Sami Keto - enemmän kuin sapiens
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Miksi ihminen on nostanut itsensä yli muiden ja miten palauttaa kestävä suhde muihin lajeihin?

Millaista on olla ihminen keskellä ekokriisiä ja miten tähän on päädytty? Sami Keto avaa kirjassaan Enemmän kuin sapiens miksi moni länsimaalainen kokee merkityksettömyyttä, vaikka meillä on jo kaikki. Kun ihminen on nostettu muiden lajien yläpuolelle, olemme kadottaneet merkitykselliset suhteet sekä toisiin ihmisiin että muihin eliöihin.

Mitä on olla ihminen? Ihminen on hakenut tähän kysymykseen vastausta – ja tullut luoneeksi kertomuksia ihmisyydestä. Kertomukset ovat olleet ihmisyyden erityisyyden kertomuksia, joiden tarkoitus on usein ollut oikeuttaa muun elämän hallitsemista ja kaltoinkohtelua.

Räikeimmillään erityisyyden kertomukset esittävät, että ihminen on aivan eri luokkaa kuin muut eliöt. Luokkaeron rinnalle on luotu vähemmän räikeä erityisyyden kertomus, jossa puhutaan aste-erosta. Mutta tässäkin kertomuksessa on se ongelma, että mittarina on edelleen ihmisen ominaisuudet ja ihmiselämän merkitykset, joihin muita eliöitä, pääasiassa eläimiä, verrataan. Muut eliöt tai eläimet tulee siis samalla määritellyksi sen kautta, mitä niiltä puuttuu suhteessa ihmiseen.

Vuorovaikutus on mahdollista, vaikka elämme erilaisissa aistitodellisuuksissa 

Kaikki elämänmuodot ovat keskinäisriippuvaisessa suhteessa toisiin elämänmuotoihin. Ihmisellekin tärkein kysymys ei ole ”mitä on olla ihminen?” vaan ”miten elää yhdessä muiden kanssa?” Vaikka eri eliöt elävät erilaisissa aistitodellisuuksissa, on näiden eri ”maailmojen” välillä kuitenkin kosketuspintaa, joka mahdollistaa vuorovaikutuksen. Ihmisen ja muiden eliöiden välinen vuorovaikutus ei perustu yhteiseen kieleen ja käsitteisiin, vaan aisteihin, tunteisiin ja kehollisuuteen. Empatia on hyvä esimerkki lajienvälisen      vuorovaikutuksen mahdollistajasta.

Vanhoissa alkuperäiskansojen kulttuureissa lajienvälisellä vuorovaikutuksella on ollut tärkeä rooli, joka on usein myös yhdistetty heidän kykyynsä elää ekologisesti kestävästi. Modernissa länsimaisessa kulttuurissa ei kuitenkin voi omia tai omaksua alkuperäiskansojen läheistä luontosuhdetta suoraan, vaan täällä on muodostettavaa omaa aikaan ja paikkaan sopivaa kestävää luontosuhdetta.

Ekokriisin aika ei kutsu sankareita vaan hyviä jäseniä

Teos valaisee toisenlaista elämän ja ihmisyyden kertomusta ja pyrkii antamaan vastauksia kysymykseen, miten elää yhdessä muiden kanssa, osana elonkirjoa. Keto osoittaa, että kaikessa on aina kyse enemmän kuin ihmisestä.

Hyvän elonkirjon jäsenyyden mahdollisuus on siinä, kun ihmiset yhdessä sitoutuvat johonkin paikkaan ja alkavat muuttaa tapaansa ajatella, toimia ja elää tuossa paikassa ja tuosta paikasta, tuhoamatta sitä. Keto esittelee eri tyylilajeja yhdistävässä kirjassaan kasvatusajattelua ja -käytäntöjä, joilla hyvään elonkirjon jäsenyyteen voisi kasvaa.

Sami Keto on ekologi ja kasvatustieteilijä. Työssään hän pyrkii kuromaan yhteen repeämää, jonka kulttuuriset kertomukset ovat ihmisen ja muun elämän välille aiheuttaneet. Kedon aikaisempia teoksia ovat muun muassa yhdessä Elisa Aaltolan kanssa kirjoitetut Eläimet yhteiskunnassa (Into 2015) ja Empatia – Myötäelämisen tiede (Into 2017).

Jaa tämä: