Avainsana-arkisto: Elisa Aaltola

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Suomalaisten eläinsuhde on egoistinen, sanoo eläinfilosofi Elisa Aaltola uutuuskirjassaan Esseitä eläimistä

Mitä, jos alkaisimme kohdella eläimiä paremmin?

Esseitä eläimistä on kertomus pienen kylän maalaislapsesta, joka alkaa kyseenalaistamaan eläinten kohtelua ja josta aikuisena tulee eläinfilosofi. Aaltola kuvaa, miten lapsuus eläintuotannon keskellä sai hänet huolestumaan eläinten kohtelusta, ja minkälaisiin selkkauksiin työ eläinten puolesta on hänet vienyt.

Eläin on ”hän”

Aaltola asettaa ihmiset ja eläimet samalle viivalle. Kirjassa onkin hätkähdyttävä kielellinen valinta: eläimistä käytetään termiä ”toislajiset” ja pronominia ”hän”. Tällä tavoin Aaltola haluaa alleviivata sitä, että myös ihminen on eläin, ja että myös eläin on itseisarvoinen yksilö.

Yhteys luontoon ja eläimiin korjaantuu vasta eläinteollisuuden alasajosta

Kirjassa käsitellään eläinten kohtelua, arvoa sekä asemaa. Aaltola kritisoi eläintuotantoa suorin sanoin.

”Miten on mahdollista, että yhteiskunnassamme kohdellaan vuosittain yli 80 miljoonaa eläinyksilöä tavalla, joka aiheuttaa voimakasta stressiä, turhautumista, kipua ja kärsimystä? Miten on mahdollista, että sivistysvaltiossa on laillista esimerkiksi kastroida eläimiä ilman minkäänlaista puudutusta, pakkoerottaa emot poikasistaan luonnottoman aikaisin tai pitää emakkoja kääntymisen estävissä porsitushäkeissä?”

Eläinteollisuus on vieraannuttanut ihmiset muusta eläinkunnasta. Sen myötä ihminen on menettänyt yhteytensä toisiin lajeihin, mikä puolestaan on johtanut ennennäkemättömään tuhoon niin eläinten kuin luonnonkin kannalta. Tuon yhteyden palauttaminen alkaa eläinteollisuuden alasajosta.

Ristiriita eläinsuhteen keskellä: lihaparadoksi

Miksi yhtäältä rakastamme lemmikkejä ja toisaalta syömme lihaa, jonka tuottaminen on aiheuttanut kärsimystä? Lapsena Elisa Aaltola ei niele vastausta eläinten alemmasta arvosta, vaikka lihakeitto ja maito vielä maistuvat, niin kuin useammalle muullekin 1980-luvun kasvatille. Aikuisena Aaltola puhuu lihaparadoksista, jonka myötä ihmiset psykologisesti unohtavat lihan alkuperän eli mielellisen eläinyksilön, ja avaa sen kulttuurisia syitä. Ilmiötä on pidetty yhtenä keskeisimmistä länsimaisen eläinsuhteen ongelmista, ja Aaltola tuo sitä koskevan keskustelun Suomeen.

Kohu rautakarhuista

Kirjassa kuvataan, miten Aaltola puhui tassuistaan pyyntirautoihin jääneiden karhujen puolesta, ja minkälainen julkinen kohu asiasta lopulta syntyi Jenni Haukion mukaantuloa myöden. Miksi karhuja ei haluttu auttaa, ja mitä tämä kertoo eläinsuhteestamme? Entä mitä tapahtui ”karhukohun” kulisseissa?

Filosofi kapisen ketun jäljillä

Miksi yhteiskunta auttaa pulassa olevia joutsenia, muttei kapisia kettuja? Aaltola kertoo oman tarinansa kapisen ketun loukuttamisesta ja tarjoaa syitä sille, miksi luonnonvaraisten eläinten auttaminen on Suomessa retuperällä ja miksi sitä olisi radikaalisti tehostettava.

Metsästys ei aja eläinten etua

Aaltolan mukaan Suomessa on ”metsästyssyndikaatti”, joka häikäilemättä ajaa metsästäjien omaa etua luonnonvaraisten eläinten ja lajisuojelun kustannuksella. Syndikaatti ei ole salajuoni vaan arkinen, metsästyskeskeinen ideologia, joka suhtautuu eläinetiikkaan erittäin penseästi, ja johon ottavat osaa maa- ja metsätalousministeriö, Suomen riistakeskus ja monet viranomaiset. Sen seurauksena Suomessa metsästetään kohtuuttoman paljon mm. petoeläimiä tavoitteena saaliseläinkantojen turvaaminen metsästäjille. Metsästyksen kyseenalaistamiselle puolestaan ei haluta antaa sijaa. Aaltolaa voidaan pitää Suomen äänekkäimpänä metsästyskriitikkona, ja kirjassa hän kuvaa kritiikkinsä syitä.

Korruptoitunutta susipolitiikkaa

Aaltola väittää, että ”susien ”kannanhoidollisen metsästyksen” edistämiseen liittyy päivänvaloa kestämätöntä junailua, oman edun ajamista ja populismia, jota hän kirjassa valottaa. ”Suomalaisessa susipolitiikassa onkin korruption sävyjä.” Toinen Aaltolan yllättävä väite on, että susiviha koskettaa lopulta susien sijaan ihmisidentiteettiä:

”Susivihassa on kyse identiteetistä ja ideologiasta, ei itse susista. Jotta susiasiassa päästäisiin eteenpäin, olisi siksi tärkeää viimein keskustella identiteetin ja ideologian roolista.” 

Ihminen on haittaeläimistä tuhoisin

Kirjassa kritisoidaan käsitettä ”haittaeläin”. Esimerkiksi supikoiriin kohdistuvaa vainoa Aaltola pitää kohtuuttomana. Kritiikin kärkenä on, että ihminen on empiirisen tutkimuksen perusteella selvästi lajeista haitallisin, jonka aiheuttamaan luontokatoon ja ympäristöongelmiin verrattuna on esimerkiksi supikoira häviävän pieni ”ongelma”.

”Puhe ’haittaeläimistä’ ja ’haitallisista vieraslajeista’ vie huomion pois ihmisestä ja siten piilottaa syyllisyytemme ja vastuumme. Juuri tästä syystä tuo puhe on niin yleistä. Jos todella haluaisimme torjua lajikatoa ja ympäristöongelmia, olisi viimein syytä puhua nimenomaan ihmisen haitallisuudesta.”

 

Elisa Aaltola kuvaa lapsuuttaan ja suhdettaan eläimiin. Kuva: Suvi Elo

Elisa Aaltola toimii eläin- ja ympäristöetiikan dosenttina ja tutkijana Turun yliopistossa. Hän on kansainvälisesti arvostettu eläinfilosofi, ja vuonna 2021 hänelle myönnettiin Pro Animalia -palkinto elämäntyöstä eläinten hyväksi. Aaltola on julkaissut eläinkysymyksestä 11 kirjaa, muun muassa Eläinten moraalinen arvo (Vastapaino 2004) ja Häpeä ja rakkaus: ihmiseläinluonto (Into 2019).

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Empatia on ainutlaatuinen taito, mitä se on?

Ajan hermoon iskevä tietokirja Empatia – Myötäelämisen tiede popularisoi empatiatutkimusta ja kartoittaa empatian syntyä, luonnetta, mahdollisuuksia sekä riskejä. Kirja julkistetaan keskiviikkona 27.9. kello 18 Kirjasto 10:ssä (Elielinaukio 2 G, 00100 Helsinki). Filosofi Elisa Aaltola ja tutkija Sami Keto kertovat miksi he kirjoittivat kirjan, ja miksi se on juuri nyt kovin tärkeä. Tekijöitä haastattelemassa kirjailija Laura Gustafsson.

Kirja sisältää tieteellisen katsauksen empatiaan eri näkökulmista, lujasti yhteiskunnallisella otteella. Kirja punoutuu osaksi keskustelua yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen liittyvistä ilmiöistä, kuten rasismista ja syrjäytymisestä. Empatia ei kuitenkaan ole vain ihmisten välinen asia, vaan se liittyy myös mahdollisuutemme jakaa maapallo muun elämän kanssa.

Empatiasta puhutaan paljon, mutta mitä se todella tarkoittaa? Sekä empatian evoluutiohistoria, psykologia, eri muodot, haasteet että yhteiskunnalliset ja moraaliset ulottuvuudet ovat Empatia-kirjassa tarkastelun alla. Mitä empatia on? Voiko se olla kulttuurista ja poliittista? Miten empatiaa voi kehittää?

Elisa Aaltola, FT, on filosofi ja yliopistotutkija Itä-Suomen yliopistosta. Hän on erikoistunut eläin- ja ympäristöfilosofiaan, kärsimyksen filosofiseen kuvastoon ja moraalipsykologiaan. Aaltola on urallaan julkaissut ahkerasti sekä kirjoja että artikkeleita ja keskittyy tällä hetkellä tunteiden, narratiivien, identiteetin ja moraalin suhteen tutkimiseen.

Sami Keto on empatian vapaa tutkija ja kirjoittaja. Häntä kiinnostaa erityisesti se, millainen olisi yhteiskunta, joka perustuisi mahdollisimman monet – ihmiset ja muut eläimet – tavoittavaan empatiaan. Keto on koulutukseltaan ekologi, FM, ja on aikaisemmin työskennellyt muun muassa ympäristönsuojelun ja kehitysyhteistyön parissa.

Jaa tämä: