Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Burnoutin jälkeen haussa: merkityksellinen työ – Kikuko Tsumuran palkittu kirjauutuus puhuttelee uupunutta nykyihmistä

Unelmoitko joskus työstä, jossa ei tarvitsisi ajatella? Kun tietotyöläinen on uupumisen partaalla aivot janoavat lepoa ja mieli kaipaa selkeitä työtehtäviä. Kikuko Tsumuran Unelma helposta työstä -romaanin päähenkilölle on käynyt juuri näin, jonka seurauksena nainen etsii työtä, johon olisi lyhyt työmatka ja mahdollisimman yksinkertaiset tehtävät.

”Vaikkapa sähkölinjalla sirkuttavien varpusten tai risteyksen läpi ajavien punaisten autojen laskeminen voisi sopia? // Lähes huomaamaton työ, jonka määrittely työksi oli jo kyseenalaista, olisi hyvä. // Lisäksi työ saisi olla sellainen, että pystyisin tekemään sitä yksin.”

Hyvinvoiva työyhteisö on monesti jopa palkkaa arvokkaampi

Naisen ensimmäinen pesti on valvontakamerakuvan tarkkaileminen, ja se osoittautuu varsin vaivalloiseksi tehtäväksi. Naisen vaihtaessa työstä toiseen saamme seurata mitä erikoisimpia työtehtäviä, kuten elämänohjeiden laatimista riisikeksipakkauksiin. Jokaisen uuden työn myötä nainen antaakin yhä enemmän itsestään ja voimavaroistaan työlle.

Siirtyessään työhön, jossa on mukavaa lounasseuraa ja toisiaan tukeva työyhteisö hän huomaakin, että työkaverit saattavat parhaimmillaan olla voimavara.

”Tsumura osoittaa, että merkityksen ja oikean jännityksen voi löytää mitä yllättävimmistä paikoista.”

Publishers Weekly

Työ kannattaa valita mielekkyyden mukaan – ei arvovaltaisten titteleiden perusteella

Uuden työuran edetessä käy yhä selvemmäksi, että kenties nainen etsiikin helpon työn sijaan jotain paljon tärkeämpää.

Erään työn yhteydessä nainen tapaa vanhainkodin sosiaalityöntekijänä toimineen miehen, joka on yllättäen kadonnut työpaikaltaan elääkseen mahdollisimman yksinkertaista elämää.

”Työpaikalla hän oli ollut esimiesasemassa ja kantanut paljon vastuuta. Sugai oli aina vastannut yksin laitoksen asukkaiden, näiden perheiden ja häntä myöhemmin aloittaneiden kollegoiden murheista. Sugailla oli ollut paljon stressiä eikä hän ollut koskaan kertonut eteenpäin yksityiskohtia häneen turvautuneiden huolista, vaan kantanut kaiken yksin.”

Unelma helposta työstä on Japanin arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla palkitun kirjailijan Kikuko Tsumuran kansainvälinen läpimurto. Kirja oli Time-lehden 100 kirjan listalla, jotka jokaisen pitäisi lukea vuoden aikana.

Kirjan on suomentanut Raisa Porrasmaa. Äänikirjan lukee Karoliina Niskanen.

Kikuko Tsumura syntyi 1978 Osakassa, Japanissa. Ensimmäisessä työpaikassaan valmistumisen jälkeen hän kärsi työpaikkakiusaamisesta, minkä vuoksi hän irtisanoutui, kouluttautui uudelleen ja etsi uuden työn. Tsumura on voittanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja, kuten Ryūnosuke Akutagawa- ja Noma-palkinnot.

Jaa tämä: