Elisabeth, Iris ja Signe keskittyvät sodan varjossa myös oman elämänsä haasteisiin. Huippusuositun Liittolaiset-sarjan neljännessä osassa Tukholmassa työskentelevän tiedustelupalvelun tehtävät käyvät yhä vaarallisemmiksi. Vauhdikkaan kerronnan ansiosta kirja pitää otteessaan ja jännitys tiivistyy.

”Tässä kohtaa sota yltyi ja myös kirjoittaessani huomasin, miten vauhti kiihtyi, joten neljännessä osassa on ehdottomasti enemmän toimintaa kuin aiemmissa kirjoissa, sanoo Denise Rudberg.”

Saksa vie joukkojaan Ruotsin kautta kohti Norjaa, ja Ruotsin puolueettomuus on koetuksella, sillä se pelkää olevansa seuraava miehityskohde. Iris kutsutaan natsimielisen sisarensa häihin Berliiniin – vieraiden joukossa ovat myös Adolf Hitler ja Joseph Goebbels. Juhlat saavat järkyttävän päätöksen, ja Iriksen paluumatka vaarantuu. Elisabeth miettii tulevaisuuttaan uudesta näkökulmasta ja Signe kohtaa menneisyytensä yllättävän kuolemantapauksen vuoksi.

”Tämä oli erittäin kiinnostava ja jännittävä kirja” – Elisabeth, Bookbeat

Todellisiin tapahtumiin ja paikkoihin perustuva Liittolaiset-sarja on kunnianosoitus viime vuosisadan teräville, vahvoille naisille. Elisabethin, Signen ja Iriksen henkilöhahmojen esikuvat ovat kirjailijan omassa suvussa. 

“Dekkarikirjailijana tunnetun Rudbergin trilogia on ollut Ruotsissa menestys. Se perustuu todellisiin paikkoihin ja tapahtumiin ja kuvaa historiaa mukavan ymmärrettävästi ja inhimillisesti. Jatkoa on saatava” – HS

Kirjan on suomentanut Anu Koivunen ja äänikirjan lukee Meri Nenonen.

Tehtävä Berliinissä nyt saatavilla kirjakaupoissa sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Tukholmassa asuva Denise Rudberg (s. 1971) on yksi Ruotsin menestyneimmistä kirjailijoista. Eleganttia jännitystä tarjoavaa Marianne Jidhoff -sarjaa on myyty yli neljä miljoona kappaletta ja sarjan kymmenes osa oli marraskuussa 2020 Ruotsin myydyin kirja. Liittolaiset-sarjan ensimmäinen osa Salainen koodi nousi myös Ruotsissa heti myyntilistojen kärkeen.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

TSL:n tarina jatkuu: Vapaa sivistystyö on edellytys demokratialle

Työväen Sivistysliiton historiateoksen toinen osa jatkaa TSL:n tarinaa 1940-luvulta aina satavuotisjuhlavuoden tapahtumiin.

Satavuotiaan Työväen Sivistysliiton teoksen ensimmäinen osa kuvaa liikkeen perustamista, jolloin koulutusten tavoite oli auttaa työläisiä ymmärtämään paremmin yhteiskunnallisia asioita.

Sotien jälkeen liike kasvoi koko suomalaisen työväenliikkeen kentän käsittäväksi, ja jäsenjärjestöjen henkilöjäsenten määrä kasvoi runsaaseen miljoonaan. Tero Tuomisto kuvaa, että TSL oli luontevasti mukana siinä uudessa rintamassa, joka laajensi suomalaista kansanvaltaa ja aloitti sittemmin toden teolla hyvinvointivaltion rakentamisen.

Kasvu ja toiminnan laajentuminen ei kuitenkaan tarkoittanut, että taival olisi ollut ongelmaton. Ympäröivän yhteiskunnan ja sivistystyön muutosten lisäksi historiateos valottaa työväenliikkeessä ja TSL:ssa vaikuttaneita erilaisia näkemyksiä ja ristiriitoja.

Työväen kahden sivistyssuuntauksen eriytyminen omille teilleen mahdollisti 1960-luvulla alun keskinäiselle yhteistyölle. Elettiin suuren innostuksen aikaa. TSL:n pariin syntyi erityistoimikuntia tehtävineen. Kulttuuritoiminta tapahtumineen alkoi laajentua voimakkaasti, ja aikuiskoulutuksen uudet muodot kehittyivät. Kansainvälisyys tuli luontevaksi osaksi toimintaa.

Omaehtoisen sivistyksen tukija vai aikuiskoulutuksen tuottaja markkinaehtoisessa maailmassa?

Historiateoksessa on paikoin pohdittu myös TSL:n tehtävää.

– Työväen Sivistysliiton koulutustehtävä pohjautuu edelleenkin työväenliikkeen arvomaailmaan. Siinä me toimimme vertaisina rinnalla kulkijoina, työväenliikkeen yhteen kokoavana voimana ja työväen omaehtoisen sivistyksen mahdollistajina, pääsihteeri Katri Söder toteaa.

Toisin kuin yksilöllisessä aikuiskoulutuksessa TSL:ssa avainsana ei ole yksilö, vaan yhteinen hyvä ja yhteisöllisyys. Tarkoituksena on tuottaa voimautumista, jonka myötä ryhdytään yhteisölliseen toimintaan paremman yhteiskunnan aikaan saamiseksi.

Söder näkee, että vapaan lehdistön lisäksi myös vapaa sivistystyö on yksi demokratian edellytyksistä. Suomessa vapaata sivistystyötä arvostetaan ja tuetaan.

– Uskon ja toivon, että vapaata sivistystyötä arvostetaan ja tuetaan myös seuraavan sadan vuoden kuluttua sellaisena kuin se nyt on; omaehtoisena ja vapaana demokratian ja aktiivisen kansalaisuuden tukena.

Tero Tuomisto on kotiseutuneuvos, valtiotieteiden maisteri ja historiantutkija, jolle Sivistysliitto tuli tutuksi jo 1970-luvulla.

Kuuntele!

Äänimerkki-Podcastissa koulutuspäällikkö Inari Juntumaa keskustelee Tero Tuomiston kanssa Työväen Sivistysliiton alkutaipaleesta.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

Aikuiskoulutuksen historiaa – työväen sivistäminen oli avain vauraampaan ja turvallisempaan yhteiskuntaan

Satavuotias Työväen Sivistysliitto perustettiin sisällissodan jälkeen ja siitä tuli yksi tasa-arvoisen suomalaisen yhteiskunnan kulmakiviä. Historiantutkija Tero Tuomiston kirjoittama teos Työväkeä, sivistystä, liikettä ulottuu TSL:n perustamisesta sotavuosien jälkeiseen murrosaikaan.

TSL:n perustamiseen vuonna 1919 kannustivat sisällissodan väkivaltaiset kokemukset ja opetukset. Liittoa perustamassa ollut historian professori, poliittinen vaikuttaja ja kansanedustaja Väinö Voionmaa totesi aikanaan, miten sisällissota oli ollut seurausta ihmisten sivistyksen puutteesta ja miten ihmisiä, niin työväestön kuin porvariston puolella, piti valistaa ja sivistää, jotta mitään sellaista kuin mitä tapahtui vuosina 1917 ja 1918, ei tapahtuisi enää koskaan uudestaan. Työväenliikkeen siihenastinen valistus- ja sivistystyö oli osoittautunut riittämättömäksi. Puutteensa oli ollut porvarillisellakin sivistystyöllä.

Teollisuusyhdyskunnissa työväestön työn ja asumisen ongelmat alkoivat kärjistyä. Elinolot kurjistuivat samanaikaisesti sekä laajalla maaseudulla että kasvavissa teollisuusyhdyskunnissa. Ratkaisua ongelmiin pyrittiin etsimään sivistys- ja koulutustasoa kohottamalla.

Hyvin pitkälle kirkon ansiota oli se, että lukutaidolla oli kansan syvien rivien keskuudessa jo pitkät perinteet. Heiveröiseksi jäänyt lukutaito oli kuitenkin vaikea ylläpitää, kun niukan hartauskirjallisuuden ohella ei ollut juuri muuta suomen- tai ruotsinkielistä luettavaa savupirttien hämärässä, päreen tai kynttilän vähäisessä valossa.

Ensimmäisten vuosien opintokerhojen, luentojen ja koulutusten tavoite oli auttaa työläisiä ymmärtämään paremmin yhteiskunnallisia asioita

– Toki siellä opetettiin myös muita aineita: suomen kieltä ja kirjoittamista, biologiaa ja vieraita kieliä sekä tutustuttiin maailman kirjallisuuden valioihin, ja ylipäätään avarrettiin omaa elämänpiiriä pienen savupirtin tunnelmasta.

– Tuohon aikaan ongelma oli sekin, että iso osa ihmisten lahjakkuudesta meni hukkaan, koska he eivät päässeet kehittämään itseään, historiantutkija Tero Tuomisto kertoo. TSL auttoi omalta osaltaan.

Tieto yhteiskunnan historiallisesta kehityksestä ja ympäröivästä maailmasta rauhoittaa epävarmassa ajassa

Tuomiston mielestä TSL:n koko toiminta muistuttaa siitä, että kaikki ei ole itsestään selvää.

– Tarvitsemme jokainen edelleen lisää tietoa ja ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Emme saa unohtaa sivistystyön ja ihmisten kouluttamisen tärkeyttä sekä henkisen tyydytyksen ja sisällön tarjoamista, jotta ihmiset pysyisivät virkeinä ja ymmärtäisivät enemmän maailman menosta.

Tero Tuomisto uskoo, että Voionmaan opeille olisi käyttöä myös nykypäivänä, vaikka niitä ei voikaan sellaisenaan soveltaa.

– Mutta hyödyksi on jokin yleinen ajatus siitä, että historiallisella ymmärryksellä on merkitystä, jotta ihmiset tänäkin päivänä ymmärtäisivät oman paikkansa ja oman maansa paikan tässä globaalissa kokonaisuudessa ja toimisivat sen mukaan.

Katsomalla vain nykyhetken tapahtumia suhteellisuudentaju katoaa.

– Historiallinen perspektiivi saattaisi auttaa ymmärtämään ja ottamaan rauhallisemmin, että jos meillä esimerkiksi nyt laskee elintaso pari prosenttia, ei se ole maailmanloppu. Ennen on ollut paljon huonommin. Perspektiivi auttaisi ymmärtämään, että esimerkiksi ihmisten toimeentulo ja sosiaaliturva on muuttunut määrätietoisella toiminnalla kokonaisuudessaan paremmaksi sadan vuoden takaisesta.

Teoksen toinen osa  kertoo TSL:n tarinaa 1940-luvulta aina satavuotisjuhlavuoden tapahtumiin.

Tero Tuomisto on kotiseutuneuvos, valtiotieteiden maisteri ja historiantutkija, jolle Sivistysliitto tuli tutuksi jo 1970-luvulla.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

Into Kustannus julkaisee No War -toimittajana tunnetun Marina Ovsjannikovan sodanaikaiset muistelmat

Marina Ovsjannikova on ukrainalais-venäläinen toimittaja, joka sai kansainvälistä huomiota ja menetti työnsä Venäjän televisiossa esitettyään suorassa uutislähetyksessä sodanvastaisen viestin. Myöhemmin hän pakeni lapsensa kanssa Venäjältä, jossa odotti vankilatuomio.

Naistoimittajan rohkea ja yksinäinen taistelu sotaa vastaan

Kansainvälisen uutistoimituksen työntekijänä Ovsjannikova oli pitkään tiennyt, että Kreml valehtelee jatkuvasti Venäjän kansalle. Ukrainan sota oli kuitenkin liikaa; hän ei voinut enää olla hiljaa. Ovsjannikova keskeytti 14.3.2022 uutislähetyksen nostamalla kameroiden eteen kyltin, jossa luki ”Ei sodalle. Älkää uskoko propagandaa.”

Protestin jälkeen Ovsjannikova joutui keskelle informaatiosotaa. Häntä syytettiin kytköksistä Britannian suurlähetystöön ja häirittiin internetissä. Hänen ex-miehensä yritti viedä lasten huoltajuuden. Hänen poikansa ja äitinsä käänsivät hänelle selkänsä.

Ovsjannikova tuomittiin kotiarestiin, ja häntä odotti kymmenen vuoden vankeustuomio. Ennen oikeudenkäyntiä hän onnistui kuitenkin pakenemaan tyttärensä kanssa. Nyt hän haluaa kertoa tarinansa.

NO WAR – toimittajan taistelu sotaa vastaan julkaistaan 29.5.2023.

marina_capture_news_into_kustannus_no_war
Marina Ovsjannikova protestoi Ukrainan sotaa vastaan suorassa lähetyksessä.
Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

Ihan vaan lääkkeeksi kertoo alkoholihistoriastamme: kieltolain vaikutukset näkyvät asenteissamme edelleen

Suomen halveksutuin ja rikotuin 1919–1932 voimassa ollut kieltolaki epäonnistui, kun raitistumisen sijaan kansa joi salakuljetettua spriitä. Historiantutkija Jari Hanskin tietokirja Ihan vaan lääkkeksi on terävä kuvaus suomalaisten politisoituneesta alkoholihistoriasta ja kiintymyssuhteesta viinaan.

Yritys raitistaa suomalaiset sai aikaan salakuljetusaallon

Yksikään Suomen eduskunnan säätämä laki ei ole ollut niin halveksittu ja rikottu kuin vuosina 1919–1932 voimassa ollut kieltolaki. Kansan raitistamisen sijaan se sai suomalaiset juomaan salakuljetettua spriitä. Liiketoiminta oli hyvin kannattavaa, ja sitä harjoitettiin kaikkialla Suomessa. Mutta keitä salakuljettajat olivat? Algot Niska tunnetaan, mutta entäpä kaikki muut?

”Kotipoltto nähtiin yhteiskunnallisten ongelmien lähteenä: sen kieltäminen poistaisi köyhyyden, rikollisuuden ja siveettömyyden. Kehitys johti vielä tänäkin päivänä jatkuvaan huoleen tavallisen kansan raittiudesta.”

Kun kieltolaki astui voimaan 1919, yli kaksi vuotta sen jälkeen, kun se oli hyväksytty eduskunnassa, vaikutti siltä kuin laki olisi tullut yllätyksenä viranomaisille. Kieltolain kannattajat ja vastustajat järjestäytyivät jopa omiin kuppikuntiinsa, joiden välillä oli selkeä ero: vastustajat eivät alun perinkään uskoneet, että kieltolailla voitaisiin säädellä Suomen alkoholioloja, kun taas lain kannattajat uskoivat vakaasti sen pienentävän alkoholihaittoja, kirjoittaa Hanski. Käytännössä laki ja sen valvonta osoittautuivat arvioitua paljon haastavammaksi, lain jättäessä jälkeensä enemmän haittoja kuin hyötyjä.

Kun kieltolain aikaan Kämpissä herrat kohottivat maljoja, ei rahvaan viinanjuontia katsottu läpi sormien

Viinan salakuljettajien ollessa tavallisia ihmisiä, lähinnä työmiehiä tai vastaavia, ei niin kutsuttua ylempää luokkaa salakuljettajien joukossa tavattu. Kieltolakia tutkinut Hanski kertoo, etteivät salakuljetuksissa kiinni jääneet juomat olleet vain spriitä, vaan myös niin sanottuja parempia aineita, joita tuskin hankkivat vain ja ainoastaan humalahakuiset. Tämä osoittaa, että ostajakunnassa oli myös varakkaampaa väkeä, Hanski sanoo.

Suhtautuminen siihen, kuka sai tai ei saanut juoda, oli hyvin kaksijakoinen. Yhtä aikaa, kun Helsingissä Hotelli Kämpissä saatettiin juoda konjakkia, ei maalla rahvaalle suotu samoja oikeuksia. Mikäli kieltolailla oli todella niin suuri kannatus kuin puolueet väittivät, täytyi myös olla aika paljon niitä, jotka tätä vastustivat, Hanski toteaa. Tästä todisteena voidaan pitää tullin, merivartiolaitoksen, poliisin ja raittiusetsivien haaviin jääneitä mittavia alkoholimääriä.

Lain seurauksena alkoholista tuli kiellettyä ja suhtautumisesta kielteistä

Jo pienen määrän salakuljettaminen oli kannattavaa. Monesti junassa kiinni jääneellä saattoi olla mukanaan vain noin 10 litraa spriitä. Toisaalta Kotkan kiinnijääneet pitivät hallussaan suuriakin kuormia. Sprii oli kieltolain aikaan kustannustehokas juoma ja sitä jäikin haaviin muita juomia enemmän. Spriin erityinen haitta oli kuitenkin se, että opetti juomaan – ei vain viinaa – vaan väkevää viinaa, Hanski sanoo.

Lain myötä alkoholista tuli yleisesti kiellettyä ja suhtautumisesta kielteistä, joka näkyy edelleen suomalaisten alkoholisuhteessa. Vielä nytkin raittiusväen kirjoituksissa ja puheissa kaikuu vain kaksi vaihtoehtoa: joko olla täysraitis tai alkoholisti, eikä juuri mitään siltä väliltä, Hanski toteaa.

Salakuljettajia jahdattiin jopa poroilla

Kirja esittelee lukuisia kiinni jääneitä salakuljettajia eri puolilta Suomea. Elämäntarinat valottavat, millaista oli elää kieltolakiajan Suomessa ja millaiset ihmiset jäivät salakuljetuksesta kiinni.

“Kieltolain alkuvaiheessa siveysetsivät kunnostautuivat lainrikkojien käräyttämisessä. Esimerkiksi joulukuussa 1920 nämä olivat huomanneet Tampereella kaksi naista, jotka olivat ”tavallista leveämpiä”, todettiin Aamulehdessä. Lähemmässä tarkastuksessa toiselta löytyi hameen alta seitsemän ja toiselta neljä salataskua, joihin kuhunkin mahtui yksi litran spriikanisteri.”

Alkoholia lastattiin veneisiin, autoihin, juniin ja hevoskuormiin – ja sitä kuljetettiin paljon, jopa matkalaukuissa. Jotkut kuljettajista jäivät kiinni ja päätyivät lopulta oikeuteen. Oikeuden pöytäkirjoista löytyy myös heidän tarinansa. Kirjassa kerrotaan myös alkoholin salakuljetusta vastaan tehdyistä toimista sekä salakuljetustoimintaa vastaan perustetusta merivartiolaitoksesta.

”Tullivartijat käyttivät Oulussa takaa-ajoissaan talvisin suksia ja kesäisin veneitä. Etenkin talviaikaan partiointi oli melko hyödytöntä, koska salakuljettajat kulkivat etäällä mantereesta. Oulun tullikamari valitteli, että salakuljettajilla oli paremmat hevoset kuin heillä: niinpä tullipiiri käytti jopa poroja takaa-ajoihin.”

Ihan vaan lääkkeeksi on mukaansa tempaava kuvaus salakuljettajista –tavallisista ihmisistä, kalastajista, joutomiehistä, työmiehistä ja -naisista, jotka yrittivät parantaa talouttaan kuljettamalla väkeviä alkoholihuomia ja erityisesti spriitä ympäri maakuntia.

Ihan vaan lääkkeeksi nyt kaupoissa sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Mikko Toiviainen.

Jari Hanski, VTT, FM, on helsinkiläinen historiantutkija ja tietokirjailija. Hänen väitöskirjansa käsitteli juutalaisvastaisuutta suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918–1944. Hanski on historiantutkijana ja kirjoittajana laaja-alainen, mutta erityisen paljon hän on kirjoittanut Suomen 1900-luvun historiasta.

Tutustu kevään uutuuskirjoihin 

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

Piilossa – nuoren norjalaisnaisen selviytymistarina

Kirja on kertomus Norjan juutalaisten kokemuksista toisen maailmansodan aikana. Nuori Betzy selviytyi natsimiehittäjien suorittamasta kansanmurhasta piiloutumalla salakomeroon useaksi vuodeksi.

Toisen maailmansodan syttyessä Betzy Rosenbergin norjanjuutalainen perhe pakeni kesähuvilalleen Trondheimin lähelle. Siellä Betzy kohtasi Arnen, tutun vanhemman miehen, ja he rakastuivat.

Parikymppisen Betzyn elämä muuttui syksyllä 1942, kun natsi-Saksa miehitti Norjan ja alkoi hävittää maan juutalaisia. Naisen perhe pidätettiin, ja oli vain ajan kysymys, milloin tulisi hänen vuoronsa. Kohtalo määräsi kuitenkin toisin, ja Betzyn nimi puuttui poliisien listalta.

Aarne otti juutalaisnaisen kotiinsa asumaan. Hän rakensi ahtaan salakomeron, johon Betzy piiloutui aina kun taloon tuli vieraita. Jokainen pihapiiriin astuva ihminen oli mahdollinen uhka, eivätkä tilannetta helpottaneet naapuritalossa juhlia pitävät natsit. Elämä talossa oli pelkoa ja kauhua vuosien ajan: jokainen päivä oli uusi mahdollisuus tulla löydetyksi.

Norjanjuutalaiset eivät olleet turvassa

Juutalaiset eivät aina olleet tervetulleita Norjaan asumaan. Maan perustuslaki vuodelta 1814 sisälsi niin kutsutun juutalaisklausuulin, jonka mukaan juutalaisilta kiellettiin pääsy maahan. Kielto kumottiin vuonna 1851. Betzyn isovanhemmat muuttivat Norjaan 1890-luvulla. Maahan pääsi vain valintaseulan läpi: enimmäkseen hyväksyttiin ammattiväkeä, kuten käsityöläisiä.

Sodan syttyessä juutalaisia oli Norjassa hieman yli kaksituhatta. 1930-luvusta tuli maalle ankara, sillä maailmantalous oli romahtanut ja työttömyys koetteli myös Norjaa. Vaikka juutalaisia vainottiin, he eivät voineet odottaa Norjan tarjoavan turvaa. Maa ei juurikaan ottanut vastaan poliittisia pakolaisia, eikä juutalaisia kohtaan tunnettu erityistä myötätuntoa. Yli 700 Norjan juutalaista tapettiin vainojen aikana.

Betzy piileskeli saksalaisten ja norjalaisten vihollisten nenän edessä yhteensä kahden ja puolen vuoden ajan. Piilossa on silmiä avaava kertomus Norjan juutalaisten kokemuksista ja kesken jääneestä nuoruudesta. Se kertoo piinaavasta pelosta ja epätietoisuudesta mutta myös tahdonvoimasta ja henkisestä lujuudesta. Kirja perustuu Betzyn lyhyisiin muistelmiin ja useisiin kattaviin lähteisiin.

”Piilossa on aavemainen lukukokemus. Parhaimmillaan kirja herättää historian henkiin ja muistuttaa, että vielä jokin aikaa sitten ei hyväksytty ihmisiä, jotka eivät olleet kovin erilaisia kuin me, ja heidät lähetettiin kohti tuhoa uskonsa ja kulttuurisen alkuperänsä takia.”

– Anne Cathrine Straume, NRK

Kirjan on suomentanut Arja Kantele ja äänikirjan lukee Jenni Kitti.

Lena Lindahl (s. 1971) on kotoisin Kjøpsvikista, joka sijaitsee Nordlandin läänissä Pohjois-Norjassa. Hän on opiskellut saksan kieltä ja journalismia. Nykyään Lindahl asuu Oslossa ja työskentelee journalistina.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

Ulla Koskisen harvinainen elämäkerta 1500-luvun Tawastin soturiaateliperheestä kuvaa sotaisan ajan yhteiskunnan kirjoa

Tawastin perheen kattavan yksityisarkiston helmet valaisevat 1500-luvun ihmisten elämää ja arkea.  Ulla Koskisen kirjassa äänen saavat isäntäperheen ohella palvelusväki, sukulaiset ja ystävät ja muut perheen kanssa tekemisissä olleet varallisuuteen ja säätyyn katsomatta.

Ulla Koskisen historiateos Soturiaatelin  aika Suomessa kertoo Hämeessä asuneen menestyksekkään sotapäällikön Arvid Henrikinpoika Tawastin (1545-1599) sekä hänen perheensä, vaimo Margareta Mårtenintyttären ja poika Ivar Arvidinpojan elämäntarinan. He elivät sotaisaan aikaan, jolloin Suomen ja Ruotsin historia haki suuntaansa. Satojen kirjeiden ja asiakirjojen pohjalta Soturiaatelin aika Suomessa luo poikkeuksellisen yksityiskohtaisen kuvan päähenkilöistään sekä aikakauden yhteiskunnasta.

Rauhantahtoisen soturiaatelin elämäntehtävänä oli kuninkaan palveleminen

Elämäkerrat 1500-luvun ihmisistä ovat Suomessa harvinaisia: niitä on tehty kourallisesta suurmiehiä ja -naisia. Arvid Tawast syntyi rälssiperheeseen, joka kuului Suomen alueen 250 vauraimman ja etuoikeutetuin perheen joukkoon. Rälssit tai aateliset oli vapautettu veroista, ja he päättivät myös keskenään alueen asioista. Arvidin elämäntehtävä oli palvella kuningasta sotakentillä ja hallinnossa, vaikka soturiaateli toivoi rauhaa ja vastusti kuninkaan yltiöpäisiä sotahankkeita.

Kyvykkyytensä ansiosta hän kohosi melko vaatimattomista lähtökohdista valtakunnan merkkimieheksi. Hän vartioi linnoja sekä johti suomalaista jalkaväkeä Venäjää vastaan käydyn sodan aikana. Hänen vaiheensa Ruotsin kuninkaiden palveluksessa kuvaavat historialliset tapahtumat sellaisina kuin ne näyttäytyivät alamaisten arkisessa elämässä.

Runsaat lainaukset kirjeistä antavat äänen yli 400 vuoden takaisille ihmisille, jolloin myös korkeampiarvoiset elivät varsin vaatimattomasti

Arki oli hyvin erilaista 400 vuotta sitten. Elämisen puitteet olivat maanläheiset ilman minkäänlaisia palveluita. Suomen 1500-luvun rälssi ei vastaa mielikuvia linnansaleissa karkeloivista neidoista tai kullan ja loiston keskellä loikoilevista ylimyksistä. Elämä oli maanläheistä ja kiinni harmaahirsisen kartanotalouden arjessa. Rälssinaiset johtivat karjataloutta ja huolehtivat ylläpidosta, vaatetuksesta ja ruokahuollosta. Kun Arvidi palasi kotiin sotaretkiltään, häntäkin odotti ihan tavalliset askareet:

”Kurjalassa maalattiin, laitettiin ikkunalaseja ja nikkaroitiin ehkä huonekaluja. Syksyisin oli työnä sadonkorjuun ja teurastuksen tuotteiden säilöminen ja varastoiminen. Margareta Mårtenintytär valvoi itse suurinta osaa jalostuksesta ilman voudin välitystä:

Oluenpano, leipominen, teurastus, liha, vuodat ja nahat, niitä valvoo ja niistä huolehtii rouva itse, samoin voista, karjantuotosta ja lampaiden villasta.

Margaretan vastuulla oli myyntiin menevä tuotanto. Kartanoiden päämyyntituotteet olivat vilja ja voi. Niitä kaupattiin Porvooseen, Helsinkiin, Turkuun, Lyypekkiin, joskus myös Pietarsaareen ja Tallinnaan.”

1500-luvun Suomi oli arvaamaton, väkivaltainen ja sotaa käyvä, mutta yllättävän monikulttuurinen

Arvomaailma korosti mukautumista omaan asemaan sekä perheen ja kruunun etua yksilön sijaan. Mutta myös yhdistäviä piirteitä löytyy. Sosiaalisten turvaverkostojen ja hyvien suhteiden merkitys ei ole kadonnut minnekään. Arki oli karua 2020-luvun Suomesta katsottuna, mutta:

”Kuitenkin samaan aikaan tavoiteltiin kauniita moraalisia arvoja, kunniaa ja myötätuntoisuutta, tunnettiin rakkautta, hellyyttä, vihaa ja ymmärrettiin huumoria. Ainekset olivat loppujen lopuksi samat kuin nykyään, vain eri mitalla annosteltuina.”

Samat kristinuskoon palautuvat moraalisäännöt ohjaavat meidänkin elämäämme. Käsitys ystävyydestä ja siihen liittyvästä vastavuoroisuudesta on yhä tuttu.

Elämä Ruotsin laajenevassa valtakunnassa oli myös yllättävän monikulttuurista. Virkatehtävien hoitaminen kuljetti Arvidia ympäri Suomenlahtea. Yksinomaan sotajoukot koostuivat useiden valtakuntien alueelta lähteneistä ja useita eri kieliä puhuvista ihmisistä. Tawastien kartanoilla työskenteli lähiseudun väen lisäksi itärajalta ja sen takaa tulleita perhekuntia. 1500-luvun maailma ei ole Tawastien vinkkelistä katsottuna lainkaan niin paikallaanpysyvää kuin monesti on ajateltu. Sen monimuotoisuus rinnastuu nykyiseen elinympäristöömme.

Ulla Koskinen on historiantutkija ja tietokirjailija, jota kiehtoo elämänmeno keskiajan ja uuden ajan välimaastossa. Koskinen on filosofian tohtori ja Suomen historian dosentti. Hän on työskennellyt tutkijana Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa. Koskinen ryhtyi 15-vuotiaana harrastamaan sukututkimusta, joka on johdattanut hänet myös Tawastin perheen jäljille.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

Reijo Rautajoen koskettava ja ajankohtainen tositarina inkeriläisten kohtalosta sekä pakkopalautusten jatkuvasta pelosta sodanjälkeisessä Suomessa

”Älä avaa ovea kenellekään vieraalle. Siellä voi olla miehiä, jotka vievät äidin pois.” Äitini kuului niihin, joita venäläisten hallitsema valvontakomissio etsi sodan jälkeen. Natsiarmeijan palveluksessa olleena hän sai neuvostohallinnon silmissä sotarikollisen leiman otsaansa. Pakkopalautus Neuvostoliittoon oli hänen suurin pelkonsa koko loppuelämän ajan.

Tsaarin Venäjältä natsien sihteeriksi ja äidiksi sodanjälkeiseen Suomeen

Inkeriläisten palautus Neuvostoliittoon 1944–1945 merkitsi jatkoa sille hitaalle kansanmurhalle, jota Stalinin hallinto harjoitti inkeriläisiä kohtaan neljännesvuosisadan ajan. Palautus oli petos, johon syyllistyivät sekä Neuvostoliitto että Suomen valtiojohto. Rautajoen historiateos on läpileikkaus Neuvostoliiton synkimpien vuosien vaikutuksista inkeriläisten elämänmenoon. Kirja Inkeriläinen äitini on taitavasti rakennettu kokonaisuus, joka laajentaa yksilön näkökulman koskemaan laajasti koko inkeriläisyyttä. Siinä toistuvat samat surulliset vaiheet, joita näemme tämänkin päivän maailmassa: vaino, sota, nälkä, karkotukset.

”Elsalla ei ollut valmiita keinoja kanavoida tai käsitellä pelkoa. Hän näki läheltä, miten vihollinen toimii, oli se venäläinen, saksalainen tai suomalainen. Suomeen tultuaan terapiaa ei ollut tarjolla. Oli luontevaa, että hän tapasi muita vainojen ahdistamia maanmiehiään. Hänen tukiverkkonsa olivat perhe ja laaja lähisuku. Vain läheisten kanssa hän saattoi puhua asioista.”

Filosofian tohtori Reijo Rautajoki kuvaa kirjassa äitinsä seikkailunomaisen tarinan, jossa Tsaarin Venäjällä syntyneestä tytöstä tuli ensin opettaja neuvostokouluun. Saksan miehitysaikana äiti ajautui natsien sihteeriksi ja sodan jälkeen lopulta opettajaksi Takahuhdin kansakouluun Tampereelle. Äidin elämäntarina on henkeäsalpaava matka, joka saa lukijan pohtimaan suhdettaan rauhaan, pysyvyyteen ja turvaan.

Inkerinsuomaisten kohtalo on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan

Inkerinsuomalaisia asui Leningradin ympäristössä ennen toista maailmansotaa 150 000 henkeä. Heistä lähes puolet vangittiin, karkotettiin tai teloitettiin Stalinin 25 vuotta kestäneen valtakauden aikana. Hidas kansanmurha kuihdutti lopulta koko inkerinsuomalaisen yhteisön. Rautajoki kutsuukin kirjassaan Neuvostoliittoa ”valheen valtakunnaksi”.

“Neuvostoliitto ei tyytynyt siihen, että valtaosa inkeriläisistä palasi takaisin. Loputkin haluttiin palauttaa entiseen kotimaahansa. Inkeriläisten jahti jatkui vielä vuosia sen jälkeen, kun valvontakomissio oli poistunut maasta Pariisin rauhansopimuksen perusteella vuonna 1947. Neuvostoliiton suurlähetystö Helsingissä peri komission tehtävät ja jatkoi Suomen hallituksen painostamista tänne jääneiden inkeriläisten palauttamiseksi 1950-luvun puoliväliin asti.”

Kirjan erityisen ajankohtaiseksi tekee Ukrainan sota: Nykyinen Putinin Venäjä toteuttaa politiikassaan Stalinin menetelmiä astetta hienostuneemmin. Valtion kanavat syöttävät kansalaisille uskomattomia valheita. Ihmisiä vangitaan tekaistuilla syytteillä. Kaava on sama kuin Stalinilla: ihmishengellä ei ole arvoa, mikä näkyy Ukrainan silmittömässä tuhoamisessa, sanoo Reijo Rautajoki.

Äänikirjan lukee Jukka Pitkänen.

Reijo Rautajoki (s. 1946) on filosofian tohtori ja tietokirjailija, joka on tehnyt inkerinsuomalaisuudesta väitöskirjan. Rautajoki on suosittu luennoitsija ja aktiivisesti mukana nostamassa inkeriläisyyttä uudelleen ihmisten tietoisuuteen.

Jaa tämä:
Uutiset

Miten Suomeenkin aseita myynyt asekauppias perustelee ammattinsa

Syksyllä 1939 Suomi oli yksin ja avuton Venäjän uhan alla ja aseista oli huutava pula. Kuka oli saksalainen Willi Daugs, joka varusti suomalaiset sotilaat kivääreillä?

Matti Blomqvistin kirja avaa salaperäisen asekauppiaan elämän. Kirja on romaani, joka on kirjoitettu faktatietoon perustuen. Willi Daugs pakeni Gestapoa Suomeen vuonna 1937. Kotona Berliinissä Daugsia odotti kolme raskasta syytettä, sillä hän oli myynyt sota-aseita väärille tahoille ja tehnyt asekauppoja yhdessä tunnettujen juutalaisten kanssa. Raskain Daugsin rikoksista oli rahavarojen piilottelu ulkomaille, josta natsien hallitsemassa Saksassa rangaistiin teloituksella.

Daugsin salaisia asekauppoja Suomen asevoimien kanssa ruodittiin kovin sanoin suomalaisessa lehdistössä, mutta talvisodan lähestyessä Daugs oli yksi niistä asekauppiaista, joka varusti suomalaiset sotilaat. Ensimmäisen maailmansodan sotaveteraanina Daugsilla ei ollut moraalista suhdetta aseisiin vaan suhtautui niihin yhtä käytännöllisesti kuin moottoreihin tai mittareihin:

”Pidin sotaa pohjimmiltaan taloudellisena ratkaisuna. Uskoin vilpittömästi, että sota voitiin tehokkaimmin välttää varustautumalla sitä varten riittävän perusteellisesti.”

Elämäni asekauppiaana kertoo liikemies Willi Daugsin tarinan vuodesta 1918 -1956.

Daugs riitaantui Risto Rytin kanssa asekauppaan liittyvien maksujen takia ja kosti ostamalla Rytin himoitseman Vanajanlinnan kartanon. Riitaa ei sovittu koskaan. Daugs jatkoi pakoaan Tukholmaan ja Suomen Pankki joutui korvaamaan hänelle miltei kaiken Suomeen jääneen omaisuuden. Tukholmassa hänen omaisuuttaan havittelivat petolliset liikemiehet ja keinottelijat. Tekaistuista häväistysjutuista ja oikeusriidoista ei ollut tulla loppua. Vuonna 1949 Daugs onnistui katoamaan jäljettömiin.

Matti Blomqvist (s. 1959) on Helsingissä asuva esikoiskirjailija, joka pitää arkistojen rauhallisesta tunnelmasta ja lintujen kiikaroinnista. Blomqvist on työskennellyt laskentatoimen opettajana, pörssianalyytikkona ja IT-konsulttina. Tätä kirjaa varten tarvittiin osaamista ja kokemusta kaikilta näiltä alueilta. Willi Daugsin jännittävään tarinaan Blomqvist tutustui työskennellessään Bensowin pankkiiriliikkeessä. Kulmahuoneen vanhoista nappasohvista saattoi silloin vielä aistia sikarin tuoksua niiltä ajoilta, kun Willi Daugs ja Yrjö Bensow keskustelivat siellä liiketoimistaan.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset

Onko suomalainen identiteettimme pelkkä myytti vai vaikuttaako kotipaikka aidosti luonteeseen?

Mistä meidän identiteettimme tulee? Ovatko hämäläiset oikeasti hitaita, pohjalaiset ylpeitä tai savolaiset lupsakoita? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin Matkalla Suomeen etsii vastausta.

Reissaava kirjailija Ville-Juhani Sutinen vie meidät matkalle Suomeen ja retkelle mielikuvien historiaan. Kirjassa selvitetään, mitä Suomen eri alueet ja heimot ovat vuosisatojen aikana merkinneet, ja mitä niistä on nykyisin jäljellä. Sutinen tutkailee, mikä on tarua ja mikä totta Suomen alueellisissa myyteissä ja miten tämä on vaikuttanut meidän kansalliseen identiteettiimme.

Tämän päivän Maamme kirja kertoo myös paikallisuuden merkityksestä globalisaatiossa

Moni asia on muuttunut, ja kansallismaisemien keskellä kohoaa nykyään supermarketteja ja ketjuhotelleja. Samalla maakunnalliset ihanteet ovat tulossa jälleen muotiin, tai niin alueelliset imagokampanjat ja paikalliset yritykset ainakin väittävät. Kieliikö viime aikoina uudelleen virinnyt heimoinnostus aidosta maakunnallisesta renessanssista vai onko se vain markkinoinnin luomaa? Säilyttääkö Bomban kylpylä palan myyttistä Karjalaa, ja onko kyläkauppias Vesa Keskinen tämän päivän Jaakko Ilkka?

Ville-Juhani Sutinen on Jyväskylässä asuva kirjailija, kääntäjä ja valokuvaaja. Tietokirjoissaan Sutinen on käsitellyt lukuisia aiheita, esimerkiksi siirtolaisuutta, Arktista aluetta, Venäjää ja Yhdysvaltoja. Hän oli tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana vuonna 2019 yhdessä Ville Ropposen kanssa kirjoittamallaan teoksella Luiden tie (Like) ja voitti vuonna 2020 Vuoden matkakirja -palkinnon teoksellaan Arktis -likaista lunta.

Jaa tämä:
Uutiset

Mitä Paavo Haavikko todella sanoi?

Matti Salminen keskittyy teoksessaan Haavikon yhteiskunnalliseen tuotantoon. Kirja Paavo Haavikon linja kertoo, miten ylistetystä runoilijasta kasvoi vuosikymmenten mittaan tiukka aikalaiskeskustelija ja yhteiskuntakriitikko.

Taiteen akateemikko, kirjailija Paavo Haavikko (1931–2008) oli yksi Suomen kansainvälisesti tunnustetuimmista ja käännetyimmistä kirjailijoista. Suomessa Haavikon maine oli kuitenkin hyvin kaksijakoinen. Runoja, näytelmiä, tv-käsikirjoituksia ja oopperalibrettoja kiiteltiin, mutta kirjailijan historiateokset, yhteiskuntakriittiset kirjoitukset sekä hänen antamansa televisio- ja lehtihaastattelut herättivät kipinöivää keskustelua, Haavikon sanoin tässä ”korkeakoulutetussa, mutta sivistymättömässä maassa”.

Paavo Haavikon lempiaiheita olivat suomalainen konsensus ja propaganda sekä kaikkialle levinnyt opportunismi ja pikkuporvarillisuus. Kirjailijan linja oli niin tiukka, että pahimmillaan – tai parhaimmillaan – hän sai vastaansa niin historiantutkijat, poliitikot kuin valtamedian edustajatkin.

Haavikko katsoi, että kirjailijan on kyettävä kirjoittamaan maailmasta sellaisena kuin hän itse sen näkee ja kokee – valmiiksi pureskeltu tieto ei hänelle kelvannut. Oman historiankirjoituksensa hän sanoi olevansa kirjoittamista historiasta, ei historiantutkimusta akateemisessa mielessä.

Kirjoituksillaan Paavo Haavikko loi omanlaisensa kertomuksen maailmasta ja erityisesti Suomen historiasta.

Matti Salminen on 65-vuotias tietokirjailija ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Paavo Haavikon linja on hänen seitsemäs tietokirjansa. Salmisen tunnetuimpia teoksia ovat Yrjö Kallisen elämä ja totuus (2011), Pentti Haanpään tarina (2013), Toisinajattelijoiden Suomi (2016) ja Erno Paasilinnan kirjallinen elämä (2018). Lisäksi hän on toimittanut viisi Pentti Haanpään teosta, joista viimeisimmän Pentti Haanpään parhaat (2018) yhdessä Petri Laukan kanssa.

Jaa tämä:
Uutiset

Parisen sataa suomalaista työskenteli Kongossa brutaalin siirtomaahallinnon aikana ja kotimaan lehdistö raportoi julmuuksista

Akseli Leppänen ja tuhannet muut skandinaavit matkasivat Kongoon työn perässä vuosina 1880–1930. Ilman pohjoismaalaisia orjavaltioksi kutsutun ja kumiterrorin uhriksi joutuneen  Kongon siirtomaajärjestelmän ylläpitäminen ja rikkaiden luonnonvarojen ryövääminen ei olisi ollut mahdollista. 

Jouko Aaltosen ja Seppo Sivosen kirja Kongon Akseli – suomalaiset ja skandinaavit kolonialismin rakentajina paljastaa pohjoismaalaisten olleen merkittävässä roolissa Kongon riistossa. Kirja perustuu monipuoliseen lähdeaineistoon ja sisältää ainutlaatuisia kuvia.

Muiden siirtomaavaltojen kilpailua pelännyt Belgian kuningas Leopold halusi yksityisomistuksessaan olleen vapaavaltion raakalaismaiseen siirtomaa-armeijaan erityisesti skandinaaveja. Siirtomaa-armeijan johtoon nousi tanskalainen. Suomalaiset puolestaan yhdessä muiden pohjoismaalaisten kanssa työskentelivät Kongo-joen laivamiehinä huolehtien Kongon kumin, palmuöljyn ja muiden luonnonvarojen virtaamisesta maailmanmarkkinoille.

Miten ihminen muuttuu hurskaasta henkilöstä ruoskanheiluttajaksi?

Kongoon matkannut konemies Akseli Leppänen (1879–1938) oli rehti, hyväsydäminen ja uskovainen mies, joka kohtaa nopeasti kolonialismin julman todellisuuden. Se laittaa lopulta Akselin omat asenteet koetukselle. Väkivaltaa karsastava Akseli muuttuu itsekin ruoskanheiluttajaksi. Kongossa moni suomalainen sairastui ja pettyi. Eivät kuitenkaan kaikki. Akseli Leppänen palasi Kongosta Suomeen vuonna 1931 vauraana miehenä, joka oli konemiehestä kohonnut siirtomaainsinööriksi ja valtiollisen laivatelakan johtajaksi.

Suomalaiset lehdet raportoivat terrorista

Myös suomalainen lehdistö oli hyvin perillä Kongon julmuuksista ja kirjoitti niistä maakuntalehtiä myöten 1880–1920-luvuilla. Varsinkin lähetystyöhön liittyvä lehdistö julkaisi tietoja Kongon kumiterrorin kauheuksista ja ihmisten silpomisista hyvin varhain. Belgialaiset ja muut eurooppalaiset olivat menneet Kongoon viemään valoa ja sivistystä, mutta pian tuli ilmi, että käynnissä oli kansanmurha. Se ei ollut suunnitelmallinen, mutta käytännössä yksi suurimmista vainoista ihmiskunnan historiassa. Kongon väkiluku laski kumiterrorin seurauksena 1880-luvulta 40 vuodessa 20 miljoonasta 10 miljoonaan.

Kongolla on pitkä ja synkkä siirtomaahistoria

Ennen kumiterroria arabit olivat harjoittaneet alueella orja- ja norsunluukauppaa. 1910-luvulla käynnistyi palmuöljybisnes, joka jatkuu vielä tänäkin päivänä, kuten kaivostoimintakin mineraalirikkaalla maaperällä.

Jouko Aaltonen on dokumenttielokuvantekijä, tuottaja ja tietokirjailija. Hän on myös tutkija ja Aalto-yliopiston dosentti. Aaltonen ohjasi elokuvan Akseli Leppäsestä vuonna 2009.

Seppo Sivonen on yleisen, erityisesti Afrikan historian dosentti, joka on kirjoittanut useita teoksia Afrikan ja Aasian historiasta, kolonialismista ja eri kulttuurien kohtaamisesta.

Tekijöiden aiempi kirja Orjia ja isäntiä (2019) sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon ja oli ehdolla Kanava-palkinnon saajaksi.

Jaa tämä: