Suomi on tähän asti säästynyt terrori-iskuilta, mutta rasismissa ja turvapaikanhakijoiden vastaisuudessa olemme nousemassa Euroopan huipulle. Kaikki toisen polven siirtolaiset eivät seuraa toimettomina rasistien katupartioita.
Tammikuuhun 2016 mennessä noin 70 ihmistä oli lähtenyt Suomesta taistelemaan Syyriaan Isisin riveissä. Kyse ei ole kahden uskonnon välisestä ristiretkestä, vaan Syyriaan lähtevät eurooppalaiset muslimit tappavat siellä toisia muslimeja.
Miten jihadistien värvääjien toiminta pysäytetään? Valitseeko Suomi kovan vai pehmeän linjan? Miten Syyriasta palaajia kohdellaan? Mikä on tilanne Ruotsissa ja Norjassa?
Kristiina Koivunen on valtiotieteiden tohtori, tietokirjailija ja toimittaja, joka on kirjoittanut lukuisia teoksia Lähi-idästä, viimeisimpänä Suuruudenhullu Turkki (2015). Hän on työskennellyt yhdeksän vuoden ajan sosiaalityöntekijänä Helsingin sosiaalivirastossa ja tuntee olosuhteet, joista Suomen nuoret jihadistit tulevat.
Kristiina Koivunen on valtiotieteiden tohtori, Lähi-idän asiantuntija, tietokirjailija ja freelancetoimittaja, joka on kirjoittanut seitsemän kirjaa kurdeista. Vuosina 2009–2012 Koivunen työskenteli yliopisto-opettajana Kurdistanin autonomisella alueella Pohjois-Irakissa. Turkki määräsi Koivuselle maahantulokiellon vuonna 2006.
Samuel Drake –
Minun täytyy tunnustaa, että luen harvoin kirjoja. Siis mitään kirjoja, oli se sitten fiktiota tai tietokirjallisuutta. Keskittyminen karkaa helposti muualle, ja satojen sivujen lukeminen vaatii investointia ajan kannalta, ja siitä voi olla hankala pitää taukoja.
Tällä kertaa sain luettua kokonaisen tietokirjan melkein yhdellä istumalla. Olin juuri tehnyt kouluprojektina tutkimussuunnitelman otsikolla “Radicalization of the Far-Right and Islamism”, jonka tarkoituksena oli vertailla sekä äärioikeiston että Islamistien radikalisoitumista. Tämän tyyppisiä tutkimuksia ei yllättäen oltu juurikaan tehty, ja muutenkin radikalisoituminen on yllättävän vähän huomion aiheena opetuksessa. Kun opiskelijatoverini ehdotti Metropolian innovaatio-projektissa radikalisaation käsittelemistä opetuksessa, vastaus oli kieltävä siihen asti kunnes siihen liitettiin “taiteellinen pedagogiikka” mukaan. Mikä on ehkä naurettavinta mitä olen suinkaan kuullut, mutta kertoo paljon Metropoliasta. Hernepussipedagogiikka on olennaisempaa kuin oikeasti hyödyllinen tieto jolla voisi tehdäkin jotain.
Jokatapauksessa, tämä kirja on ihan huikea, ja pyrkii hyvin kattavasti selittämään asioita jotka ovat Suomalaisten jihadistien syntymisen ja Syyriaan lähdön taustalla. Eri länsimaiden tilanteita verrataan kokonaisvaltaisesti. Kirja on otteen puolesta juuri sillä objektiivisuuden tasolla mitä olen jo pitkään vaatinut keskustelulle tästä aiheista. Dialogia äärioikeistolaisten ja muiden rajakkien kanssa tässä ei ole, niinkuin ei pidäkkään olla. Heillä ei ole mitään tarjottavaa. Kuitenkaan kaikkea syytä radikalisoitumiseen ei osoiteta heille, eikä naiiviin “jos mitään ei tehdä niin kaikki menee paremmaksi” ajatteluun sorruta. Kirjassa hyvin dominantissa roolissa haastateltavien puolesta ovat tavalliset muslimit, niin viidesti päivässä rukoilevat moskeijassa kävijät kuin ne, jotka saattavat juoda joskus punaviiniä. Myös poliisia haastatellaan sekä Ruotsissa että Suomessa, ja näiden järjestelmiä ja yleistä ilmapiiriä verrataan keskenään.
Kirja on hyvin ajankohtainen juuri nyt, ja sen käsittelemät tapahtumat päättyy aikalailla syksyyn 2016, Mikä on aika hurjaa, kun miettii että kirjan julkaisu tapahtui juurikin tässä ihan hiljattain syksyllä. Neuvonkin siitä syystä lukemaan kirjan niin nopeasti kuin mahdollista, ja toivoisin myös että sen tekee mahdollisimman moni. Suosittelen sitä etenkin sosiaalialan opiskelijoille, ja haluaisinkin nähdä tämän ehkä joskus oppikirjana meidän koulussa jollain kurssilla. Kirjailijahan on työskennellyt vuosia sosiaalityöntekijänä, joten ote senkin puolesta sopii hyvin alallemme.