Lataa alkuperäinen kuva ▼

Innon kevään 2014 lista on julkaistu

Into Kustannuksen kevät 2014 on täynnä kutkuttavia kirjoja. Kahdenkymmen neljän kirjan listaan mahtuu käänteentekevää tietoa, kiehtovaa kaunoa, pamfletteja ja huippuluokan käännöskirjallisuutta.

Kevään hurjin paljastuskirja, Pentti Sainion Kummolan rahankääntöpiiri kertoo, millaista hämäräperäistä peliä muun muassa Kalervo Kummola ja Hjallis Harkimo pelaavat urheiluviihteen kulisseissa. Kirjassa perataan Jokeribisnekset, KHL-kuviot, Sotšin olympialaiset ja Minskin jääkiekon MM-kisat.

Radikaali pappi Kai Sadinmaa antaa kirkolle 10 käskyä, esimerkiksi: 1) Älä valehtele Jeesuksesta, 4) Tuomitse finanssikapitalismi ja lopeta sijoitusbisnes, 9) Rakasta homoja. Sadinmaan mukaan kirkko on pettänyt juurensa ja tähän on saatava muutos. Sadinmaan Jeesus ei ole kirkon kesyttämä yläluokan sylikoira, harmiton pyhäkoulujen lammaspaimen, vaan köyhien Vapauttaja, vallanpitäjien kauhu, kapinallinen.

Eveliina Lundqvistin Salainen päiväkirja eläintiloilta kertoo, mitä eläintiloilla todella tapahtuu päiväsaikaan. Tehotuotanto on ollut tiedotusvälineissä paljon esillä, kukaan ei ole kuitenkaan aiemmin soluttautunut tiloille töihin ja nähnyt, miten eläimiä oikeasti kohdellaan. Vuoden työharjoittelun aikana nähdyksi tuli eläinrääkkäystä, välinpitämättömyyttä ja kuolemaakin, mutta myös onnistumista ja päättäväisyyttä.

Lataa Innon kevät 2014 -lista ja tutustu tarkemmin näihin ja muihin Into-kirjauutuuksiin | PDF (5.1 M)

Jaana Airaksinen
jaana.airaksinen@intokustannus.fi
045 633 4495

Tatu Matilainen
tatu.matilainen@intokustannus.fi
040 746 2617

Jaa tämä: