Jani Bollströmin tarina avaa raadollisella tavalla sitä, miten haastavaa omia virheitään ja suhdetta lapsiin on korjata vankilasta käsin.

Jani Bollström tuomittiin elinkautiseen vankeuteen murhasta 27-vuotiaana. Lähes 14 vuoden jälkeen hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen marraskuussa 2020. Bollström myöntää vankeuden vaikuttaneen myös hänen lapsiinsa. Vaikka itse henkirikosta hän ei kadu, sanoo hän katuvansa sitä, että lapset joutuivat olemaan isänsä valintojen vuoksi vuosikausia ilman toista vanhempaansa.

---

”Noihin aikoihin tuli ammuskeltua ja pyssyä oli mukana. Minulle sanottiinkin, että on vain ajan kysymys, ennen kuin joku tappaa minut tai minä jonkun toisen.”

---

– Kyllä se on vaikuttanut lapsiin, jotka oireilivat eritoten alkuvuosina, ennen kuin heidän elämäntilanne perheessä rauhoittui, Jani myöntää.

Vankilasta käsin oli vaikea olla lasten apuna, tukena ja läsnä. Puheluita ei saanut soittaa kuin rajatusti ja joissain vankiloissa puheluille lasten kanssa oli varattu vain 10 minuuttia viikossa.

– Pahimmillaan 2009 Helsingin vankilassa sain 2 soittoa viikossa, joiden kesto sai olla kerrallaan noin 5 minuuttia. Jos numerosta ei vastattu, niin yrittää sai uudestaan seuraavana päivänä, Jani muistelee yhteydenpitoaan lapsiinsa.

Tuomion myötä isäsuhteen hoitaminen lasten kanssa oli välillä haasteellista. Jos loppuviikosta puhelu ei jostain syystä onnistunut, saattoi vanki joutua odottamaan yli viikonlopun, että sai yhteyden lapsiinsa. Jos lapsilla oli joku hätänä, oli puhelun odottaminen kova paikka kiven sisällä olevalle isälle.

– Vaikka vartijoille yritti selittää tilannetta, että on pakko saada soittaa, saatettiin katsoa vain koneelta, että olet jo soittanut kaikki puhelut, vaikka kukaan ei olisikaan vastannut. Kyllä siinä oli hiuksissa pitelemistä, jos tiesi, että lapsi oli hädissään siellä kotona jonkun asian vuoksi, Jani muistelee.

Avoimuus menneisyyttä kohtaan syvensi suhdetta lasten kanssa

Jani kertoo suhteensa lapsiinsa olevan tällä hetkellä hyvin avoin. Lapset puhuvat isälleen viisaasti ja yrittävät jopa ohjeistaa ja neuvoa tätä vapauden uusissa elämäntilanteissa.

– Vaikka matkalla onkin ollut kuplia ja vaikeuksia olemme kaikista päässeet eteenpäin. Koen, että lapset ymmärtävät minua ja sitä, miten tärkeää minulle on esimerkiksi meidän välinen rehellisyys.

Avoimuus ja rehellisyys ovat mahdollistaneet menneen käsittelyn lasten kanssa. Myös henkirikokseen ja sen katumiseen liittyvistä vaikeista teemoista on voitu puhua suoraan. Jani sanookin, ettei ole koskaan halunnut salata lapsiltaan mitään.

– Olen sanonut heille myös sen, että tapahtunut ei ole heidän syytään. Se, että en ole ollut läsnä lapsille, on voinut tuntua lapselle hylkäämiseltä, eritoten, kun monella heidän ystävillään on kotona molemmat vanhemmat. Lapsi kokee tällaisissa tilanteissa helposti turvattomuuden tunnetta, Jani myöntää.

Vankiloissa on paljon perheellisiä isiä, joista jokainen istuu omista syistään. Jani kertoo sen olevan tavallista, että ei tiedetä, missä omat lapset ovat tai ettei lapsiin vain pidetä jostain syystä yhteyttä. Jani näkee tärkeänä, että myös isien vanhemmuutta vankiloissa tuettaisiin nykyistä enemmän. Panostuksia hän kaipaa erityisesti vankeusaikana vankilan ulkopuolisten sosiaalisten suhteiden ja tukiverkoston vahvistamistyöhön. 

– Siinä vaiheessa, kun vanki vapautuu, olisi hyvä, että suhteet ulos olivat silloin kunnossa. Jos mahdollisuus sosiaalisten suhteiden rakentamiseen ja vahvistamiseen viedään vankeudessa pois, erityisesti, jos vanki on itse halukas niitä työstämään, aiheuttaa se vapautuessa helposti vain ongelmia, Jani sanoo.

Vankilasta käsin katkotut ylisukupolviset traumat

Vankeudestaan ja virheistään huolimatta Bollström on pyrkinyt tekemään töitä, jotta hänen itsensä lapsuudessa kokemat traumat eivät siirtyisi hänen omille lapsilleen. Vaikka hän on huomannutkin toistaneensa nuorena oppimiaan malleja, on hän silti tietoisesti pyrkinyt katkaisemaan ylisukupolvista kuormaa.

– Olen pyrkinyt tekemään lasten kanssa niitä asioita, joista olen periaatteessa jäänyt itse ihan paitsi. Olen myös yrittänyt käyttäytyä eri tavalla omia lapsiani kohtaan, kuin oma malli ollut. Kun ei itse ole saanut lapsena sitä, mitä olisi tarvinnut, pyrkii sitä tekemään omien lastensa kohdalla toisin, Jani sanoo.

Vaikka traumaketjun katkaiseminen on haastavaa erityisesti vankilasta käsin, ei Jani näe sitä mahdottomana. Oikean tuen ja ammattilaisten voimin myös vangit voivat auttaa lapsiaan käsittelemään kokemaansa. Samalla myös vankeudessa olevat isät prosessoivat omaa menneisyyttään.

-Jokainen voi olla siirtämättä tiettyjä asioita omille lapsilleen, kunhan vain itse ensin havahtuu. Kyllä kaikki lähtee ihan itsestään ja siitä, kun on itse valmis tekemään sitä työtä.

 Ennen vankilaa Bollström oli kasvanut maailmassa, jossa ongelmat ratkaistaan rikosten avulla. Bollström kuvaa lopullista henkirikokseen päättynyttä tapahtumaa umpikujaksi, johon oli jo sisimmissään aavistanut päätyvänsä. Vaikka Jani kritisoikin vankiloita ja vankiloiden henkilökuntaa, myöntää hän kohdanneensa vankiloissa muutamia työntekijöitä, jotka olivat töissä vankilassa selvästi auttaakseen ihmisiä. Luottaminen vartijoihin oli kuitenkin hankalaa, sillä menneisyyden kokemukset olivat jättäneet jälkensä. Jani kertookin, että luottamuksen rakentaminen näihin vartijoihin vei häneltä lähes viisi vuotta.

– Vaikka vaikeaa se on, on luottaminen ja muutos mahdollista. Joidenkin meidän kohdalla se vaatii vain enemmän töitä. Etenkin, jos ei ole ollut paljoa niitä hyviä kokemuksia, joutuu töitä paiskimaan muita enemmän, Jani kertoo.

Jani Bollströmin tarina kirjassa Häiriintynyt julkaistiin kesäkuussa 2022. Kirjan kirjoittaja on Karkkilassa asuva kirjailija Mika Lätti, joka on julkaissut aikaisemmin viisi teosta.

---

Lue tai kuuntele Jani Bollströmin tarina kokonaisuudessaan! Löydät kirjan Innon verkkokaupasta, kirjakaupoista ja äänikirjapalveluista.

---

Lue myös:

Mitä tapahtuu, kun vakavien rikosten uhrit kohtaavat tuomitut kasvokkain? Kasvokkain rikoksen jälkeen -teos kertoo yhdeksän järisyttävää tositarinaa jälkikäsittelystä ja hyväksymisen parantavasta voimasta.