Full-size Image

Kuva: Nauska

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Auer, Anneli

Anneli Auer valmistui Turun kauppakorkeakoulusta maisteriksi 1995. Hän meni töihin Turun työvoimatoimiston ryhmäpalveluihin ja tutustui siellä tulevaan mieheensä Jukka S. Lahteen. Ensimmäinen tytär syntyi kesällä 1997 ja sen jälkeen parin vuoden välein vielä kolme lasta.

Lasten kotihoidon ja päivähoidon taloudellisen tuen epäsuhdan korjaamiseksi Anneli Auer liittyi kotiäitien asiaa ajavaan ryhmään ja päätyi sitä kautta perustamaan uutta yhdistystä lapsiperheille (Lapsiperheiden etujärjestö ry) ja tekemään yhdistykselle nettisivuja. Myöhemmin hän perusti oman yrityksen ja alkoi toimittaa netissä suosittua lapsiperheille suunnattua Perhekerho-sivustoa.

Auer on jo lapsesta asti ollut kiinnostunut kirjoittamisesta, piirtämisestä, askartelusta, valokuvauksesta ja muusta luovasta toiminnasta, joita hän sai yrittäjänä yhdistää mielenkiintoisella tavalla perhe-elämään aina siihen asti kun hänet vangittiin syksyllä 2009. Sen jälkeen hän on saanut opiskella juridiikkaa kantapään kautta ja soveltaa loogista ja analyyttista ajettelukykyään niin oikeudenkäynteihin kuin niistä kertomiseenkin.

Jaa tämä: